Miettikää, Lohjalta on Jorvin sairaalaan huimat 40 km ja nyt ne ulisee, kun omassa sairaalassa ei voisi synnyttää yms.
Aivan hirveä tilanne Lohjalaisilta ei heru ymmärrystä Husin säästösuunnitelmille
Hus-yhtymä suunnittelee uutta muutosta, jonka johdosta öisin ja viikonloppuisin leikkauksia tehtäisiin vain suuremmissa kaupungeissa. Se vaikuttaisi myös Lohjan synnytyssairaalaan.
Kommentit (152)
Mulla oli 2min automatka sairaalaan ja silti ei sinne ehditty yhden lapsen kohdalla. Kyllä synnytys vaatii ihan jokaiselta pientä ennakointia. Jos on pitkä matka, lähtee ajoissa kohti synnäriä. Jos väärä hälytys, kyllä ne sinne ottavat tarkkailuun ja käynnistävät jos on riskinä matkalle syntyä. Näin ainakin omalla kokemuksella HUS alueella. Minä olen odotellut 6h-12h jokaisen lapsen kanssa sairaalassa synnytyksen käynnistymistä, koska en ole toiste enää kotiin halunnut synnyttää.
Suurperheen äiti
No hus alueella halutaan että uudelleen synnyttäjäkin lähtee kotoa vasta kun supistukset tulee SÄÄNNÖLLISESTI 5 min välein. Että on kiva sitten ajella se 40-80km, jopa enemmän.
Ei ihme että on eniten suunnittelemattomia sairaalan ulkopuolisia synnytyksiä
Esikoisen sain synnyttää vielä lähisairaalassa johon oli matkaa 35 kilometriä. Sitten se lopetettiin ja lähimpään oli 85 kilometriä. Meinasi toinen ja kolmas lapsi syntyä autoon. En ehtinyt olla sairaalassa 15 minuuttiakaan, kun lapset olivat syntyneet. Siinä kävi kyllä kolmannen kohdalla mielessä jo kotisynnytys, mutta koska esikoisen kanssa oli ongelmia, niin en halunnut ottaa sitä riskiä. En myöskään päässyt osastolle odottamaan etukäteen, koska ne olivat aina ihan täynnä.
Vierailija kirjoitti:
No hus alueella halutaan että uudelleen synnyttäjäkin lähtee kotoa vasta kun supistukset tulee SÄÄNNÖLLISESTI 5 min välein. Että on kiva sitten ajella se 40-80km, jopa enemmän.
Ei ihme että on eniten suunnittelemattomia sairaalan ulkopuolisia synnytyksiä
Lue yllä oleva, ei tarvitse ainakaan Hyvinkäällä. Siellä 4 kertaa synnyttänyt ja joka kerta olen saanut tulla ajoissa koska synnytyksen käynnistyttyään 30min-60min.
Vierailija kirjoitti:
eikö jorvissa ole nytkin koko ajan ruuhkaa synnärillä ja nyt lohjan synnyttäjät siihen
Näin olen minäkin ymmärtänyt. Eikös joku vuosi sitten jonkun lapsi kuollut kun oli lähetetty kotiin kun Jorviin ei mahtunut?
Vierailija kirjoitti:
Muuttakaa lohjalaiset landepöndet tänne Stadiin ni ei tartte ulista jos on yli kilometri matkaa sitä pentua pukeltamaan ulos.
Harmi kun pk-seudulta voidaan lähettää Hyvinkäälle, Lahteen, Kotkaan synnyttämään jos on täyttä
Itseäni ainakin kauhistutti uutinen. Kuitenkin kesällä vauvoja tuntuu syntyvän eniten..lomat pyörii. Kyllä päänvaivaa aiheuttaa jos sairaalassa haluaa synnyttää. Itselläni la elokuussa ja kotisynnytys suunnitteilla vs Jorviin.
Näin niitä peruspalveluita lakkautetaan. Ensimmäisenä lähtevät ne palvelut, joita naiset tarvitsevat.
Eihän se miesten persettä pakota jos naisille järkätään pitkiä synnytysmatkoja ja ambulanssisynnytyksiä.
Lyhytkin matka autossa on tuskallista synnyttämään menevälle.
Nyt jo äitejä ja vauvoja vammaantuu synnytyksissä..
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli 2min automatka sairaalaan ja silti ei sinne ehditty yhden lapsen kohdalla. Kyllä synnytys vaatii ihan jokaiselta pientä ennakointia. Jos on pitkä matka, lähtee ajoissa kohti synnäriä. Jos väärä hälytys, kyllä ne sinne ottavat tarkkailuun ja käynnistävät jos on riskinä matkalle syntyä. Näin ainakin omalla kokemuksella HUS alueella. Minä olen odotellut 6h-12h jokaisen lapsen kanssa sairaalassa synnytyksen käynnistymistä, koska en ole toiste enää kotiin halunnut synnyttää.
Suurperheen äiti
No mikset ennakoinut? Asetit lapsesi vaaraan!
Naistenklinikalla synnyttäneenä en ymmärrä tätä logiikkaa. Henkilökunta oli rajusti ylikuormitettu jo silloin ja "hoito" sen mukaista. Helsingistä on ihan yhtä pitkä matka Lohjalle kuin toisinpäin. Lohjalla juuri remontoitu, ihmisläheinen, turvallinen, laadukas ja toimiva yksikkö.

