Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Läheisen itsemurha ja tunteet siitä
29.02.2024 |
Kirjoitan nyt, kun mietin olenko tunne kylmä? Tai saanko tuntea näin mitä tunnen?
siskoni oli masentunut ja kärsinyt siitä koko ikänsä. Kaikki arkinen asia loi ahdistusta ja paineita ja oli työkyvytön pitkään. Hän yritti itsemurhaa ensimmäisen kerran 7kk sitten ja sai sitten vasta masennukseen muuta apua kuin vain lääkkeitä lääkkeen perään. Oli siis halukas parantumaan, mutta oikeaa hoitoa ei oltu tarjottu ennen itsemurha yritystä. Sai sähköhoitoa ynms mutta niistä apu oli vain hetkellistä, kunnes masennus taas palasi ja alamäki alkoi.
luulimme että siskolla menee jo paremmin, kun ei ollut samaan tapaan väsynyt ja vaikutti pirteämmältä, mutta löysinkin hänet kuolleena tiistaina omasta kodistaan lääkkeiden ja viinan keskeltä. Olen ahdistunut ja uni ei tule, mutta johtunee siitä mitä näin asunnolla, se miten löysin siskoni kuolleena. Muut perheestä ovat tosi surullisia ja itkevät , mutta minä en tunne surua?? Olen siskoni puolesta helpottunut sillä tätä hän halusi? Jos hänellä nyt on hyvä olla? Elämää eletään itselle ja, jos hän ei kokenut elämän olevan elämisen arvoista niin onhan sulla lupa lähteä täältä? Ikävä on kova ja surettaa ettei häntä enää ole, mutta en itke samalla tapaa kuin muu perhe?
olen yrittänyt pitää itseni kiireisenä ja touhuta arkisia asioita ja olen jopa välillä unohtanut arjen kiireessä koko tapahtuneen ja ollut jopa hetkittäin ihan iloinen? Kai? Saanko tuntea edes hyviä tunteita kun siskoni on vasta pari päivää sitten menehtynyt?
Kommentit (22)
Ei ole pakotettuja tunteita. Voi tuntea mitä haluaa, kokee. Vaikka ehkä haluaa pysyä itse kunnossa jollain tavalla. Usein mieli ei ensin tajuakaan, kun joku on lähtenyt toiselle puolelle. Alkoholi voi pahentaa joidenkin tilannetta ja tunteita, jos hän joi. Vai oliko vain lopussa että lääke vaikuttaisi. Vaikka osa yrittää hoitaa sillä tunteita, tilaa tai lääkkeiden aiheuttamaa tilaa. On paljon ihmisiä joille ei valtioiden arkiohjelma sovi, koska se juoksee niin kovaa vauhtia ja joskus voi kysyä itseltään mitä itse haluaisi tehdä. Mutta aina on seuraava päivä, uusi valo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa.
Saat iloita, saat nauraa jos se tuntuu hyvältä - ne hyvät hetket auttaa jaksamaan. Ei ole mitään vääriä tunteita, jokainen meistä suree omalla tavallaan.
Olen itse menettänyt veljeni itsemurhalle, se tuli yllätyksenä. Ensimmäiset päivät meni jotenkin autopilotilla, kun piti selvittää miten veljen kissa voi ja käydä poliisilaitoksella noutamassa veljen tavarat (sivullinen löytänyt ei-kotoa), mutta viikon päästä se jotenkin iski päälle.varaudu syyllisyyden tunteeseen ja suru saattaa yllättää myös rajuudellaan.
Surunauhasta saa vertaistukea, suosittelen lämmöllä.
Vierailija kirjoitti:
Et ole kylmä ja toki saat tuntea mitä tunnet.
Mutta sanot itsekin, että olet pitänyt itsesi kiireisenä ja jopa unohtanut asian, sulla iskee se suru ja itku myöhemmin, nyt sä keskityt pitämään itseäs (ja muuta perhettä?) kasassa.
