Lue keskustelun säännöt.
Mulle ei varmaan kelpaisi enää kukaan
26.02.2024 |
Jos mietin ketä tahansa tuttua miestä, niin kaikissa on jotain vikaa, jopa parhaissa.
Paras ja komein on liian negatiivinen ja puhuu välillä pahaa muista, pidän positiivisista miehistä. Yksi kiltimpi taas sitten taas turhan arka omaan makuun ja humalassa hiukan riidanhaluinen (ainakin vaimoaan kohtaan). Eräs taas on jotenkin tönkkö sosiaalisesti, naureskelee väärissä kohdissa epäkohteliaasti (ei varmaankaan tarkoita sitä). Vanhin tuttuni taas on aivan liian siisti ja pedantti, sellainen perusespoolainen. Ja viimeisin, kaikkein eniten minua miellyttävä oli ulkonäöltään noista vähiten komea, mutta silti se, jonka olisin ottanut, jos olisi ollut pakko. Hän oli niin ihana, fiksu, sivistynyt, lämmin, antelias ja perin juurin tyylikäs tyyppi, mutta jo edesmennyt.
Onneksi olen naimisissa jo, niin ei tarvitse etsiä ketään, koska se olisi ihan helkkarin vaikeaa. Nuo kaikki ovat kuitenkin laatumiehiä jokainen.
Mieheni miellyttää minua joka suhteessa. Hän on ihan täydellinen minulle, ei yhtäkään piirrettä, joka ei olisi upea. Hän on todella pitkä ja komea, raamikas, älykäs, lämmin, positiivinen, sivistynyt, antelias, matemaattisesti lahjakas, hallittuja riskejä ottava (ei arka), hyvät ja harkitut käytöstavat (nuorena jouduin niitä vähän hiomaan) ja hänellä on loistava tyyli pukeutumisessa ja kaikessa mitä hän tekee ml. seksi. Olen ylpeä hänestä.
Ja en nyt sitten tässä tajunnanvirtaviestissäni puhu siitä ongelmasta ollenkaan, että jos minä en kelpaisikaan kenellekään. Voisihan se niinkin mennä.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Niin. Minä olen niitä jotka eivät kelpaa kellekään. Edes niille joita "saa". Mutta miksi mietit tuollaisia kun olet hyvässä suhteessa?
Varmaan siksi, kun täällä on niin paljon sinkkujuttuja.
Kelpaatko itsellesi? Joskus kelpaamattomuuden ongelmissa on kyse siitä, ettei henkilö usko riittävästi itseensä ja viestii sitä muillekin huomaamattaan. Se karkottaa oikeita ihmisiä ja vetää puoleensa vääriä. Näin mutupohjalta olen ajatellut... sori keittiöpsykologiani. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Minä olen niitä jotka eivät kelpaa kellekään. Edes niille joita "saa". Mutta miksi mietit tuollaisia kun olet hyvässä suhteessa?
Varmaan siksi, kun täällä on niin paljon sinkkujuttuja.
Kelpaatko itsellesi? Joskus kelpaamattomuuden ongelmissa on kyse siitä, ettei henkilö usko riittävästi itseensä ja viestii sitä muillekin huomaamattaan. Se karkottaa oikeita ihmisiä ja vetää puoleensa vääriä. Näin mutupohjalta olen ajatellut... sori keittiöpsykologiani. Ap
Ei tullut viimeksikään mieleenikään etten kelpaisi, kun ihastuin. Saalistin miestä, ja lopulta "onnisti". Sitten huomasin olevani suhteessa jossa mies nimittelee kaksoisleukaiseksl läskiksi, valaaksi, h*:ksi, ja juoksee nuorempien perässä. Eikä sängyssä halua/toimi.
Ennen ajattelin olevani ihan ok ikäisekseni, 50+, vaikkei mitään menekkiä ole koskaan oikein ollut. Nyt tuntuu että koen syyllisyyttä jo kerran päivässä syömisestäkin. Ostin vaa'an ja punnitsen miltei joka päivä, ja hurraan kun ei ole ruokaa kotona, että jospa sitä laihtuu, vaikken haluakaan sellaista jolle se laihuus on tärkeää.
