Veitola yökylässä- Jakso Sieppi
Katsoiko kukaan muu jo jaksoa, mikä fiilis jäi? Mielestäni jakso oli aika kiusallista katsottavaa. Kireän ja vaivaantuneen ilmapiirin saattoi aistia. Veitolasta tuli vähän uudenlainen puoli esiin. Siis tuntui koko ajan asettelevan kysymyksensä super varovasti ettei Sieppi vain loukkaannu.
Silti Sieppi oli välillä todella ärsyyntyneen oloinen Veitolan kysymyksistä, vaikka niissä ei ollut yhtään mitään ihmeellistä. Ihmettelin myös, kun olivat kauneushoitolassa ja Sieppi väitti ettei hänelle ole tehty mitään pistoshoitoja ja kun Veitola sanoi, että hän on ottanut botoxia. Niin tämän jälkeen Sieppi sitten pyörsikin puheensa ja kertoi, että hän otti kerran kaverin kehoituksesta liikahikoiluun botoxia otsaan. Siis oli kuulemma niin paljon hikoillut festareilla, että halusi kokeilla otsaan botoxia. En ihan käsittänyt, että miksi pitää höpistä noin absurdeja juttuja.
Lopuksi vielä Sieppi korosti, että miten hän on tehnyt kaikki nämä vuodet yksin töitä. Kuinka hänellä oli kerran manageri, mutta se ei oikein sopinut, mutta muuten hän on tehnyt täysin yksin töitä. Veitola sitten kysäisi, että onko hän ajatellut assistenttia. Niin taas tässä kohtaa Sieppi pyörsi puheensa ja yhtäkkiä hänellä olikin tälläkin hetkellä jo assistentti. Siis en ihan ymmärrä, että miksi pitää väittää tekevänsä yksin töitä, jos näin ei ole. Onpa kivaa arvostusta henkilöitä kohtaan, jotka tekevät hänelle töitä.
Kaiken kaikkiaan jäi Siepistä aika pinnallinen ja helposti loukkaantuva kuva.
Kommentit (296)
Sieppi toitottanut vuosikaudet että "jokin mussa ärsyttää ihmisiä". Hokee sitä kuin mantraa ja lokeroi ihmisiä ketkä mielestään inhoaa häntä eli "äiti-ihmiset".
Tämä osoittaa vaan sitä ettei henkilö ole kehittynyt ihmisenä eikä näe maailmaa omasta pienestä kuplastaan. Hän on niin itsekeskeinen että osaa vain tutkiskella itseään ja muiden reaktioita itseensä. Hän ei osaa katsoa peiliin ja ulkokuorensa sisään että mikä hänessä saattaisi ärsyttää.
Olisiko se ärsytyksen aihe: itsekeskeisyys, ulkonäkökeskeisyys ja läpinäkyvä epäaitous.
Viikon vitsi; Kaakamon kylän varamissi makasi hoitolassa puunattavana silmiään väräyttämättä paksut tekoripset ilmassa kuin nokiharjat, ja väittää tekohuulensa juoksuaikaisen narttukoiran perän näköiseksi donitsiksi pumpattuina ettei häneen ole koskaan laitetty mitään täytteitä!!!!!
🤣🤣🤣🤣🤣
Feikkisten valehuulten välistä näyttää tulevan valheita.
Olisiko peräti todiste siitä että täyteaineet ja botoxi päätyy lopulta aivoihin? Tekee patologiseksi valehtelijaksi? Aivan kuten se toinen Seiska-julkkiskaverinsa eli Sofia Bleorf väittää että sille on kokeiltu huulitäytteitä kerran vuonna 2014, ja sen jälkeen on käynyt vain POISTATTAMASSA huulitäytteitä useita kertoja, ja väitti seuraajille että 15-kertaisiksi turvonneet huulensa ovat turvottavan huulikiillon ansiota!
🤣🤣🤣🤣🤣
https://www.vauva.fi/keskustelu/5462542/lauantain-kyselya-montako-siepo…
Sillä oli valaistu viinikaappi siellä keittiössä, näkyi kun istuivat, mutta näinkö myös kirjahyllyn mikä täynnä viinipulloja? Mainittu tuolla ketjussa.
olipa laiskan ja vetelän näköistä sen kuntosalitreeni, ja miehensä on timmi urheilija, epäsuhta pari, en näkis yhdessä lenkillä ku toinen reippailis ja toinen laahais perässä ottamassa selfieitä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ne veti naamaan päivälliseks vai illalliseks? Näin vain jaksoa hetken ajan mutta oliko siinä pöydässä ja lautasilla suklaapaloja, juustoja, riisipuuroa, suklaakeksejä, suklaakonvehteja, joulutorttuja ja punaviiniä?
