Veitola yökylässä- Jakso Sieppi
Katsoiko kukaan muu jo jaksoa, mikä fiilis jäi? Mielestäni jakso oli aika kiusallista katsottavaa. Kireän ja vaivaantuneen ilmapiirin saattoi aistia. Veitolasta tuli vähän uudenlainen puoli esiin. Siis tuntui koko ajan asettelevan kysymyksensä super varovasti ettei Sieppi vain loukkaannu.
Silti Sieppi oli välillä todella ärsyyntyneen oloinen Veitolan kysymyksistä, vaikka niissä ei ollut yhtään mitään ihmeellistä. Ihmettelin myös, kun olivat kauneushoitolassa ja Sieppi väitti ettei hänelle ole tehty mitään pistoshoitoja ja kun Veitola sanoi, että hän on ottanut botoxia. Niin tämän jälkeen Sieppi sitten pyörsikin puheensa ja kertoi, että hän otti kerran kaverin kehoituksesta liikahikoiluun botoxia otsaan. Siis oli kuulemma niin paljon hikoillut festareilla, että halusi kokeilla otsaan botoxia. En ihan käsittänyt, että miksi pitää höpistä noin absurdeja juttuja.
Lopuksi vielä Sieppi korosti, että miten hän on tehnyt kaikki nämä vuodet yksin töitä. Kuinka hänellä oli kerran manageri, mutta se ei oikein sopinut, mutta muuten hän on tehnyt täysin yksin töitä. Veitola sitten kysäisi, että onko hän ajatellut assistenttia. Niin taas tässä kohtaa Sieppi pyörsi puheensa ja yhtäkkiä hänellä olikin tälläkin hetkellä jo assistentti. Siis en ihan ymmärrä, että miksi pitää väittää tekevänsä yksin töitä, jos näin ei ole. Onpa kivaa arvostusta henkilöitä kohtaan, jotka tekevät hänelle töitä.
Kaiken kaikkiaan jäi Siepistä aika pinnallinen ja helposti loukkaantuva kuva.
Kommentit (296)
Kyllä, jäi Sieppi sieppaa. Voi v*ttu mikä tyyppi. Ei tuota kestäis livenä.
Vierailija kirjoitti:
Siepillä on ehkä hämärtynyt käsitys omasta ulkonäöstä. Väittää ettei ole ottanut pistoshoitoja mutta ei noi sen huulet kyllä luomut ole. Eri asia jos ne on käsitelty muuten. Tarkoitan tällä että jos sirppi ei itse nää huolissaan mitään muutosta, helpostihan noi hommat lähtee käsistä. Veitola on kyllä jo niin nähty, varmaan pitää itseensä nuorekkaana ym mutta tämäkin jakso on vähän silleen et joku vanha sukulaistäti tulee kyttää nuorten elämää. Veitola ja maikkari vois lopettaa tän formaatin. Eikö se V tehnyt jotain dekkareita, alkais käymään yökkönä vanhustenkodeissa.
Nyt kyllä tuli julmetusti kirjoitusvirheitä, oisko joku automaattinen syöttö päällä. SORI siitä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein kamalinta tässä on ehkä viha sisarustaan kohtaan. Tuo nuorempi sisarus on selvästi hyvin kateellinen, koska haluaisi itsekin samanlaisen helpon luksuselämän, mutta Sara Sieppi ei halua auttaa nuorempaa sisarustaan ja sen sijaan pilkkaa, vaikka tuo nuorempi sisarus olisi ilmeisesti valmis tekemään paljonkin Sara Siepin hyväksi.
Joku sisko oli hetken Saran piikana, mutta taisi mennä sukset ristiin melko pian.