Siis yhden lapsen kanssa ette ehtineet sairaalaan, vaikka oli vain 2 minuutin matka. Silti selität että kaikkien muiden pitäisi osata ennakoida vaikka olisi kuinka pitkä matka hyvänsä 🤦
Lopuksi vielä jatkat että jokaisen lapsen kanssa odotit sairaalassa 6-12 tuntia synnytyksen käynnistymistä. Miten se yksi tapaus, jonka kanssa ette edes ehtineet sairaalaan? Oliko peräti se nyt 2 minuuttia vai 12 tuntia?
Vierailija kirjoitti:
Naistenklinikalla synnyttäneenä en ymmärrä tätä logiikkaa. Henkilökunta oli rajusti ylikuormitettu jo silloin ja "hoito" sen mukaista. Helsingistä on ihan yhtä pitkä matka Lohjalle kuin toisinpäin. Lohjalla juuri remontoitu, ihmisläheinen, turvallinen, laadukas ja toimiva yksikkö.
Näin juuri. Lääkäreillä ja helsinkiläisillä on hirmu pitkä matka Lohjalle, mutta synnyttävälle äidille esim. Lohjan sairaalan toimialueen laidalta se ei ole matka eikä mikään.
täytyy hommata asuntoauto ja hengaa sairaalan pihalla
Olisikin edes niin, että ajat vaan tunnin Helsinkiin ja pääset hoitoon, mutta kun sinne EI MAHDU EDES NYT! Kokemusta on siitä miten saa epätoivoissaan yrittää Naistenklinikalle ja levitellään vaan käsiä kun ei mahdu eikä ole vapaata hoitajaa.
Eli aivan katastrofaalista sulkea Lohja ja siirrellä potilaita nyt jo liian täysille synnäreille. Toivottavasti ei kukaan kesällä tämän vuoksi menetä henkeään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli 2min automatka sairaalaan ja silti ei sinne ehditty yhden lapsen kohdalla. Kyllä synnytys vaatii ihan jokaiselta pientä ennakointia. Jos on pitkä matka, lähtee ajoissa kohti synnäriä. Jos väärä hälytys, kyllä ne sinne ottavat tarkkailuun ja käynnistävät jos on riskinä matkalle syntyä. Näin ainakin omalla kokemuksella HUS alueella. Minä olen odotellut 6h-12h jokaisen lapsen kanssa sairaalassa synnytyksen käynnistymistä, koska en ole toiste enää kotiin halunnut synnyttää.
Suurperheen äiti
Siis yhden lapsen kanssa ette ehtineet sairaalaan, vaikka oli vain 2 minuutin matka. Silti selität että kaikkien muiden pitäisi osata ennakoida vaikka olisi kuinka pitkä matka hyvänsä 🤦
Lopuksi vielä jatkat että jokaisen lapsen kanssa odotit sairaalassa 6-12 tuntia synnytyksen käynnistymistä. Miten se yksi tapaus, jonka kanssa ette edes ehtineet sairaa
Tarkoitin että vaikka on lyhyt matka se vaatii silti ennakointia. Itse en ennakoinut kun asun niin lähellä että kyllähän sairaalaan ehtii kun se näkyy ikkunasta. Lyhyt matka sairaalaan ei ole siis tae etteikö kotiin voisi silti vahingossa syntyä. Itse siis tästä opin, että tarvitse ennakoida.
Hahha vai että ajetaan vain Helsinkiin??! Sinne ei mahdu synnyttämään edes nyt! Aivan järkyttävää, hädissään yksin olemista se ns. hoito siellä on ja viimeiseen asti yrittävät vain työntää potilaita pois kotiin odottamaan kun ei ole mitään resurssia mitä tarjota!
Jos oma laskettu aikani olisi ensi kesänä, lähtisin Tampereelle tms inhimilliseen kaupunkiin synnyttämään enkä todellakaan jättäisi toivoani Helsingissä jonossa seisomisen varaan.
lohjalta siraala pedit mukaan sekä kätilöt hyvin mahtu parikin synnytämään samassa huoneessa
Ottamatta sen suuremmin kantaa kuinka järkeviä nämä säästöt ovat niin sanon kuitenkin että 40 km synnyttämään ei ole matka eikä mikään. Tuo on monelle pienemmissä kaupungeissa asuville ihan normi. Itsekin kaksi kertaa synnyttänyt niin että matkaa oli yli 60 km ja hyvin ehti kun vähän ennakoi.
Lohjan sairaalan synnyttäjät siirrettäisiin lopetuspäätöksen toteutuessa Helsingin Naistenklinikalle.
Siellä on jo tällä hetkellä kammottava tilanne henkilökunnan ja tilojen alimitoituksen vuoksi. Eikä lisää ole luvassa; sinne ei haluta töihin koska mm. parkkipaikkoja ja kohtuuhintaista laadukasta asumista ei alueelta löydy. Lapsivuodepaikkoja on vuokrattu läheisestä hotellista koska sairaalaan ei voi uusia huoneita taikoa. Niitäkään ei ole tarpeeksi edes nykykäyttäjämäärää varten.
En tiedä mikä on käytäntö harvemmin asuttujen seutujen synnytyssairaaloissa, mutta Helsingin naistenklinikalle ei oteta sisään vaikka synnytys olisi alkanut, vaan käsketään kotiin. On aika hankalaa ravata supistusten kourissa yli 50 km päästä taksilla anelemassa, josko tänään jo olisi osastolla tilaa ja ovet aukeaisivat...