Muistan joskus nähneeni Sarasiepin somekuvan missä sillä oli juustoja, joulutorttuja, suklaakonvehteja ja maustettuja kermalikööripulloja.
Olisiko Siepille puhjennut diabetes? Kun tuollainen ruokavalio missä lähinnä sokeria, alkoholia, valkoisia jauhoja?
Pohdin vaan koska on niin turpean näköinen kasvoista nykyään, ja keskivartalo oli turpean oloinen jaksossa heti alkuun kun Veitola astui ovesta sisään. Vaikka käy salilla, niin silti.
Vierailija kirjoitti:
Sara ei ole ottanut pistoshoitoja, mutta kumminkin on ottanut botoxia ja täytteet huuliin?
Kertoo, että jotain on jo ollut pakko tehdä koska on 32v. Minusta sekin on melko nuori näihin toimenpiteisiin, tosin nykyäänhän jo parikymppiset laittaa botoxia ja täyteaineita. Juurikin Siepin kiivaasti puolustamat Kardashianit ja Kylie Jenner, jonka kasvot ovat täyteaineiden aikaansaamien tuhojen takia olleet mediassa keskustelun aiheena. Näistä aineista ei oikeasti tiedetä vielä kaikkea.
Jännä tosiaan, että Siepillä on ongelma Maria Veitolan itseironisen Kardashian postauksen kanssa, mutta ei ole ongelmaa sen kanssa, miten vaarallisia ja haitallisia Kardashianien promoamat kauneusihanteet, tuotteet ja toimenpiteet ovat laihdutustikkareista täyteaineisiin ja BBL-leikkauksiin, joihin on naisia menehtynyt.
Tämä! 👍 Nuorilla naisilla huulia mädäntynyt kiinalaisten netissä myytävien täyteaineiden takia, joillakin mennyt täytteitä näköhermoihin ja sokeutuneet, on naisia jotka käyneet peräposkisuurennoksissa ja implantit puhjenneet tai verisuonisto tukkeutunut asiaankuulomattomista aineista!
Kauneudenhoidossa hehkutettu Botox on hermomyrkky mikä alunperin tarkoitettu migreenin kipuhoitoon ja kovan kainalohikoilun rauhottamiseen mutta nyt nämä somettajat käy kilpaa ottamassa tarpeetonta myrkkyä aivojensa lähelle vain jotta ilmejuonteet oikenisi ja hikoilu lakkaisi samassa kohtaa? Lamaannuttavat lihaksensa sillä, ja miten käy siihen mennessä kun ovat keski-ikäsiä, otsat roikahtaa silmien päälle vai kuinka?
Täytyy olla sairaita päästään sellaiset ihmiset jotka ihailee Kardashianien ja Jennereiden muovinkatkuista tositelkku maailmaa. Ehkä ne täytteet ja botox päätyy aivoihin ja haihduttaa tilannetajut ja arvostelukyvyt ja ihaillaan kaikkea epänormaalia ja luonnotonta, eikä omaa peilikuvaa enää nähdä sellaisena vinksahtaneena kaikkien täytteiden jälkeen? Lopputuloksena se että Helsinginkin kaduilla kulkee 10 vuoden päästä ihan sen amerikkalaisen 80-vuotiaan kissanaamanaisen Wildensteinin näköisiä entisiä somettajia! Hyi kammotus.
Vierailija kirjoitti:
Juu ei ollut kovinkaan lämminhenkinen "kiitos tästä päivästä" - halaus.
Saraa jäyti edelleen vanhat asiat.
Katsoin että Marialla oli muhkeat nahkakintaat käsissään kun "ajoivat" Saran autossa.
Halusiko muistuttaa Saran lähtökohtaa Lapista.
Tuo auto oli varmaan Pyryn auto. Tesla sähköauto, kaikista pienin malli.
Eikö Saralla ollut musta Range Rover? Se millä kulkivat myös sinne Tornion mökille. Isokokoinen ja isokoneinen bensakäyttöinen maastoauto joka saastuttaa, mutta sellainen pitää tietenkin olla, koska Kardashianit.
