SAK, Akava, STTK: Työehtosopimusneuvottelut ovat vaikeat - liittoon kuulumattomat heikentävät neuvotteluvoimaa
Suomen suurimmat palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK varoittavat palkansaajia, että tulevista työehtosopimusneuvotteluista ei ole helppoa tietä ulos. He pelkäävät, että he joutuvat hyväksymään hallituksen työlainsäädäntöön tulevat muutokset, jotka he katsovat olevan työntekijöiden kannalta epäedullisia.
Hallitus perustelee näitä toimia sillä, että ne ovat tarpeen Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi ja julkisen talouden tasapainottamiseksi.
Palkansaajakeskusjärjestöt eivät hyväksy hallituksen linjaa ja sanovat, että se on vastoin työmarkkinoiden perinteistä sopimuskulttuuria ja työntekijöiden oikeuksia.
He sanovat, että he ovat valmiita taistelemaan parempien työehtojen puolesta ja että enemmistö heidän jäsenistään olisi valmis lakkoilemaan.
"Me emme voi suostua siihen, että hallitus yrittää pakottaa meidät huonontamaan työehtojamme. Me olemme valmiita käyttämään kaikkia laillisia keinoja, mukaan lukien lakot, jotta saamme oikeudenmukaisen sopimuksen", sanoo SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
Palkansaajakeskusjärjestöt kuitenkin tunnustavat, että heidän neuvotteluvoimansa on heikentynyt, koska liittoon kuulumattomien työntekijöiden määrä on kasvanut. He sanovat, että tämä on ongelma, koska liittoon kuulumattomat työntekijät eivät ole sitoutuneet noudattamaan mahdollisia lakkopäätöksiä ja että he saattavat jatkaa työskentelyä lakon aikana.
"Me toivomme, että ihmiset ymmärtäisivät, että liittoon kuuluminen on tärkeää sekä heidän omien etujensa että koko työyhteisön etujen kannalta. Me toivomme, että ihmiset heräisivät vielä ennen tulevia neuvotteluita ja liittyisivät runsain määrin liittoon, jotta saamme yhteisvoimin haastettua työnantajat", sanoo Akavan puheenjohtaja.
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo, että he ovat valmiita neuvottelemaan työnantajien kanssa, mutta että he eivät aio antaa periksi perusasioista, kuten palkoista, työajoista ja työsuhteen turvasta.
"Me emme ole joustamattomia, mutta me emme ole myöskään naiiveja. Me tiedämme, että työnantajat haluavat hyödyntää hallituksen työlainsäädännön muutoksia heikentääkseen työehtojamme. Me emme anna sen tapahtua", Palola sanoo.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni nimenomaan ei halua kuulua liittoon koska eivät kannata liiton ajattelumallia ja jatkuvaa lakkoilua. Siitä syystä voi kuulua ihan työttömyyskassaan.
Nykyiset lakot ovat minulle ihan ok, en ole niiden puolella enkä niitä vastaan mutta satun tässä tapauksessa olemaan samaa mieltä hallituksen kanssa. Jo nyt suuri osa työntekijöistä on jotain ihan muuta kuin kokoaikaisia ja trendi on pätkätyön suuntaan. En näe muuta keinoa muuttaa suuntaa kuin työehtojen ja etenkin irtisanomissuojan merkittävää muutosta. En voi mitenkään kannattaa sitä että työpaikan k*sipäästä ei pääse eroon ennen eläkeikää kun irtisanomissuoja on niin vahva. En itsekään haluaisi palkata nykyisillä ehdoilla.
Hienoa että olet valmis joustamaan palkassasi alaspäin. Fiksua!
Jossain perus kassatyössä ei ehkä pysty neuvottelemaan palkkaansa mutta heti kun sanot haluavasi ottaa enemmän vastuuta ja oikeasti teet hommat yrittäjälle helpoksi, siinä vaiheessa voit ihan oikeasti pyytää isompaa palkkaa kuin normityöntekijä. Mitä enemmän tuot rahaa yritykselle sen enemmän voit myös pyytää Jos yrittäjä sanoo ei? Kerrot meneväsi kilpailijalle töihin.
