Yksinäisyys kalvaa

Helppoa ratkaisua ei ole, mutta senhän jo tiesitkin. Ei auta, kuin mennä ihmisten ilmoille, aloittaa (itseään kiinnostavia) harrastuksia ja yrittää sitä kautta tutustua samanmielisiin ihmisiin. Ja yrittää sietää kerta toisensa jälkeen ilmaantuvia pettymyksiä.

Minäkin haluaisin kavereita joiden kanssa vaikka viettää iltaa ja kahvitella silloin tällöin. Ymmärrän ap sinua ettei parisuhde korvaa kaikkia ystävyyssuhteita vaikka oma mies kyllä tärkein ja rakkain. 

Onko paikkakunta hankala ja talvella vielä vähemmän. Entä somen mahdollisuudet. Helsingissä on nykyään messutapahtumat, ei Tampereellakaan mitään erityistä ole. 

Kukaan meistä ei ole koskaan yksin, universumi on kokoajan läsnä.

Se antaa kokoajan merkkejä meille.

Hauskaa lauantaita!

Sama täällä, olen vieläpä sinkku. Mitä on tulevaisuus kun nyt jo kaikki kaverit on kadonneet? Miksi minuun ei oteta yhteyttä? Jotain kai pahasti pielessä kun ei tule kenellekään mieleen kysellä kuulumisia. Aina saan minä ottaa yhteyttä ja kysellä. Ja mitä on tapahtunut, miksi ei tavata enää kasvotusten kahvilla? Onko tämä vain minun kokemus ja kaikki muut tapaa kasvotusten? Jäin kaikkien piirien ulkopuolelle yksinäni.

Minun tilanne on muuten sama mutta minulla ei ole edes sitä puolisoa. Kolmesta lapsesta kaksi opiskelee ja työskentelee ulkomailla, yksi asuu Suomessa mutta 550 km päässä. Vanhemmat kuolleet, samoin ainoa veli. Sukulaisia olematon määrä, ja asuvat kaukana. 

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä, olen vieläpä sinkku. Mitä on tulevaisuus kun nyt jo kaikki kaverit on kadonneet? Miksi minuun ei oteta yhteyttä? Jotain kai pahasti pielessä kun ei tule kenellekään mieleen kysellä kuulumisia. Aina saan minä ottaa yhteyttä ja kysellä. Ja mitä on tapahtunut, miksi ei tavata enää kasvotusten kahvilla? Onko tämä vain minun kokemus ja kaikki muut tapaa kasvotusten? Jäin kaikkien piirien ulkopuolelle yksinäni.

Kannattaisiko miettiä miten olet kohdellut läheisiäsi ja ystäviäsi kun eivät halua pitää yhteyttä.

Yksinäisyys on raastavaa. En vaan saa/löydä kavereita tai ystävää. Olen kuitenkin ihan sosiaalinen ja puhelias ihminen. Töissä on aina hyviä työkavereita ollut, muttei vapaalla. Kun ei parisuhdettakaan ole vuosiin ollut, niin melko yksinäistä on elämä. Aikuisten lasten kanssa on välillä ajankulua, mutta heillä on omat elämät jo, niin ei sekään ole ratkaisu.

Harrastuksia on myös ja ollutkin, muttei vaan ystävysty kenenkään kanssa. Käyn myös ihmisten ilmoilla säännöllisesti, erilaissa tapahtumissa, muttei niistäkään löydy. Nuorena oli helppo saada kavereita, mutta näin lähempänä viittäkymppiä on todella vaikea saada kavereita. 

Kun olis edes yksi kaveri, jolle soittaa, jonka kanssa käydä tapahtumissa jne. Yksi joka pyytäisi johonkin, tulisi vaikka leffaa katsomaan. Joku jonka kanssa jutella. 

Kun et tunne löytäväsi paikkaa maailmassa...

Ja lopulta tuskastut täysin.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on raastavaa. En vaan saa/löydä kavereita tai ystävää. Olen kuitenkin ihan sosiaalinen ja puhelias ihminen. Töissä on aina hyviä työkavereita ollut, muttei vapaalla. Kun ei parisuhdettakaan ole vuosiin ollut, niin melko yksinäistä on elämä. Aikuisten lasten kanssa on välillä ajankulua, mutta heillä on omat elämät jo, niin ei sekään ole ratkaisu.

Harrastuksia on myös ja ollutkin, muttei vaan ystävysty kenenkään kanssa. Käyn myös ihmisten ilmoilla säännöllisesti, erilaissa tapahtumissa, muttei niistäkään löydy. Nuorena oli helppo saada kavereita, mutta näin lähempänä viittäkymppiä on todella vaikea saada kavereita. 

Kun olis edes yksi kaveri, jolle soittaa, jonka kanssa käydä tapahtumissa jne. Yksi joka pyytäisi johonkin, tulisi vaikka leffaa katsomaan. Joku jonka kanssa jutella. 

Voisin kuvitella, että on vaikea löytää sellaista ihmistä, jonka kanssa sekä tarpeet että käytettävissä olevat resurssit ihmissuhteelle kohtaavat. Kun luin sun kirjoituksesi, tajusin, että mullahan alkaakin taas olla tilaa uudelle ihmmissuhteelle, kun sain iäkkäiden vanhempieni asiat järjestykseen. Mä olen kuitenkin aika kotihiiri eikä erilaiset tapahtumat kauheesti nappaa. Korkeintaan kesällä, jos on aurinkoinen vaan ei kuitenkaan helteinen kesäpäivä ja tapahtumaan pääsee jollain järkevällä tavalla julkisilla. Mulla kuitenkin rajoittaa elämää myös tuo koira eli pitää olla sellainen tapahtuma, että kun ennen lähtöä vien koiran ulos, koira ei ole ihan kintut ristissä, kun palaan kotiin.

Muutaman vuoden sisällä kahden läheisimmän ystäväni kanssa on käynyt niin, että vaikka olenkin heitä vanhempi, heidän liikkumiskykynsä on heikentynyt niin paljon, että ainoa keino tavata kasvotusten on se, että mä menen käymään heidän luonaan. Tai että he saavat joltain autokyydin tullakseen käymään mun luonani. Molemmat asuvat vielä hieman hankalien kulkuyhteyksien päässä. Toisen heistä kanssa vielä muutama vuosi sitten tavattiin (vähintään kerran kuukaudessa, yleensä kaksi) lauantaiaamuisin Helsingin keskustassa (kumpikin pääsi sinne helposti) ja kierrettiin Hakaniemen etniset kaupat, käytiin Hakaniemen hallissa ja kesäaikaan siinä torilla. Käytiin kahvilla tai vaikka ihan lounaallakin. Kumpikin nousi sitten Rautatieasemalta kotiinsa menevään bussiin. Mä voisin vielä tätä tehdä, mutta ystäväni ei. Se on vähän surullista, mutta minkäs teet. 

Jos tapaakin jonkun mukavalta vaikuttavan ihmisen, sillä saattaa olla ne omat kiireensä. Tai sitten se on tällainen kotihiiri ja asiat, joita haluaa tehdä vapaa-ajalla, on erilaisia kuin mitä itse toivoisi. Tai toisen tarve yhteydenpidon määrälle on erilainen kuin itsellä on.