Sieppi pitää varmaan hiljaiseloa nyt, koska sitä pidetään VALEHTELIJANA kun meni pokalla valehtelemaan TVssä pistoshoidoista, ettei muka ole täyteaineita eikä pistoshoitoja tehty vaikka tuon näkee sokea Reettakin !
Yhteistyöyritykset tuskin arvostavat valehtelevaa somevaikuttajaa, ja tuskin seuraajat arvostavat valehtelevaa somevaikuttajaa joka käynyt pistoshoidoissa, vaikka antaa ymmärtää että kaikki tehty mainostamillaan meikkituotteilla.
Siksikö yrittänyt piilotella noita hoitoja omassa somessaan ? Niin yrityksiltä kuin seuraajilta.
On aina kertonut lehtiin valitusvirsiä kun häntä kohdellaan omasta mielestä väärin, mutta nyt ei kehtaa koska joutuisi vastuuseen tuosta mokastaan eli pistoshoitojen räikeästä valehtelusta.
Voi voi.
Aidon Seiskajulkkiksen tunnusmerkki - valehdellaan kaikille niin että tekohuulet heiluu. Aivan kuten muut Seiskatason julkkikset, esimerkkeinä Sofia Belorf ja Johanna Tukiainen!
Veitola ärsyttää. En voi sietää.
Vierailija kirjoitti:
Sieppi on semmonen mauton ja väritön kellä ei vaikuta olevan omia mielipiteitä. Jotenkin 10 vuotta ajasta jäljessä jättikokoisine bensamaastureineen, jatkuvine lentomatkustuksineen, kertakäyttömuotirytkyineen, pistoshoitoineen, tekohuulineen, kolmannen maailman köyhiltä naisilta halvalla ostettuine hiusjatkeineen, tekoripsineen, tekokynsineen, tekokulmineen.
Valittaa aina kaikesta että miten perheenäidit kirjottaa vihaviestejä, ja sitten riisuu rintavaon esiin ja kerjää miehiltä kehumisia.
💯 👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu ei ollut kovinkaan lämminhenkinen "kiitos tästä päivästä" - halaus.
Saraa jäyti edelleen vanhat asiat.
Katsoin että Marialla oli muhkeat nahkakintaat käsissään kun "ajoivat" Saran autossa.
Halusiko muistuttaa Saran lähtökohtaa Lapista.
Tuo auto oli varmaan Pyryn auto. Tesla sähköauto, kaikista pienin malli.
Eikö Saralla ollut musta Range Rover? Se millä kulkivat myös sinne Tornion mökille. Isokokoinen ja isokoneinen bensakäyttöinen maastoauto joka saastuttaa, mutta sellainen pitää tietenkin olla, koska Kardashianit.
Sillä on nykyään Porsche, kuten kaikilla muillakin instatyrkyillä. Martina, Suski Penttilä, Karita Tykkä jne. Siepillä oli eilen stoorissa kuva kojelaudasta. Ennen kaikilla oli tuo Range Rover, mut nyt on muotia ajaa Porschella.

Sillä on nykyään Porsche, kuten kaikilla muillakin instatyrkyillä. Martina, Suski Penttilä, Karita Tykkä jne. Siepillä oli eilen stoorissa kuva kojelaudasta. Ennen kaikilla oli tuo Range Rover, mut nyt on muotia ajaa Porsche
Ja muuten arvasin, et kohta täytyy Sarankin hankkia Porsche, kun muillakin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sarja Siepin pitäisi menettää helppo luksuselämä ja joutua elämään köyhyydessä Kelan tuilla, joutua tekemään kotitöitä, tiskaamaan käsin, joutua omaishoitajaksi ja pakotettuna lähihoitajan koulutukseen ilman yhtään aikaa, voimaa tai jaksamista itsensä ehostamiseen tai mihinkään omaan. Tietenkään nämä luksuselämää viettävät tyhmät bimbot influensserit onnistuvat aina jotenkin tämän välttämään, mutta aika moni muu nainen joutuu tuollaiseen tahtomattaan. Se, mikä Sara Siepillä on ollut eli nuoruus ja kauneus on hyvin katoavaista, eikä Sara Sieppi enää edes ole mikään parikymppinen, vaikka sellaisena itseään pitääkin. Jos tuollaisen varaan on kaiken laittanut niin kun nuo menettää voi pudotus olla suuri. Oikeasti ei heru näille bimboille sympatiaa, jos joku sattuukin kaiken menettämään. Sitä voi vain nauraa.