Hyvistä työntekijöistä on aina pulaa. Poikaystäväni firmassa oli viime vuonna 7 työntekijää mutta headhunter vei vuoden aikana heistä 2 tarjoamalla korkeampaa palkka. Siivousalan yritys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies joka on teollisuusliitossa sanoi, että jos tulee vielä lakkoja, eroaa liitosta. Hänen sanoin" ei kestä oma talous olla lakossa". Näin on kuulemma useampi sanonu.
Mukava varmaan olla orjan asemassa.
ja tyhmä kuin saapas
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomella on talous niin surkeassa jamassa niin onko se nyt kiin huono juttu jos palkoissa joustetaan alaspäin?
Ei ainakaan itselleni. Mielestäni joustoa pitäisi tapahtua joka suuntaan.
Suksi hevon v vatipäinen zaastainen idioottivajakki. Joustoa joka suuntaan ei ole se, että vain palkoissa joustetaan alaspäin. Kaltaisesti jätteet ovat alinta zaastaa mitä ihmiskunnasta löytyy.
Silti äänestit hallituspuoluetta (persuja) ja pian EK saa paikallisen sopimisen nimissä tesseihin pykälän jolla palkka voi olla alle tes-minimin.
Mites se nyt näin?
Jos oikeisto saa tahtonsa läpi niin palkat pienenevät. Dilemma tässä on se että jos palkat pienenevät niin niistä ei kerry enää valtiolle verotuloja. Liittoon kuulumattomat ovat ratsastaneet jo pitkään liittojen siivellä yleissitovuuden varjolla joten olisi ehkä aika jättää liittoon kuulumattomat sopimusten ulkopuolelle. Se on tietysti kylmää kyytiä mutta jos muuten eivät tajua mistä kaikesta liitot ovat sopineet niin opetetaan sitten kantapään kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on kyllä niin naurettava maa, hallitus tekee jotain aivan naurettavan lässytilää juttuja ja sitten täällä v**tu lakkoillaan :D
Joillekin aloille tehdään mahdollisuus sopia että haluavatko ottaa ensimmäisen palkattoman sairauspäivän, irtisanomissuojaa helpotetaan painavasta ja perustellusta vain perustelluksi, paikallista sopimista lisätään niin että liittoon kuulumattomat pienyrityksetkin voivat käyttää työehtosopimuksissa ja laissa sovittuja jutttuja vaikka eivät kuulu liittoon, poliittisia lakkoja rajoitetaan yhteen päivään kun muualla Euroopassa ne ovat joko kokonaan kiellettyjä tai vain sallittu muutamiksi tunneiksi.... tästä lässytilääpaskasta täällä itketään ja lakkoillaan kuukausikausia. 😂😂😂😂😂😂 V tt u mitä naurettavaa lapsellista paskaa. 😂😂😂
Juuri näin! On se kumma että suomalaiset eivät ymmärrä että palkka voi menn
En ole varma mistä puhut... mikään noista ei liity palkkaan mitenkään sinänsä. Hallitus voi laittaa että sairauslomasta pitää maksaa 50% palkkaa, mutta työehtosopimuksissa voidaan sopia että saakin 70% palkkaa... ja tämä halutaan paikallisella sopimisilla ulottaa kaikkiin työpaikkoihin jotka eivät kuuluu liittoihin. Eli aikaisemmin järjestäytymättömät yritykset joutuivat noudattamaan hallituksen 50% palkkaa, mutta nyt voivat ottaa liittojen sopiman 70% palkan käyttöön-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomella on talous niin surkeassa jamassa niin onko se nyt kiin huono juttu jos palkoissa joustetaan alaspäin?
Ei ainakaan itselleni. Mielestäni joustoa pitäisi tapahtua joka suuntaan.
Joustakoot ne, jotka haluavat. Mun tuntipalkka on reilu 10e, eipä paljoa jousteta.