On hyvin normaalia, että kuoleman tapahtuessa sitä toimii jotenkin robottimoodilla ja kun elämä hiljenee ja rauhoittuu hautajaisten jälkeen, niin sit se alkaa pikkuhiljaa iskemään. Muistan itseni nuorena vielä hymyilleeni isäni hautajaisissa, en ollut vielä käsitellyt koko asiaa ja olin sumussa, puhuin päässäni isälle että "älä huoli, me hoidetaan tämä kunnialla". Romahdus tuli myöhemmin ja edelleen ikävä iskee, vaikka tuosta on jo 20 vuotta.
Voimia sulle tulevaan.
Meinasin kirjoittaa samaa. Mulla kävin samoin isäni kuoltua äkillisesti melko nuorena. Olin jotenkin selviytymismoodissa ja hoidin hautajaisia, perunkirjoitusta yms. Romahdin vasta paljon myöhemmin kun todella tajusin mitä oli tapahtunut. Voimia ap!
Ymmärrän hyvin. En ole koskaan menettänyt ketään läheistä, joka olisi lähtenyt oman käden kautta. Mutta kun työkaverini hiljattain kertoi puolisonsa siskon itsemurhasta, totesin vain että nyt hänen on hyvä olla. En tiedä, oliko se jotenkin liian positiivinen lausahdus, kun työkaveri oli ehkä hieman ihmeissään ensin. Mutta kun tuo sisko oli kärsinyt masennuksesta pitkään ja kaksisuuntaisesta, koin vain helpotusta että hän pääsi nyt pois.
Samoin minulle tuli helpotuksen tunne, kun eräs alkoholisoitunut tuttavamme (n. 30 v mies) menehtyi. Ensin oli tottakai järkyttynyt, mutta hyvin nopeasti tuli vain helpotuksen tunne, ettei hänen tarvinnut enää kärsiä täällä.
Minusta sinun tunteet on ihan normaaleja. Toki läheisillä on suru, mutta usein kuolema on myös jollakin tavalla helpotus.
Olemme kaikki erilaisia. Olet varmasti järkyttynyt, ei se ole tunnekylmyyttä. Jokaisen prosessi on omanlainen. Sinä käyt asioita läpi ja ole kiitollinen siitä että sinä pohdit asioita. Se on täysin normaalia ja hyväksyttävää. Olen itsekin hieman samanlainen tuollaisissa tilanteissa. Etsit samalla vastauksia ja tiedät paljon. Voimia teille kaikille sekä paljon rakkautta elämäänne. Elämä on joskus lyhyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia. Aika toivottavasti auttaa sekä tunteiden avautumiseen että asian kanssa elämisen opetteluun. Miten sitten suretkin, se on prosessi joka ottaa aikansa.
Ei ole oikeita tai vääriä tunteita. Saatat myös olla niin järkyttynyt, että suru iskee vasta myöhemmin. Sellainen on aika tavallista. Koeta ainakin olla syyttämättä itseäsi, se ei auta sinua tai ketään muutakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin. En ole koskaan menettänyt ketään läheistä, joka olisi lähtenyt oman käden kautta. Mutta kun työkaverini hiljattain kertoi puolisonsa siskon itsemurhasta, totesin vain että nyt hänen on hyvä olla. En tiedä, oliko se jotenkin liian positiivinen lausahdus, kun työkaveri oli ehkä hieman ihmeissään ensin. Mutta kun tuo sisko oli kärsinyt masennuksesta pitkään ja kaksisuuntaisesta, koin vain helpotusta että hän pääsi nyt pois.
Samoin minulle tuli helpotuksen tunne, kun eräs alkoholisoitunut tuttavamme (n. 30 v mies) menehtyi. Ensin oli tottakai järkyttynyt, mutta hyvin nopeasti tuli vain helpotuksen tunne, ettei hänen tarvinnut enää kärsiä täällä.
Minusta sinun tunteet on ihan normaaleja. Toki läheisillä on suru, mutta usein kuolema on myös jollakin tavalla helpotus.