Miksi Saran pitäisi menettää kaikki, en oikein
Mä olin ihan nätti n 25 vuotiaaksi. Sitten tapasin ex mieheni.
Eron jälkeen meni pari v ja laihduin. Elän hyvässä parisuhteessa, meillä on kaunis koti jne ei rahahuolia, lapsilla kaikki hyvin.
Kyllä minä saan miehiltä huomiota.
Kyllä kauniimpi pääsee helpommalla.
Sara menestyy työllään, joka on julkista. En ymmärrä lainkaan mollaajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu ei ollut kovinkaan lämminhenkinen "kiitos tästä päivästä" - halaus.
Saraa jäyti edelleen vanhat asiat.
Katsoin että Marialla oli muhkeat nahkakintaat käsissään kun "ajoivat" Saran autossa.
Halusiko muistuttaa Saran lähtökohtaa Lapista.
Tuo auto oli varmaan Pyryn auto. Tesla sähköauto, kaikista pienin malli.
Eikö Saralla ollut musta Range Rover? Se millä kulkivat myös sinne Tornion mökille. Isokokoinen ja isokoneinen bensakäyttöinen maastoauto joka saastuttaa, mutta sellainen pitää tietenkin olla, koska Kardashianit.
Sillä on nykyään Porsche, kuten kaikilla muillakin instatyrkyillä. Martina, Suski Penttilä, Karita Tykkä jne. Siepillä oli eilen stoorissa kuva kojelaudasta. Ennen kaikilla oli tuo Range Rover, mut nyt on muotia ajaa Porschella.
Tai sillä romanitaustaisella entisellä lakimiehellä, joka oli myös jossain tosi-tv sarjassa ja seurusteli jonku Kärpäsen kaa. Neliovinen Porsche taisi olla.
Eikö Aitolehti aja Mersulla ja Tykkä Audilla?
Japanilaisilta autoilta nuo Porschet nykyään näyttää, ei ole enää mitään luksusauton fiilaria.
Miten Sieppi saa nyt Tornioon vietävät kamat mahtumaan pienempään Porscheen, vai roudaako isä ja äiti sille taas kaiken mökille valmiiks, ja tämä saapuu paikalle lentäen? Saastuttaa joka tapauksessa ilmaa lisää, autolla tai lentokoneella. Ei ole tätä päivää tuollainen kuten moni kommentoinut täälläkin.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin ihan nätti n 25 vuotiaaksi. Sitten tapasin ex mieheni.
Eron jälkeen meni pari v ja laihduin. Elän hyvässä parisuhteessa, meillä on kaunis koti jne ei rahahuolia, lapsilla kaikki hyvin.
Kyllä minä saan miehiltä huomiota.
Kyllä kauniimpi pääsee helpommalla.
Sara menestyy työllään, joka on julkista. En ymmärrä lainkaan mollaajia.
Ketään ei kiinnosta sinun elämäsi, anteeksi nyt vaan.
Miksi tulet hakemaan huomiota itseesi Veitolan ja Siepin ketjussa?
Kyllä Martinalla on nykyään P. Ja Tykkä on oikein Porschen joku brändilähettiläs, oli ainakin viime vuonna.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Martinalla on nykyään P. Ja Tykkä on oikein Porschen joku brändilähettiläs, oli ainakin viime vuonna.
Niin ja Porschella on joku katumaasturimalli, ehkä Siepillä on sellainen? Ja varmaan Martinan ukko vaatinut, että Porsche se pitää olla, muuten ei ole tarpeeksi ökyä, voi vitsi näitä..

Katiska-Blörfillä ei tule olemaan kun sillä ei ole ajokorttia, vaikka se Katiska-Niko tilasi sille jonkun öky-Mersun Marbellassa, ennen kuin jäivät kiinni Katiskavyyhdissä :D
Joku kertoi että Blörf meni muinoin autokouluun muttei pärjänny siellä päivääkään. Ei ihme sillä ylivieskalaiset tutut kertoi että yläasteen pääsi juuri ja juuri läpi, ja kielilukioon pääsi ulkomaalaisvanhempi-kiintiössä kun isä marokkolainen. Vaikkei osannut isänsä kotikieliä arabiaa eikä ranskaa kuin kolme sanaa :D :D Siksi lopetti kesken heti ekan lukiovuoden aikana.