Just sun kaltaisten pitäisi joustaa vielä lisää. Koska olet joustanut jo valmiiksi, eli vielä pystyt. HUUTISTA :D
Jousta enemmän, että orjapiiskuri saa 5000 sinulle kuuluvasta rahasta itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeisto saa tahtonsa läpi niin palkat pienenevät. Dilemma tässä on se että jos palkat pienenevät niin niistä ei kerry enää valtiolle verotuloja. Liittoon kuulumattomat ovat ratsastaneet jo pitkään liittojen siivellä yleissitovuuden varjolla joten olisi ehkä aika jättää liittoon kuulumattomat sopimusten ulkopuolelle. Se on tietysti kylmää kyytiä mutta jos muuten eivät tajua mistä kaikesta liitot ovat sopineet niin opetetaan sitten kantapään kautta.
Paljon parempi keino on laatia jonkin sortin maksu palkasta niille jotka eivät liitossa ole. Eli joka tilistä lähtee kokonaispalkasta vaikkapa 10% ammattiliitolle. Ei auta korotukset koska se on aika 10%.
Teen vuokratyötä enkä muuhun suostukaan joten palkkani neuvottelee minut myyvä taho ja jos eivät maksa riittävästi niin heillä ei ole työvoimaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomella on talous niin surkeassa jamassa niin onko se nyt kiin huono juttu jos palkoissa joustetaan alaspäin?
Ei ainakaan itselleni. Mielestäni joustoa pitäisi tapahtua joka suuntaan.
Suksi hevon v vatipäinen zaastainen idioottivajakki. Joustoa joka suuntaan ei ole se, että vain palkoissa joustetaan alaspäin. Kaltaisesti jätteet ovat alinta zaastaa mitä ihmiskunnasta löytyy.
Silti äänestit hallituspuoluetta (persuja) ja pian EK saa paikallisen sopimisen nimissä tesseihin pykälän jolla palkka voi olla alle tes-minimin.
Mites se nyt näin?
EK, tai hallitus ei edelleenkään neuvottele työehtosopimuksia, i d i o o t t i
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeisto saa tahtonsa läpi niin palkat pienenevät. Dilemma tässä on se että jos palkat pienenevät niin niistä ei kerry enää valtiolle verotuloja. Liittoon kuulumattomat ovat ratsastaneet jo pitkään liittojen siivellä yleissitovuuden varjolla joten olisi ehkä aika jättää liittoon kuulumattomat sopimusten ulkopuolelle. Se on tietysti kylmää kyytiä mutta jos muuten eivät tajua mistä kaikesta liitot ovat sopineet niin opetetaan sitten kantapään kautta.
Millä perusteella pienenee palkka? Kerro nyt konkreettisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeisto saa tahtonsa läpi niin palkat pienenevät. Dilemma tässä on se että jos palkat pienenevät niin niistä ei kerry enää valtiolle verotuloja. Liittoon kuulumattomat ovat ratsastaneet jo pitkään liittojen siivellä yleissitovuuden varjolla joten olisi ehkä aika jättää liittoon kuulumattomat sopimusten ulkopuolelle. Se on tietysti kylmää kyytiä mutta jos muuten eivät tajua mistä kaikesta liitot ovat sopineet niin opetetaan sitten kantapään kautta.
Paljon parempi keino on laatia jonkin sortin maksu palkasta niille jotka eivät liitossa ole. Eli joka tilistä lähtee kokonaispalkasta vaikkapa 10% ammattiliitolle. Ei auta korotukset koska se on aika 10%.
Mitä jos sinä maksaisit palkastasi 10 % työnantajalle kiitoksena työpaikasta, jonka on sinulle suonut? Kun sinusta tuntuu reilulta viedä 10 % jonkun hyvin epäselvän syyn vuoksi.