Sarja Siepin pitäisi menettää helppo luksuselämä ja joutua elämään köyhyydessä Kelan tuilla, joutua tekemään kotitöitä, tiskaamaan käsin, joutua omaishoitajaksi ja pakotettuna lähihoitajan koulutukseen ilman yhtään aikaa, voimaa tai jaksamista itsensä ehostamiseen tai mihinkään omaan. Tietenkään nämä luksuselämää viettävät tyhmät bimbot influensserit onnistuvat aina jotenkin tämän välttämään, mutta aika moni muu nainen joutuu tuollaiseen tahtomattaan. Se, mikä Sara Siepillä on ollut eli nuoruus ja kauneus on hyvin katoavaista, eikä Sara Sieppi enää edes ole mikään parikymppinen, vaikka sellaisena itseään pitääkin. Jos tuollaisen varaan on kaiken laittanut niin kun nuo menettää voi pudotus olla suuri. Oikeasti ei heru näille bimboille sympatiaa, jos joku sattuukin kaiken menettämään. Sitä voi vain nauraa.
Ihan sama vaikka ennakoiva kirjoitti näköään naisen etunimen heti alkuun väärin. Olisin itsekin ansainnut helpon luksuselämän kaiken sen sonnan jälkeen, jota olen elämässäni joutunut kokemaan. Mitään mukavaa ei itselleni ole tiedossa. En edes ole tavaran perään, enkä halua merkkituotteita, vaan sitä, että joku muu huolehtii kotitöistä, asioista, hoitaa sukulaiseni, saan asua omillani, saan riittävät tulot ja pystyn keskittymään itsestäni huolehtimiseen ja omien ongelmieni hoitamiseen sekä kuormituksen vähentämiseen. Nykyisellään tämä kaikki on oikeastaan mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Sarja Siepin pitäisi menettää helppo luksuselämä ja joutua elämään köyhyydessä Kelan tuilla, joutua tekemään kotitöitä, tiskaamaan käsin, joutua omaishoitajaksi ja pakotettuna lähihoitajan koulutukseen ilman yhtään aikaa, voimaa tai jaksamista itsensä ehostamiseen tai mihinkään omaan. Tietenkään nämä luksuselämää viettävät tyhmät bimbot influensserit onnistuvat aina jotenkin tämän välttämään, mutta aika moni muu nainen joutuu tuollaiseen tahtomattaan. Se, mikä Sara Siepillä on ollut eli nuoruus ja kauneus on hyvin katoavaista, eikä Sara Sieppi enää edes ole mikään parikymppinen, vaikka sellaisena itseään pitääkin. Jos tuollaisen varaan on kaiken laittanut niin kun nuo menettää voi pudotus olla suuri. Oikeasti ei heru näille bimboille sympatiaa, jos joku sattuukin kaiken menettämään. Sitä voi vain nauraa.
Miksi Saran pitäisi menettää kaikki, en oikein ymmärrä tämän kommentin pointtia? Kautta aikojen kauniit naiset on päässeet helpommalla kun rumat. Jos olet ruma niin sitten tarvii koulutuksen, kaunis pärjää ilmankin. Jos olet ruma ja kouluttamaton niin sitten olet sitä mitä kommentissa kuvataan
Ja näköjään Sieppi selkeästibhermostui Veitolan asiallisesta kysymyksestä, että miten Sieppi on osallistunut kulutuksen vähentämiseen. En kestä millaisessa kuplassa nää vaikuttajat elää.
Vierailija kirjoitti:
Ja näköjään Sieppi selkeästibhermostui Veitolan asiallisesta kysymyksestä, että miten Sieppi on osallistunut kulutuksen vähentämiseen. En kestä millaisessa kuplassa nää vaikuttajat elää.
Jep. Siis Sieppi tuntui triggeröityvän näistä kysymyksistä. En vain ymmärrä, että miksi hän ylipäätään haluaa osallistua tällaisiin ohjelmiin, kun tuntuu ettei hänellä ole oikein mitään annettavaa. Siis tarkoitan, että hän ei tunnu olevan halukas tai kyvykäs keskustelemaan mistään pintaa syvällisemmästä, vaan kokee, että kysymykset ovat hyökkäys häntä kohtaan. Mitä hän sitten mahtoi etukäteen ajatella, että Veitola kyselee häneltä? Ajatteliko, että istuvat vuorokauden hiljaa. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En katsonut mutta niiden väillä on varmaan tiettyä statickia sen jälkeen kun Veitola joskus kyseli siltä TVssä yllättäen että mitä se oikein tekee työkseen?
