Seksin merkitys...ihmiselle..
Seksin tarkoitus? Monasti täällä miehet sanovat, ettei naisen nautinnolla ole merkitystä..koska naiminen on vain lisääntymistä varten. Okei, miehelle siis riittää elämässä vain pari panoa, niinkö? Ja nainen ei tarvitse mitään..
Kommentit (12)
Eipä ole vaimollekaan rittänyt vain pari panoa elämässään, kun on halunnut panoja viimeiset 48v vähintään kerran viikossa ja aikaisemmilla vuosikymmenillä monia kertoja viikossa. Siten vaimolle suuseksi, pano ja orgasmit olleet pakollista aina. Tämä sopinut itselle, kun panettanut aina monta kertaa viikossa ja seksi vaimon kanssa ollut tärkeysjärjestyksessä ykkönen, sitten tulleet vasta omat harrastukset, lapset ja viimeisenä pakolliset työt. Tässä järjestyksessä. Yhä vieläkin itseä panettaa monta kertaa viikossa. Muutaman päivän saa rauhaa edellisen jälkeen ja sitten alkaa taas armoton panetus ja kulli vaatii huomiota.
Kyllä ihan itse täältä luin miehen kirjoittamana, että seksi ja yhdyntä siis, on tarkoitettu lisääntymiseen. Paristakin kohtaa luin. En tiedä mihin nuo sanoomiset pohjaa, ja miksi kirjoitettu. Ei siis ole mikään provo.
Silloinhan se oikeasti tarkoittaisi sitä, ettei miehenkään tarvitsisi enää yhdyntää kun lapset tehty.
Ei tässä yhdenkään naisen mielipidettä tai mieeltymystä arvosteltu. Se on kokonaan toinen asia mitä kenenkin vaimo ja kuinka usein seksiä haluaa, tai sitä yhdyntää, siitä EI ollut nyt yhtään kyse.
Turhaa löpinää nuo puheet, että seksi tarkoitettu lisääntymiseen, varsinkin miesten suusta. Miksi ihmeessä sitten mies haluaa persepanoja, käteenvetoja ja suihinottoja.
Ja ettei naisen orgasmeilla ole tarkoitusta, joten ei niillä ole väliä.
NUO jutut ovat provoja.
Puhumattakaan, kortsuista miesten lompakoissa...
Vierailija kirjoitti:
Puhumattakaan, kortsuista miesten lompakoissa...
Mulla oli 40 vuotta siltä varalta, että pää pettää ja sorrun vieraisiin. Syystä, että vain idiootti hankkii tauteja kotiin tai äpäröitä elätettäväksi.
Jaa, KH:n viikonloppupläjäys taas silmieni edessä. Ei taida klitoris-keisarinna saada viikolla seksiä, kun joka perjantai alkaa sama kiukuttelu.
Mutta itse asiaan. Pääasia siis, että molemmat nauttii. Sekä mies että muna. Naisesta ei tarvitse välittää, kuhan mies ja muna saa hyvän orkun ja liemet sisään. Nainen ei kuitenkaan saa, kun yhteispeli eri päiden välillä ei pelaa. Joten miksi vaivautua edes miettimään naisen nautintoa.
Tätähän sä halusit kuulla, joten ole hyvä. Voit sitten seuraavassa ketjussa taas totena julistaa, kun KAIKKI miehet taas sitä ja tätä.
ps. voisitko sä jo kertoa niistä lukuisista asennoista, joissa mies voi helposti hieron klitorista nainnin aikana. Kehiut tietäväsi niistä jotain, mutta et kuitenkaan ole kertonut vielä niistä...
Onhan se merkitys erittäin suuri - toimiva hellyys ja sitä kautta seksi helpottaa vieläpä arkea kaikessa muussakin, saa enemmän tekemään toinen toisensa eteen, antamaan anteeksi toisen terävimmät särmät...
Kaikkein hienointa on, kun näin miehenä onnistun ja onnistumme yhdessä, niin että työläämmin huipulle pääsevä vaimo pääsee hurmionsa huipulle ja takertuu minuun täydellisesti antautuvana ja puoleensa imevänä. Se maailman täydellisin paikka, oman rakkaan ihana lemmenkumpu, on silloin itsessään osana rakkainta koko maailma, eikä ole mitään niiin valtavaa täyttymyksen tunnetta kuin se tunne, kun yhden ruumiinosani kautta tulee kokemus että uppoan sinne ihanuuteen kokonaan.
Elämän kovasti mieluinen ja ihana paradoksi: on ihaninta kun rakkain kokee elämää suurempaa nautintoa, mutta toisaalta itse saa "ylimääräisenä lahjana" saman täydellisyyden huuman. Ehkä se on niin tarkoitettu, että täydellinen omistautuminen toisen parhaaksi niin palkitaan?
Nyt iän myötä tuo kokemus on jollain mahtavalla tavalla vain syventynyt ja pidentynyt. On kannattanut yhdessä sinnitellä vaikeiden aikojen yli, rakentaa uusia alkuja ja yhä uudelleen rakastua taas omaansa. Vuosikymmenet opettavat tuntemaan kaikki toisen vuoret, laaksojen poimut ja kukkulat, kaikki toisen mielen ja kehon kauneimmat polut, valot ja varjot, pimeydetkin. Silloin voi sytyttää tulen toisen hämäriin sopukoihin ja kulkea niitä polkuja, joista hän herää kerta toisensa jälkeen elämänsä parhaisiin hetkiin, avaten itsensä kutsuhuudoksi minulle, syvemmälle, pidemmälle - niin pitkään kuin minusta suinkin on herättäjäksi. Toivottavasti pitkään, sillä sen tervetulleempi, sen hyväksytympi ei ihminen voi olla.
Syö peetä ap tyhmine ajatuksinesi.
Aika väsynyt provo, KH. Ei sitä heti aamusta voi olla terävimmillään.