En ole varma mistä puhut... mikään noista ei liity palkkaan mitenkään sinänsä. Hallitus voi laittaa että sairauslomasta pitää maksaa 50% palkkaa, mutta työehtosopimuksissa voidaan sopia että saakin 70% palkkaa... ja tämä halutaan paikallisella sopimisilla ulottaa kaikkiin työpaikkoihin jotka eivät kuuluu liittoihin. Eli aikaisemmin järjestäytymättömät yritykset joutuivat noudattamaan hallituksen 50% palkkaa, mutta nyt voivat ottaa liittojen sopiman 70% palkan käyttöön-
Koskettaa palkkoja, koska noista voidaan sopia jo nyt paikallisesti. Ainoa mistä ei voida on minimipalkoista. Nyt ei keskustella tessittömistä aloista vaan tämän ketjun aiheena olevasta asiasta eli tulevista neuvotteluista jossa työnantajat haluavat samat heikennykset palkansaajille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeisto saa tahtonsa läpi niin palkat pienenevät. Dilemma tässä on se että jos palkat pienenevät niin niistä ei kerry enää valtiolle verotuloja. Liittoon kuulumattomat ovat ratsastaneet jo pitkään liittojen siivellä yleissitovuuden varjolla joten olisi ehkä aika jättää liittoon kuulumattomat sopimusten ulkopuolelle. Se on tietysti kylmää kyytiä mutta jos muuten eivät tajua mistä kaikesta liitot ovat sopineet niin opetetaan sitten kantapään kautta.
Paljon parempi keino on laatia jonkin sortin maksu palkasta niille jotka eivät liitossa ole. Eli joka tilistä lähtee kokonaispalkasta vaikkapa 10% ammattiliitolle. Ei auta korotukset koska se on aika 10%.
Millä perusteella koska jos et kuulu liittoon niin mitään et maksa. Parempi karsia liittoon kuulumattomat pois työehtosopimusten piiristä. Neuvotelkoot palkan, lomat, taukonsa ja muut ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeisto saa tahtonsa läpi niin palkat pienenevät. Dilemma tässä on se että jos palkat pienenevät niin niistä ei kerry enää valtiolle verotuloja. Liittoon kuulumattomat ovat ratsastaneet jo pitkään liittojen siivellä yleissitovuuden varjolla joten olisi ehkä aika jättää liittoon kuulumattomat sopimusten ulkopuolelle. Se on tietysti kylmää kyytiä mutta jos muuten eivät tajua mistä kaikesta liitot ovat sopineet niin opetetaan sitten kantapään kautta.
Millä perusteella pienenee palkka? Kerro nyt konkreettisesti.
Koska kenen tahansa tilalle saa 9e orjan jos se 5e tunti ei kelpaa palkaksi. Joten voit valitasen vitosen tunti tai tulla työttömänä samaan hommaan. Ota tai jätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomella on talous niin surkeassa jamassa niin onko se nyt kiin huono juttu jos palkoissa joustetaan alaspäin?
Ei ainakaan itselleni. Mielestäni joustoa pitäisi tapahtua joka suuntaan.
Suksi hevon v vatipäinen zaastainen idioottivajakki. Joustoa joka suuntaan ei ole se, että vain palkoissa joustetaan alaspäin. Kaltaisesti jätteet ovat alinta zaastaa mitä ihmiskunnasta löytyy.
Silti äänestit hallituspuoluetta (persuja) ja pian EK saa paikallisen sopimisen nimissä tesseihin pykälän jolla palkka voi olla alle tes-minimin.
Mites se nyt näin?
EK, tai hallitus ei edelleenkään neuvottele työehtosopimuksia, i d i o o t t i
Niinhän se sanoo etteivät neuvottele. Näyttävät mallia paikallisesta sanelusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeisto saa tahtonsa läpi niin palkat pienenevät. Dilemma tässä on se että jos palkat pienenevät niin niistä ei kerry enää valtiolle verotuloja. Liittoon kuulumattomat ovat ratsastaneet jo pitkään liittojen siivellä yleissitovuuden varjolla joten olisi ehkä aika jättää liittoon kuulumattomat sopimusten ulkopuolelle. Se on tietysti kylmää kyytiä mutta jos muuten eivät tajua mistä kaikesta liitot ovat sopineet niin opetetaan sitten kantapään kautta.
Paljon parempi keino on laatia jonkin sortin maksu palkasta niille jotka eivät liitossa ole. Eli joka tilistä lähtee kokonaispalkasta vaikkapa 10% ammattiliitolle. Ei auta korotukset koska se on aika 10%.
