Köyhän lapsuuden hyvä puoli on se

Ei ainakaan putoa korkeelta. 😁

Pienituloisena aikuisena tuntuu ihan rikkaalta olo verrattuna köyhään lapsuuteen. Nyt saan lämmintä ruokaa joka päivä ja mulla on ehjät vaatteet, minulla on normaali patja, jossa luut ei tule kipeäksi. Minulla on shampoota ja saan käydä lämpimässä suihkussa. Lisäksi olen vapaa väkivallasta mitä kotona koin. Elämä on ihanaa <3

Hieno oivallus.

Ettei halua käyttää rahaa turhaan materiaan vaan rahaa jää säästöön, sijoituksiin ja matkoihin. 

Minusta kyllä tuntuu köyhältä. Köyhästä lapsuudesta opin että kun rahaa on, se tuhlataan heti kun kerrankin on mahdollisuus. Esim. 20 000e perinnön käytin muutamassa vuodessa pääosin turhuuksiin.

Rikkautta on se kun kämpän lasi on metsään päin ja puiset lelut

Köyhän lapsuuden hyvä puoli on, että oppii, ettei materia määritä ihmisen arvoa ja sen, että kaikista ihmisitä tulee pitää huoli, se on sivistyneen yhteiskunnan merkki.

Oppii säästäväiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Köyhän lapsuuden hyvä puoli on, että oppii, ettei materia määritä ihmisen arvoa ja sen, että kaikista ihmisitä tulee pitää huoli, se on sivistyneen yhteiskunnan merkki.

Ja se on hyvä puoli, että sivistystä voi onneksi hankkia ilman rahaakin :)

Minä en näe mitään etuja siinä, että olen syntynyt köyhään perheeseen. Olen nuorten duunarivanhempien vahinkolapsi. Ja isälläni oli vielä peliongelma. Aina oli rahaa äijän peleihin ja röökeihin, mutta minä kuljin yhdenkin talven äitini vanhoissa rikkinäisissä kengissä. Kaapissa minulla oli vain pari pitkähihaista paitaa. En voinut ehdottaa mitään maksullista harrastusta. Jouduin jo teini-iässä työskentelemään koulun ohella saadakseni itselleni rahaa vaatteisiin, ihonhoitoon ja nuorten menoihin, esim. leffa, disko ym. Jos en olisi hakeutunut töihin, niin olisi jäänyt uudet vaatteet saamatta. Ensimmäiset rintaliivini olivat äitini vanhat, jotka olivat liian isot. Itsetienaamilla rahoillani ostin 16-vuotiaana ensimmäiset oikean kokoiset. Lapsuus ja nuoruus oli stressaavaa, kun koko ajan kotona kuuli valitusta rahan puutteesta ja koko ajan sai stressata riittääkö vanhempien rahat. Samalla tunsin suurta häpeää.

Minulle tuo köyhyys on jättänyt katkeruuden tunteen. Jouduin itsenäistymään liian aikaisin. Ja sellaisen köyhän ihmisen identiteetin se on myös jättänyt. Minulla on mukava pieni koti ja rahaa säästössä, mutta koko ajan pelkään menettäväni tuon kaiken. Niin kova pelko on siitä, että joutuisin takaisin köyhyyteen.

Köyhyyttä on turha glorifioida. Siinä ei ole mitään hienoa eikä voimaannuttavaa. Mun myötätunto menee niille lapsille ja nuorille, jotka joutuvat elämään köyhässä perheessä.

Mitä jos on ollut varakas lapsuus, niin onko köyhä opiskelija-aika ja keskituloinen aikuisuus ankeaa?

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos on ollut varakas lapsuus, niin onko köyhä opiskelija-aika ja keskituloinen aikuisuus ankeaa?

No tässäkinhän ketjussa jo tuli selville, että osa kokee ettei köyhä lapsuus ole maailman kauhein asia ja osa kokee katkeruutta. Sitten taas varakkaan lapsuuden keskituloista elämää elävä luultavasti joko tekee asioita parantaakseen olosuhteita jos ei ole siihen tyytyväinen tai tuudittautuu odottelemaan perintöä.

#10, samaa kokenut huonoissa asunto-oloissa. En kuitenkaan ole ahdistunut tai katkera raha-asioiden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta kyllä tuntuu köyhältä. Köyhästä lapsuudesta opin että kun rahaa on, se tuhlataan heti kun kerrankin on mahdollisuus. Esim. 20 000e perinnön käytin muutamassa vuodessa pääosin turhuuksiin.

Näinkin käy monelle köyhään perheeseen syntyneelle. Eli kun sitä rahaa saa, niin se polttelee sen verran paljon, että se on pakko tuhlata. Tiedän tällaisia ihmisiä. Ylimääräistä rahaa ei osata säästää pahan päivän varalle, vaan se hassataan turhuuteen.

Köyhässä perheessä ei välttämättä talouskasvatusta saa muuta kuin jatkuvaa valitusta kuinka sitä rahaa ei ole. Siinä ei pahemmin ymmärretä opettaa säästämisestä eikä taloudenhallinnasta, kun arki on jatkuvaa stressaavaa sinnittelyä.

Itse olen köyhästä perheestä. Minut "pelasti" se, kun teininä tutustuin uusiin kavereihin, jotka olivat keskiluokkaisista kodeista. Heille oltiin kotona opetettu perusasioita taloudenhaliinnasta, joista sitten itsekin kuulin heidän kauttaan. Teki muutenkin hyvää päästä näkemään keskiluokkaista elämää kaupungin vuokrakerrostalosta. Opin sosiaalisia nyansseja, korrektia käytöstä sosiaalisissa tilanteissa, nättiä ja siistiä pukeutumista ja niitä talousasioita. Teki hyvää nähdä muutakin elämää betonikuutioalueen ulkopuolelta.

Yleensä ihmiset mielessä kuvittelevat, että keskiluokkaisilla tai varakkaiden perheiden lapsilla olisi yltäkylläisempää ja enemmän kaikkea. Ei kyllä ole, jos on pihit vanhemmat. Omat vanhemmat oli köyhemmistä taustoista, niin ei ne edes aina ymmärtäneet mitä kaikkea etenkin nuori voisi tarvita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos on ollut varakas lapsuus, niin onko köyhä opiskelija-aika ja keskituloinen aikuisuus ankeaa?

 

No tässäkinhän ketjussa jo tuli selville, että osa kokee ettei köyhä lapsuus ole maailman kauhein asia ja osa kokee katkeruutta. Sitten taas varakkaan lapsuuden keskituloista elämää elävä luultavasti joko tekee asioita parantaakseen olosuhteita jos ei ole siihen tyytyväinen tai tuudittautuu odottelemaan perintöä.

 

Köyhä lapsuus ei jättänyt mitään katkeruutta, opetti vain tekemään työtä ja säästämään.

Koen, että kun on aiemmin elänyt niukkuudessa, niin tietää aina että selviää. Eikä hanki sellaisia kulisseja ympärilleen, joiden kustannuksista tulee ongelmia.

Up