Olipa typerästi sanottu surevalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tekee itsarin niin ei tarvitse ainakaan olla elävänä tässä surkeassa maassa. Ei ole muuta vaihtoehtoa jos käy niin huono tuuri että suoleen syntyy.
Voi toki olla että se suru tulee tosiaan myöhemmin. Kun arjessa pysähdyn koen vain ahdistusta siitä näkymästä minkä näin ja siellä siskon kotona oli kyllä hankala käydä ja ikävä iski kovasti, mutta ei tullut sitä itkua mitä olin odottanut että tulisi. Puhuin ääneen siskolleni, etten ole hänelle vihainen vaan hyväksyn hänen päätöksen päästä pois.
olen ehkä siitäkin helpottunut kun pelkäsin koko tuon 7kk ensimmäisestä itsemurhayrityksen jälkeen että millon se sisko itsensä hävittää. Nyt se pelko on poissa ja tuntuu että voin elää vapaammin
poliisilta kun hain siskoni tavaroita mitkä oli otettu hänen päältään, kuten silmälasit ja kello. Niiden vastaanottaminen tuntui pahalta kyllä, kun tajusin ettei siskoa tosiaan enää ollut ja muutaman kyyneleet ehkä päästin, mutta enemmän siinäkin ahdistus valtasi kehon.
anteeksi jos kirjoitan epäselvästi kun ajatukset harhailee koko ajan ja vähä sekava olo. - AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masentunutta on mahdotonta auttaa, jos hänellä on kuvioissa alkoholi. Kun oppii turruttamaan tunteet alkoholilla, ei vaivaa ja sitkeyttä vaativa psyykkinen työ psykoterapiassa tietenkään motivoi tarpeeksi, kun ei tuloksia tule heti. Pullosta saa humalan puolessa tunnissa.
Yksi taannoin tappoi itsensä.
Olihan se tietynlainen järkytys tai shokki, mutta eniten jäi mietityttämään syyt. korkeakoulutettu, omistusasunnossa asuva ja hyvässä työssä oleva alle nelikymppinen ihminen yksi kaksi päätti, että nyt riitti ja tämä tästä. Masennusta ei ulospäin, mitä viime aikoina tapasin häntä, niin näkynyt kyllä mitenkään.
Ihmetyttää edelleen, koska mitään ulkoista tai näkyvää syytä hänellä ei kyllä ollut itseään tappaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa siskosi poismenon johdosta <3
Kuule, tuo suru ei mene parissa päivässä eikä viikossa. Tuo kantaa sinussa kuukausia ja vuosiakin, jos välitit siskostasi.
Kuulostaa, että sinulla on ongelmia tunteiden käsittelyn kanssa. Siihen voi olla monta syytä. Omat lapsuusaikaiset traumat ja väkivallan tai laiminlyönnin kohteena oleminen. Persoonallisuushäiriö. Autismi. Aleksitymia.
Sinulle on terveellistä kuitenkin käsitellä tuo suru, mutta turvallisesti. Jos sinulla ei nyt ole tarvittavaa tilaa ja turvaa, puuhaa ihmeessä. Joko selviät läpi elämäsi puuhaamalla tai sitten hakeudut jossain vaiheessa hoitoon ja saat tukea ja ohjausta tunteidesi käsittelyyn. Ne voivat myös sairastuttaa sinut fyysisesti, jos kieltäydyt tuntemasta niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin. En ole koskaan menettänyt ketään läheistä, joka olisi lähtenyt oman käden kautta. Mutta kun työkaverini hiljattain kertoi puolisonsa siskon itsemurhasta, totesin vain että nyt hänen on hyvä olla. En tiedä, oliko se jotenkin liian positiivinen lausahdus, kun työkaveri oli ehkä hieman ihmeissään ensin. Mutta kun tuo sisko oli kärsinyt masennuksesta pitkään ja kaksisuuntaisesta, koin vain helpotusta että hän pääsi nyt pois.
Samoin minulle tuli helpotuksen tunne, kun eräs alkoholisoitunut tuttavamme (n. 30 v mies) menehtyi. Ensin oli tottakai järkyttynyt, mutta hyvin nopeasti tuli vain helpotuksen tunne, ettei hänen tarvinnut enää kärsiä täällä.
