En yhtään ihmettele, että miehet jäävät pornoon koukkuun koska minä naisenakin jo innostun siitä valtavasti.
Katson todella harvoin pornoa. Oli jopa vuosia välissä etten katsonut lainkaan. Ajatus siitä oli ristiriitainen enkä sallinut sitä itselleni. Kai siinä on sellainen tunne, että tekee vääryyttä kun ei tiedä onko kuvattava kiristetty tai muuten vaikeassa tilanteessa olleena joutunut tuohon maailmaan.
Nyt olen katsellut muutaman kuukauden sisällä kolme kertaa. Ensin tuli huono omatunto mutta sallin itselleni sen välillä. Innostun siitä todella paljon, miehen ja naisen välisestä seksistä ja viettelystä. Orgasmin saan miltein heti vaikka yritän pitkittää.
En siis yhtään ihmettele miten addiktoivaa tuo on miehille. Enkä näe siinä muuten pahaa ellei se vaikuta sitten seksiin kumppanin kanssa tai vähennä todellisen seksin kiinnostusta.
Tietenkin tuo alku mistä mainitsin häiritsee kuitenkin vähän.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan porno myös toista sukupuolta alistava teollisuus. Pornoa kuvataankin aina miehisestä näkökulmasta, on vain vähän naisille suunnattua pornoa.
Joo. En tiedä tuosta alistavuudesta mutta jälkimmäisestä osasta samaa mieltä. Heteronaisena en saa pornosta mitään, koska pornon päähuomio on aina naisen vartalossa, joka ei kiinnosta minua millään tavalla. Miestä ei koskaan kuvata samalla tavalla viettelevästi, niin että kamera nuolisi miehen vartaloa. Moni on suositellut minulle homopornoa mutta en halua sitäkään. Haluaisin katsoa heteropornoa jossa päähuomio on miehessä, hänen riisuuntumisessa, vartalossa, ilmeissä, äänissä jne. Tällaista ei vain ole olemassa. En ymmärrä miten heteronainen voi koukuttua nykyisellään saatavilla olevaan pornoon.
Joo ekasta myös eri mieltä, mutta toisesta osittain samaa. Kyllähän pokea on saatavilla joka lähtöön nykyisin, ei vain mainstream-pornoa tai homopokea. On amatööriparikuntia ja kyllä myös kuvataan tai pelkkiä miehiä myös näytetään tai ainakin silleen, että miehiä näkyy yhtä paljon kuin naisia. Tuosta "perinteisestä" pokesta en itsekään saa oikeen mitään irti heteronaisena, jos vain naisen tissit tai perse ruudussa tai naama voihkimassa. Tai sitä lähikuvaa pillusta, niin menee viimeinenkin mielenkiinto. En usko minäkään, että tuo aloittajanainen koukuttuisi valtavirtapornoon jos on hetero. Mutta löytyyhän sitä nykyisin joka lähtöön.
"Haluaisin katsoa heteropornoa jossa päähuomio on miehessä, hänen riisuuntumisessa, vartalossa, ilmeissä, äänissä jne. Tällaista ei vain ole olemassa."
Totta puhut. Löytyisipä edes yksi sellainen esimerkiksi.
Jaa-a, itse en saa pornosta mitään irti. Tuiki tuntemattomia ihmisiä siinä, ei mitään viehättävää minulle. Olen kuitenkin todella aktiivinen seksin suhteen ja masturboin lähes päivittäin, mutta ihan oma mieli riittää aina. Jos olen suhteessa, fantasioin kumppanistani. Jos en ole suhteessa, fantasioin jostain tuntemastani henkilöstä tai muistelen koettuja tilanteita ja muokkaan niistä päässäni vielä tuhmempia.
Minulla on todella hyvä mielikuvitus ja olen demiseksuaali. Viehätyn ihmisistä kun tutustun, mutta en kyllä kenestäkään pelkän ulkonäön takia välitä pätkääkään.
N30
Ne ääripäät naisten esineellistäminen ja kokonaan peittäminen. Itsensä kunnioittaminen ja kultainen keskitie paras vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
"Haluaisin katsoa heteropornoa jossa päähuomio on miehessä, hänen riisuuntumisessa, vartalossa, ilmeissä, äänissä jne. Tällaista ei vain ole olemassa."
Totta puhut. Löytyisipä edes yksi sellainen esimerkiksi.
Googleta "SG4GE" tai "Hot guys f*uck". Niissä huomio on miehissä, tai ainakin tasapuolisesti kummassakin.
Olin aikanaan pornoaddiktiossa useamman vuoden. Nyt porno ei enää pahemmin kiinnosta. Ennen katselin pornoa varmaan 6-10 tuntia joka päivä, töissäkin.