Eihän sieppi käykään töissä vaan on "influensseri" jota nuoret tänä päivänä kutsuu työksi. Ottaa lähinnä itsestään kuvia ja mainostaa tuotteita
Itse boikotoin joka tuotetta mitä joku ns. influensseri mainostaa, tosin nuorempiin taitaa mennä mainostus ihan täysillä läpi
Minä ostan tuotteita, joita tarvitsen. Ihan sama vaikka joku niitä mainostaakin enkä sen takia boikotoisi.
Vierailija kirjoitti:
Sarja Siepin pitäisi menettää helppo luksuselämä ja joutua elämään köyhyydessä Kelan tuilla, joutua tekemään kotitöitä, tiskaamaan käsin, joutua omaishoitajaksi ja pakotettuna lähihoitajan koulutukseen ilman yhtään aikaa, voimaa tai jaksamista itsensä ehostamiseen tai mihinkään omaan. Tietenkään nämä luksuselämää viettävät tyhmät bimbot influensserit onnistuvat aina jotenkin tämän välttämään, mutta aika moni muu nainen joutuu tuollaiseen tahtomattaan. Se, mikä Sara Siepillä on ollut eli nuoruus ja kauneus on hyvin katoavaista, eikä Sara Sieppi enää edes ole mikään parikymppinen, vaikka sellaisena itseään pitääkin. Jos tuollaisen varaan on kaiken laittanut niin kun nuo menettää voi pudotus olla suuri. Oikeasti ei heru näille bimboille sympatiaa, jos joku sattuukin kaiken menettämään. Sitä voi vain nauraa.
No eikö hän nimenomaan ole elänyt köyhyydessä aiemmin. Kaikki nauroivat niitä pieniä tuloja. Antaa nyt nauttia ihan rauhassa.
Sara Kulmakarva Sieppi on turhista turhin julkkis.
Sara ei ole ottanut pistoshoitoja, mutta kumminkin on ottanut botoxia ja täytteet huuliin?
Kertoo, että jotain on jo ollut pakko tehdä koska on 32v. Minusta sekin on melko nuori näihin toimenpiteisiin, tosin nykyäänhän jo parikymppiset laittaa botoxia ja täyteaineita. Juurikin Siepin kiivaasti puolustamat Kardashianit ja Kylie Jenner, jonka kasvot ovat täyteaineiden aikaansaamien tuhojen takia olleet mediassa keskustelun aiheena. Näistä aineista ei oikeasti tiedetä vielä kaikkea.
Jännä tosiaan, että Siepillä on ongelma Maria Veitolan itseironisen Kardashian postauksen kanssa, mutta ei ole ongelmaa sen kanssa, miten vaarallisia ja haitallisia Kardashianien promoamat kauneusihanteet, tuotteet ja toimenpiteet ovat laihdutustikkareista täyteaineisiin ja BBL-leikkauksiin, joihin on naisia menehtynyt.
Onko tuo Siepin asunto, jossa ovat jaksolla jo myyty? Myynti-ilmoitus on poistunut. Siinähän oli aivan älytön hintapyyntö jotain 800 000 kaksiosta?
Sieppi on jotenkin surullinen hahmo. Täynnä itseään, eikä koskaan vaikuta onnelliselta. Päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Ja näköjään Sieppi selkeästibhermostui Veitolan asiallisesta kysymyksestä, että miten Sieppi on osallistunut kulutuksen vähentämiseen. En kestä millaisessa kuplassa nää vaikuttajat elää.
Siis Siepin lähes joka toinen postaus on mainos. Juomapulloja, hiusmuotoilutuotteita, vaatteita jne Nimenomaan koko homman pointti on kulutuksen lisääminen ja menekinedistäminen. Sehän Siepin elinkeino on. Harva, jos kukaan, elättää itseään somella valjastamatta someaan mainoskanavaksi.
No kun ei ihan vaikuta siltä, että olisi onnellinen, vaikka rahaa tulee ovista ja ikkunoista.
Suomen turhin tyrkky tää Sieppi 😡 ja en todellakaan katso ens viikon ohjelmaa.