Minusta sinun tunteet on ihan normaaleja. Toki läheisillä on suru, mutta usein kuolema on myös jollakin tavalla helpotus.
Olipa typerästi sanottu surevalle.
Todella typerästi. Jos ei ole menettänyt läheisiä, saatikka itsemurhalle niin on kyllä typerää kommentoida yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et ole kylmä ja toki saat tuntea mitä tunnet.
Mutta sanot itsekin, että olet pitänyt itsesi kiireisenä ja jopa unohtanut asian, sulla iskee se suru ja itku myöhemmin, nyt sä keskityt pitämään itseäs (ja muuta perhettä?) kasassa.
On hyvin normaalia, että kuoleman tapahtuessa sitä toimii jotenkin robottimoodilla ja kun elämä hiljenee ja rauhoittuu hautajaisten jälkeen, niin sit se alkaa pikkuhiljaa iskemään. Muistan itseni nuorena vielä hymyilleeni isäni hautajaisissa, en ollut vielä käsitellyt koko asiaa ja olin sumussa, puhuin päässäni isälle että "älä huoli, me hoidetaan tämä kunnialla". Romahdus tuli myöhemmin ja edelleen ikävä iskee, vaikka tuosta on jo 20 vuotta.
Voimia sulle tulevaan.
Valitettavasti voi käydä niinkin että romahtaa heti eikä pysty hoitamaan mitään asioita, vaikka pitäisi.
Tarpeeksi kova asia niin aivot laittaa pehmuketta.
Vierailija kirjoitti:
Yksi taannoin tappoi itsensä.
Olihan se tietynlainen järkytys tai shokki, mutta eniten jäi mietityttämään syyt. korkeakoulutettu, omistusasunnossa asuva ja hyvässä työssä oleva alle nelikymppinen ihminen yksi kaksi päätti, että nyt riitti ja tämä tästä. Masennusta ei ulospäin, mitä viime aikoina tapasin häntä, niin näkynyt kyllä mitenkään.
Ihmetyttää edelleen, koska mitään ulkoista tai näkyvää syytä hänellä ei kyllä ollut itseään tappaa.
Harvapa noita kaikille huutelee. Ja työpaikka ja omistusasunto mielenterveyden mittareina - ei me aina olla niin simpeleitä.
Pärjäämisen ja tehosuorittamisen "kulttuurissa" ei mikään ihme jos ihminen ei kuuluta muille heikkouksiaan.
Voi niinkin käydä ettei mitään romahdusta tule lainkaan. Olin läheinen isäni kanssa ja hänen kuolemansa jälkeen itkin kahtena päivänä muutaman kyyneleen. Hautajaisissa en itkenyt.
Minä olen kyynistyt elämässä koetuista vuosikausia kestäneistä vastoinkäymisistä.
En koe että kenenkään elämällä olisi jokin erityinen arvo mutta pahaa en toivo kenellekään.
Alue: Aihe vapaa
Et ole kylmä ja toki saat tuntea mitä tunnet.
Mutta sanot itsekin, että olet pitänyt itsesi kiireisenä ja jopa unohtanut asian, sulla iskee se suru ja itku myöhemmin, nyt sä keskityt pitämään itseäs (ja muuta perhettä?) kasassa.
On hyvin normaalia, että kuoleman tapahtuessa sitä toimii jotenkin robottimoodilla ja kun elämä hiljenee ja rauhoittuu hautajaisten jälkeen, niin sit se alkaa pikkuhiljaa iskemään. Muistan itseni nuorena vielä hymyilleeni isäni hautajaisissa, en ollut vielä käsitellyt koko asiaa ja olin sumussa, puhuin päässäni isälle että "älä huoli, me hoidetaan tämä kunnialla". Romahdus tuli myöhemmin ja edelleen ikävä iskee, vaikka tuosta on jo 20 vuotta.
Voimia sulle tulevaan.