Pornon tuotanto olisi saanut jäädä lehtiin ja vhs-elokuviin. Lehtien ja elokuvien hankkimiseen ei riittänyt pari klikkausta, vaan tarvittiin rahaa ja vaivaakin, sillä kukapa nyt olisi halunnut mennä paikkakunnan ainoalle kioskille ostamaan pornolehden, missä näkyi tuttuja ja myyjäkin oli jo tuttu.
Lehden sivuissa esiintyvät naisetkin olivat paljon luonnollisemman näköisiä kuin nykyiset, jopa white trash-lookilla ehostetut naisia. Erikoinen sattuma, kun monet tunnetut transnaiset haluavat kovasti muistuttaa pornotähtiä ulkoisesti.
Tosin kiihottuisiko nykyajan runkkarit mistään Jallun sivujen katselusta. Lapsena sitä sai tyytyä siihen, että löysi jonkun satunnaisen pornolehden jostain kaatopaikalta.
Vierailija kirjoitti:
Ennen minuakin ahdisti katsoa pokea mutta nykyään vaikka pornhu.bissa mallit mainostavat omia Onlyfans- sivujaan videoillaan. Ei enää ahdistaa kun ansaitsevat hyvin, kymmeniä tuhansia kuukaudessa. Usein myös Onlyfans- naiset omien kumppaneidensa kanssa esiintyvät niin ei syytä ahdistua enää.
Hirveän yleinen tarina ja tapa syyllistää että ihmiskauppaa ja muuta. Valtaosa maksullisista työssä omasta tahdostaan ja pokemalleista. Ihmiskauppa ihan muualla, esim p a k o l a i s bisneksessä!
Arvaten olet joku konservatiiviksi ja isänmaalliseksi itseään kutsuva ihminen, kun näet ihmiskaupan vain pa ko lais bisneksessä, mikä toki mahdollista mutta ei se poista pornoteollisuuden todellisuutta. Porno glorifioivat liberaalit, ja kyseisellä teollisuudella on poliittinen rooli romuttaakseen tervettä, heteroseksuaalista kanssakäymistä tuhoten perheet ja avioliitot. Liberaalit ja kulttuurimarxistit tekevät kaikkensa, jotta perheet ja avioliitot saataisiin tuhottua, mikä on viimeinen niitti. Yksinäinen runkkari kun ei tarvitse tervettä parisuhdetta (avioliittoa) ja perhettä mitenkään. Älkää pelatko liberaalien pussiin.
Vierailija kirjoitti:
Missä määrin porno on syy siihen, että syntyvyys on romahtanut kansallisen itsemurhan tasolle?
Vähemmän kuin modernilla feminismillä.
Kyllä pornoa on kiva katsella yhdessä tai yksin. Eiköhän jokainen ns aikuinen osaa erottaa tässäkin oikean väärästä. Poke on myös osa fantasioiden täyttämistä tai sitä että mitä vois itse haluta kokea. Tietysti jos asiaan uppoutuu siten liikaa että se haittaa muuta elämää niin sit on ongelma. Hyvillä haku sanoilla löytyy kyllä varmasti jokaiselle jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä määrin porno on syy siihen, että syntyvyys on romahtanut kansallisen itsemurhan tasolle?
Vähemmän kuin modernilla feminismillä.
Ketkä pornoa ja seksityötä pääasiassa lobbaavat? Modernit feministit. Ei siellä näy perussuomalaisia (pah, aikamoinen pehmopuolue nykyään kun suomalaisuuskin on heille sama kuin merkintä passissa ja että on integroitunut oluen ja Juhla Mokan avulla), sinimustia tai muita konservativiisia heruttamassa ja voimaantumassa, miten rohkeaa seksityö on. Konservatiivinen, jolla on vähänkin järkeä, ei puolusta pornoa, joka romuttaa länsimaita tehden länsimaisista ihmisistä, varsinkin miehistä heikompia.
Minä katson joskus pornoa. En kuitenkaan millään kykenisi joka päivä, sen verran tylsää se on. Vaikka katsoisikin paria eri genreä, jotka kiinnostaa itseä, niin sitä samaa se kuitenkin aina on. Pari-kolme kertaa kuussa on mulle ihan tarpeeksi. Masturboin kuitenkin usein ja panettaakin jatkuvasti, mutta mielikuvittelen ja fantasioin mieluiten päässäni. N43
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan porno myös toista sukupuolta alistava teollisuus. Pornoa kuvataankin aina miehisestä näkökulmasta, on vain vähän naisille suunnattua pornoa.
Onhan tuolla nyt hiton paljon amatööripornoa naisten tekemänä ja OF:n tuottajat tekee sellaista pornoa kun itse haluavat. Mikään pakko ei ole katsoa sitä perinteistä jyystöä.
Onlyfailsissa ei voi olettaa näkevän edes alastomuutta. Sitten siellä on rumia suomalaisia joita ei halua nähdä edes ilmaiseksi. Onlyfails on miehen rahastusta ja naisen tulevia mielenterveysongelmia.