Mitä jos sinä maksaisit palkastasi 10 % työnantajalle kiitoksena työpaikasta, jonka on sinulle suonut? Kun sinusta tuntuu reilulta viedä 10 % jonkun h
20% olisi sopiva teille jotka vapaamatkustelette liittoon kuuluvien eduilla eli pekkasilla, lomilla, lisillä, minimipalkkalla ja muilla minimiehdoilla jonka pohjaa käytätte sopiessa mahdollisesti parempaa sopimista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeisto saa tahtonsa läpi niin palkat pienenevät. Dilemma tässä on se että jos palkat pienenevät niin niistä ei kerry enää valtiolle verotuloja. Liittoon kuulumattomat ovat ratsastaneet jo pitkään liittojen siivellä yleissitovuuden varjolla joten olisi ehkä aika jättää liittoon kuulumattomat sopimusten ulkopuolelle. Se on tietysti kylmää kyytiä mutta jos muuten eivät tajua mistä kaikesta liitot ovat sopineet niin opetetaan sitten kantapään kautta.
Millä perusteella pienenee palkka? Kerro nyt konkreettisesti.
Turun kirjastoa kun rakennettiin niin ulkomaisille työmiehille maksettiin 0.79e tunti ja kulho soppaa päivässä. Niin käy kun ei ole tes suojana. Meillä ei työnantajat halua maksaa mitään työvoimasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeisto saa tahtonsa läpi niin palkat pienenevät. Dilemma tässä on se että jos palkat pienenevät niin niistä ei kerry enää valtiolle verotuloja. Liittoon kuulumattomat ovat ratsastaneet jo pitkään liittojen siivellä yleissitovuuden varjolla joten olisi ehkä aika jättää liittoon kuulumattomat sopimusten ulkopuolelle. Se on tietysti kylmää kyytiä mutta jos muuten eivät tajua mistä kaikesta liitot ovat sopineet niin opetetaan sitten kantapään kautta.
Millä perusteella pienenee palkka? Kerro nyt konkreettisesti.
Koska kenen tahansa tilalle saa 9e orjan jos se 5e tunti ei kelpaa palkaksi. Joten voit valitasen vitosen tunti tai tulla työttömänä samaan hommaan. Ota tai jätä.
Mutta miten tämä liittyy hallitukseen tai mihinkään yhtään mitenkään? Onhan meillä ollut nytkin jo vuosikaudet välillä jossai Närpiössä aasialaiset kerää sinun tomaatit orjapalkalla.
Kerro nyt miten Orpon hallitus liittyy tähän? :D Et onnistu kertoa koska sinulla ei ole mitään hajua mistä v i tusta puhut. :D Olet vaan joku vihervassareiden NPC-läskinainen vauvapalstalla jolla ei ole mitään hajua yhtään mistään :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeisto saa tahtonsa läpi niin palkat pienenevät. Dilemma tässä on se että jos palkat pienenevät niin niistä ei kerry enää valtiolle verotuloja. Liittoon kuulumattomat ovat ratsastaneet jo pitkään liittojen siivellä yleissitovuuden varjolla joten olisi ehkä aika jättää liittoon kuulumattomat sopimusten ulkopuolelle. Se on tietysti kylmää kyytiä mutta jos muuten eivät tajua mistä kaikesta liitot ovat sopineet niin opetetaan sitten kantapään kautta.
Millä perusteella pienenee palkka? Kerro nyt konkreettisesti.
Paikallinen sopiminen tarkoittaa sitä että työnantaja sanelee palkkasi. Suomessa ei ole minimipalkkalakia joten mikä tahansa palkka on hyväksyttävissä oleva palkka. Nyt sille on työehdoissa sovittu rajat mutta paikallisessa sopimisessa ei ole sovittu yhtään mistään. Jos joku tulee tarjoamaan itseään työnantajalle halvemmalla kuin sinä teet niin sinä lennät ulos.
Onneks jokaisen, myös sinun, palkka joustaa alaspäin!