Miehen muuttunut käytös?
Oon kuukauden verran deittailut miestä, joka on ollut tosi kiinnostunut musta. Viime viikolla poistin Tinder-tilini ja laitoin hänelle kuvakaappauksen siitä. Nähtiin ja seuraavana päivänä hänkin poisti omansa. Treffeillä katseli mua vielä ja oli tosi rakastuneen näköinen.
Sit kului päivä pari, lähti lastensa kanssa viikonloppureissuun ja viestit muuttui lyhyiksi, pelkiksi hymiöiksi jne. On lasten aikana ennenkin viestitelty eikä se ole ollut tuollaista.
Päivän katselin ja kysyin onko kaikki on! Onon tuli vastaus. Ei mitään koko päivänä, illalla sitten sanoin suoraan että mun mielestä etäisyys tuntuu pahalta. Vastasi lyhyesti että rauhoitu ja anna ajan kulua omalla painollaan. Tuntui pahalta, kun hän ei yhtään näyttänyt myötätuntoa, mitä ennen on tehnyt vaikka kuinka.
Tänään mua on ahdistanut tää ja kirjoitin hänelle viestin, että pitäiskö vaan antaa koko meidän tapailun olla, kun hän tuntuu mun viestejä muutenkin karttelevan. Vai niin, oli vastaus. Ei mitään muuta.
Mitä ihmettä tää on? Miksi mies ei kommunikoi kunnolla? Osaa sen kyllä. Ja me ollaan molemmat jo yli 40 v. että pitäisi aikuisten tavalla osata keskustella. Oon mielestäni ollut maltillinen, rauhallisesti selittänyt tuntojani jne. Tulikohan miehelle rimakauhu sen tinderin poistamisen takia?
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Siis on siellä viikonloppu-reissussa kumminkin ollut myös baarissa kavereidensa kanssa jne. Ja lapset on teinejä. On ennenkin heidän aikanaan viestitellyt ja en mä mitään romaania tietenkään tarvi, mutta kun aletaan vasta pelkillä nauruhymiöillä, varsinkin kun just ennen lähtöä oli tää suhteen jonkinasteinen vakavoitumista, niin kyllä mua pakosti alkaa mietityttää. Ennen on viestitellyt pitkin päivää, että miten aattelee mua jne. Ap
Olisit vaan miettinyt itseksesi, etkä suoraan olisi lähetellyt noita epäilyviestejä. Voit olla toki oikeassa, mutta voit olla ihan väärässä. Joka tapauksessa, tuo orastava suhde oli nyt tässä.
Mulla on ahdistuneisuushäiriö ja helposti tulee pelkoja. Mies tietää tämän kyllä. Ap
Mt ongelma sulla ap?
Vai oletko aina ollut samanlainen ja siksi edelleen miestä etsit kun tukahdutat käytöksellä varmaan suhteen/suhteet heti alkumetreillä.
Sinulle sopii jännämies. Normaalia miestä et tuolla käyttäytymisellä tule saamaan.
Jos on oikeat ihmiset kyseessä, ei suhde yhteen mokaan kaadu. Mutta keskustella kyllä pitää.
Vierailija kirjoitti:
Haluaa tehdä sinut epävarmaksi. Kommunikaatio tuosta harvemmin paranee ajan kuluessa, saati kun vastaan tulee oikeasti haastavia asioita. Mieti haluatko sinä tuollaisen miehen.
Miehenä miettisin haluisinko tollasen naisen ja en haluaisi. Nähny pari kertaa ja nyt ahdistuu jostain viesteistä, kun ei vastaa heti jne jne.
Suhteen alussa se voi olla just tuotakin, kun ei toista vielä tunne kunnolla. On ihastunut ja pelkää kumminkin ottaa riskiä. Odota, että mies palaa reissusta ja selvittäkää sitten asua.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ahdistuneisuushäiriö ja helposti tulee pelkoja. Mies tietää tämän kyllä. Ap
Ja nyt hänelle konkretisoitui miksi kanssasi ei kannata lähteä suhteeseen. Kukaan ei jaksa joka tunti todistella tunteitaan vain siksi että muuten toinen ahdistuu.
Ei kukaan normaali ihminen jaksa jatkuvaa viesteilyä. Varsinkaan niitä oot niin ihq ja ihana -viestejä.
"Vai niin", voi olla myös miehen kannalta kommentti joka viittaa pieneen pettymykseen siitä että haluat lopettaa mutta ei osaa samalla tavalla avata asiaa /tuntojaan vaan toteaa vaan noin.
Vierailija kirjoitti:
"Vai niin", voi olla myös miehen kannalta kommentti joka viittaa pieneen pettymykseen siitä että haluat lopettaa mutta ei osaa samalla tavalla avata asiaa /tuntojaan vaan toteaa vaan noin.
En minä ainakaan keksisi mitään parempaa vastausta tuohon. Jos tapailemani mies yhden hiljaisemman päivän jälkeen (ollessani reissussa) kertoisi että ahdistaa, ja seuraavana päivänä alkaisi puhua suhteen päättämisestä, vastaisin varmaankin juuri "vai niin". Tai sitten en vastaisi mitään mutta blokkiin menisi joka tapauksessa.
Eikö tohon vai niin -kommenttiin nyt olis jotain voinut sanoa lisää? Mulle toi ei ainakaan oikein ees aukea että miten se pitäis tulkita. Ja kaiken muunkin on jättänyt yhtä ympäripyöreäksi. Siis ihan kuin olis vaihtunut koko mies ja tää alkoi siis jo ennen reissuun lähtöä. Ap
Ap:llä rupesi tarina muuttumaan. Reissussa lasten kanssa onkin nyt baarissa kavereiden kanssa, kun lapset on teinejä. Ja käytös muuttui reissussa, paitsi että se alkoikin jo ennen reissua.
Muuttamalla käytöstä saadaan toinen ahdistuneeksi. Lukekaa vähän välittäjäaineisra. Dopamiiniryöppy tulee kun mies taas palaa normityyliin ja sitten onkin luvassa kuumaa-kylmää vuosikausia.
Unohda koko mies.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tohon vai niin -kommenttiin nyt olis jotain voinut sanoa lisää? Mulle toi ei ainakaan oikein ees aukea että miten se pitäis tulkita. Ja kaiken muunkin on jättänyt yhtä ympäripyöreäksi. Siis ihan kuin olis vaihtunut koko mies ja tää alkoi siis jo ennen reissuun lähtöä. Ap
Jos mä olisin saanut tuollaisen avautumisen vastaavanlaisessa tilanteessa, niin olisin pahoitellut ja toivotellut hyviä jatkoja.
Ehkä hän meni hämilleen avautumisestasi ja kenties ahdistui vähän itsekin?
Oot kuitenkin melko uusi tuttavuus joten käytöksesi voi tuntua uhkaavalta.
Toivottavasti edes joskus ymmärrät, että sun käytös on todella vainoharhaista ja tuhoisaa.