OnlyFans on osoitus yhteiskunnan rappiosta kuten ilmainen pornokin. Jokainen nettielämykseen siirretty raha on pois niistä resursseista, joita käyttää oikeassa parisuhteessa ja mahdollisesti perheeseen saaden terveitä, maksuttomia käsityksiä seksuaalisuudesta ja rakkaudesta. Miehistä on tehty tahdottomia rahoittajia ja naisista seksualisoinnin kohteita. Terveessä yhteiskunnassa seksuaalinen mainos oli siivottua eikä kenenkään lapsen tarvitsisi kuulla automatkalla radiosta mainostettavan seksin apuvälineitä.
Koko ikä tullut katsottua pornoa aina silloin tällöin, yksin ja,vaimon kanssa. Nykyisin et tule katsottua kun vintage pornoa, jossa edes jonkunlainen juoni ja tunne mukana. Lisäksi miehille annetaan pitkään suuseksiä, näytetään miehen ilmeitä ja komeaa kullia. Miehet antaa naiselle sen jälkeen pitkään suuseksiä huolella ja vasta sitten aletaan naimaan. Naisetkin näyttää naisilta, eikä tahdottomilta nukeilta.
Italialaiset ja ranskalaiset on hyviä.
Vaimo kiihoittuu isoista kulleista, pyllyseksistä ja varsinkin tuplan katsomisesta. Mukava antaa suuseksiä ja sormettaa kun käy kuumana ja tulee nopeasti. Nuorempana katsottiin ensin ja naitiin sitten kiimaisena orgasmit. Varsinkin ruuhkavuosina hyvä keino irrota arjesta.
Vältyn eettisiltä pähkäilyiltä kun katson tietokonegrafiikka-pornoa. Kiihottavaa kun seksikkäät pelihahmot harrastaa seksiä.
Millainen materiaali ap:tä innostaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä määrin porno on syy siihen, että syntyvyys on romahtanut kansallisen itsemurhan tasolle?
Vähemmän kuin modernilla feminismillä.
Ketkä pornoa ja seksityötä pääasiassa lobbaavat? Modernit feministit. Ei siellä näy perussuomalaisia (pah, aikamoinen pehmopuolue nykyään kun suomalaisuuskin on heille sama kuin merkintä passissa ja että on integroitunut oluen ja Juhla Mokan avulla), sinimustia tai muita konservativiisia heruttamassa ja voimaantumassa, miten rohkeaa seksityö on. Konservatiivinen, jolla on vähänkin järkeä, ei puolusta pornoa, joka romuttaa länsimaita tehden länsimaisista ihmisistä, varsinkin miehistä heikompia.
Mm. Rosina Salovaara, Rosa Sandelin, Iris Flinkkilä, vasemmistolaisten naisten alahan tuo on ja vasemmistolaiset "miehet" ovat innoissaan, kun naiset ryhtyvät tuohon hommaan.
Vierailija kirjoitti:
Onhan porno myös toista sukupuolta alistava teollisuus. Pornoa kuvataankin aina miehisestä näkökulmasta, on vain vähän naisille suunnattua pornoa.
Ja tätä sitten vihervasemmisto, Ina Mikkoset ja feministit radikaalifeministejä lukuun ottamatta oikein myötäilee. Pornotähdet ovat heille oikein sankareita. Samaan aikaan vasemmistolaiset "miehet" ovat riemuissaan huoraamiseen alistettujen naisten puolesta, mm. Iikka Kivi, joka ihmetteli avoimesti, että onko ainoa, joka maksaa pornosta, ja Petrus Pennanen, jota ei haittaa naisystävänsä OnlyFans-"työ".
Vierailija kirjoitti:
Kyllästyin siihen kun oli nähnyt kaikkea. Minun suosikki on edelleen kakkaporno. Aluksi porno oli kiinostavaa kun oppi uusia asioita. Katson mielummin instagram tyttöä. Jätän edelleen jonkun chaturbate tähden toiselle näytölle pyörimään. Nykyisin pornoa tekevät huomion hakuiset naiset, aikaisemmin tuottajat päättivät mitä tehdään. En jaksa katsoa näitä huomionhakuisia naisia koska en jaksaisi katsoa niitä oikeassa elämässäkään.
Ne tuottajat eivät ole yhtään parempia kuin itsenäiset naiset tuottamassa Only Fansia. Jos tajuaisit ketkä siellä pornon kulissien takana ovat, ehkä ymmärtäisit lopettaa kyseisen teollisuuden tuotoksen. Hyvä alustus kun googlettaa Mark Collett + jews + porn industry. Syyllinen ei ole edes liberaaleissa ja feministeissä, jotka ovat lähinnä oire. Sairauteen pitäisi enemmän keskittyä.
Onlyfailsissa ei voi olettaa näkevän edes alastomuutta. Sitten siellä on rumia suomalaisia joita ei halua nähdä edes ilmaiseksi. Onlyfails on miehen rahastusta ja naisen tulevia mielenterveysongelmia.