Miten teillä on omaisuus jakautunut?
Juttelin kaverini kanssa ja heillä mies maksaa käytännössä molempien lainaosuutta kodin lainasta, koska ystäväni on opiskelija. Hän on ollut jo pitkään kotona burnoutin ja opiskelujen takia (+8 vuotta), joten heillä on yksi, joka tuo rahaa sisään. Tämä maksava osapuoli on siis ottanut molempien nimiin asuntolainan ja maksaa siis myös puolisonsa osuutta ja kerryttää tälle varallisuutta.
Itselleni se kuulosti mielenkiintoiselta, koska meillä on laina laitettu 70-30 juurikin maksukyvyn mukaan. Toinen (minä) maksaa enemmän, mutta myös omistaa enemmän. Molemmat silti tietysti hyötyvät siinä mielessä, että saavat asua leveämmin. Meillä tietysti on selkeää, että tulen todennäköisesti aina ansaitsemaan enemmän ja tietysti mieheni on myös perijäni, jos jotain kävisi, joten asunto jäisi kyllä hänelle.
Mites teillä?
Kommentit (25)
Me asumme minun omistamassa talossa. Teimme ison remontin ja otimme remonttilainan, jonka mies maksaa. Minä maksan talon muut kulut. Nykyään tulomme ovat lähes yhtä suuret, mies tienaa silti enemmän.
Aiemmat talot on olleet yhteisiä ja mies maksanut lainat silloinkin. Samoin autojen lainat. Olen itse ollut pitkään hyvin pienituloinen.
Minä olen aina maksanut lähes kaikki lapsiin liittyvät ostokset, harrastukset ym.
Minä maksan asumisen. Mieheni pienituloisena maksaa netin ja sähkön. Ruokaa ostetaan suunnilleen puoliski mutta ei sitä lasketa mitenkään meneekö ihan tasan.
En osaisi elää suhteessa jossa kaikki pitäisi laskea puoliksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä maksan asumisen. Mieheni pienituloisena maksaa netin ja sähkön. Ruokaa ostetaan suunnilleen puoliski mutta ei sitä lasketa mitenkään meneekö ihan tasan.
Onko teillä omaisuutta? Sitähän tässä kysyttiin .
Minä omistan asunnon ja puoliso maksaa vastikkeen ym. asumismenot.
Kun mentiin naimisiin, ei kummallakaan ollut kummoista omaisuutta Tehtiin kuitekin avioehto. Minä olen sittemmin vaurastunut työlläni, säästämällä ja sijoittamalla miljoonan. Vaimo on perinyt kaksi miljoonaaa.
Miehen nettotulot 2/5, mun 3/5. Yhteinen omaisuus (koti) ja yhteiset menot puoliksi, lopput on omaa.
Omaisuuserot varmaan 1/3 ja 2/3, mä perin äidiltä ihan kivasti. Mun kakkosasuntoa molemmat käyttää kuin omaansa.
Vierailija kirjoitti:
Minä maksan asumisen. Mieheni pienituloisena maksaa netin ja sähkön. Ruokaa ostetaan suunnilleen puoliski mutta ei sitä lasketa mitenkään meneekö ihan tasan.
Et siis ymmärtänyt kysymystä, etkä vastata kysymykseen. 😂
siten että Marin ex viisikko hallinto vei kaiken omaisuuden EU miljardööreille, mitään ei jäänyt...
Minä erittäin hyvätuloisena miehenä maksan kaiken lainasta elämiseen. Laina ja talo ovat molempien nimissä, mutta vaimo ei ole töissä johtuen sairaudesta ja siitä, että olemme muuttaneet läpi vuosien ympäri maailmaa minun työni perässä ja ehdoilla. Olemme olleen yhdessä yli 25 vuotta. Meille tärkeintä on varmistaa, että lapsillamme on kaikki hyvin.
Perheessä ei voi olla kahta erilaista elintasoa. Eli kaikki on yhteistä. Toki siinä on riskinsä, jos liitto päättyy eroon, mutta se kuuluu asiaan. Jos liitto jatkuu loppuun asti, niin silloin olemme onnellisia. Se on 50/50 sekä taloudessa, että siinä miten liiton käy. Realisoituuko riski vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Puoliksi kaikki maksetaan.
En tuosta omaisuudesta tiedä tai välitä yhtään mitään. Lapsillehan ne menee.
Meillä mies kun on aina yksin maksanut lainoja yhteisistäkin taloista ja nyt maksaa lainaa minun talosta, ja jos / kun olen ehdottanut että maksaisin vuorostani, ei ymmärrä ollenkaan miksi niin pitäisi tehdä. Ja talosta on pienet asumiskulut niin sanoo että kun saa lainan maksettua, alkaa maksaa muita kuluja. Siihen en aio suostua :D
Talo on siis minun, lisäksi minulla pieni halpa auto. Miehellä iso kallis auto joka osin maksettu yhteisen talon myyntituloilla. Muuta merkittävää omaisuutta ei ole. Itselläni on säästöjä, miehellä ei.
Kaikki omistetaan 50/50, yhteiset tilit ja yhteiset rahat. Helppoa!
Vierailija kirjoitti:
En osaisi elää suhteessa jossa kaikki pitäisi laskea puoliksi.
En osaisi elää suhteessa jossa toinen osapuoli hoitaa useimmilla rintamilla alle puolet yhteisistä vastuista.
Kumminkaan päin.
Yksin omistan kaiken ja yksin maksan kaikesta.
T: singeli
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaisi elää suhteessa jossa kaikki pitäisi laskea puoliksi.
En osaisi elää suhteessa jossa toinen osapuoli hoitaa useimmilla rintamilla alle puolet yhteisistä vastuista.
Kumminkaan päin.
Vaan hyvässä suhteessa hoidetaan yhdessä maksamiset ja muut vastuut, eikä kytätä sitä tekeekö joku joskus enemmän tai maksaako vähemmän.
Eillä on kaikki itse hankittu omaisuus hankittu puoliksi. Minå ansaitsen noin kolme kertaa sen, mitä mies. Miehen ennakko- ja tulevista perinnöistä minut on suljettu pois. Minun perintöni on minun, mutta miehellä on siihen avio-oikeus. Kummankin meistä perii meidän aikuinen lapsi. Leski tulee kyllä toimeen omillaan.