Nuorena olin lihotuskuureilla, ei ollut muotoja ja siksi ei ehkä ketään kiinnostanut. Nyt on pallomuotoa enkä pääse eroon. Tai se on vastenmielinen pärstä eikä niitä pitkiä tuuheita hiuksia ole siunaantunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Minä olen niitä jotka eivät kelpaa kellekään. Edes niille joita "saa". Mutta miksi mietit tuollaisia kun olet hyvässä suhteessa?
Varmaan siksi, kun täällä on niin paljon sinkkujuttuja.
Kelpaatko itsellesi? Joskus kelpaamattomuuden ongelmissa on kyse siitä, ettei henkilö usko riittävästi itseensä ja viestii sitä muillekin huomaamattaan. Se karkottaa oikeita ihmisiä ja vetää puoleensa vääriä. Näin mutupohjalta olen ajatellut... sori keittiöpsykologiani. Ap
Ei tullut viimeksikään mieleenikään etten kelpaisi, kun ihastuin. Saalistin miestä, ja lopulta "onnisti". Sitten huomasin olevani suhteessa jossa mies nimittelee kaksoisleukaiseksl läskiksi, valaaksi, h*:ksi, ja juoksee nuorempien perässä. Eikä sängyssä halua/toimi.
Ennen ajattelin olevani ihan ok ikäisekseni, 50+, vaikk
Minun silmääni tuossa pistää se, että ajattelit alun perinkin olevasi ihan ok etkä näe itseäsi viehättävänä. En väitä, että jokaisen pitäisi olla kaunis, vaan haen sitä ajatusta, että kukaan ei edes halua täydellistä, koska se on tylsää. Omat pienet virheet tekevät sinusta sinun, ne ulkonäön persoonalliset piirteet siis. Erään tuttavani kanssa hämmästyin taannoin, kun hän ei osannut nähdä itseään sensuellina, vaikka oli sitä. Hän lähes suuttui kohteliaisuudestani tai ainakin piti sitä itseensä kuulumattomana asiana eli näki itsensä ei-viehättävänä. Ikävä kyllä miehet jotenkin tuntuvat haistavan tuon naisista. Hänenkin miehensä ovat olleet epäkunnioittavia ja puhuneet rumasti hänelle jopa muiden kuullen.
Toinen asia mikä tulee mieleen tekstistäsi on se, että olet saalistanut miestä. Vaikka sen laittaisi lainausmerkkeihin, niin minun mielestäni niin ei pidä tehdä. Miehen tulee aina osoittaa haluavansa sinut, miestä ei pidä pyydystää mitenkään. Jos sinä ajattelet, ettet ole kovin suosittu ja teet liikaa miehen eteen jo alussa, suhde vääristyy heti alusta asti ja sinua tullaan kohtelemaan epäkunnioittavasti. Homman tulisi olla vastavuoroista eli en tarkoita sellaista, että miehenkään pitäisi mitenkään erityisesti jahdata naista.
Vastavuoroisuuden tulkinta on mielestäni usein vaikeaa niille naisille, jotka tulkitsevat tilanteet pääasiassa omien tunteidensa valossa. Mies on täydellinen, ihana, olen rakastunut, hänkin rakastaa, koska sanoi kohteliaisuuden tai meillä oli seksiä. Mutta nuo kaksi asiaa eivät osoita, että mies olisi rakastunut. Sitä osoittaa esimerkiksi sellainen, että mies yrittää miellyttää kaikin tavoin ja että hän haluaa viettää lähes kaiken aikansa seurassasi, aikataulut pitävät ja hän hätääntyy, jos olet tyytymätön. Jos mitään tuon kaltaisia merkkejä ole, se ei ole merkki miehen sitoutumiskammosta tai muusta psykologisesta ongelmasta, vaan siitä, ettei hän ole rakastunut.
Tällaisia pitkiä mutujaarituksia tuli tekstistäsi mieleen. Voi olla ettei sovi sinun tilanteeseesi ollenkaan, älä ota liian vakavasti. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Minä olen niitä jotka eivät kelpaa kellekään. Edes niille joita "saa". Mutta miksi mietit tuollaisia kun olet hyvässä suhteessa?
Varmaan siksi, kun täällä on niin paljon sinkkujuttuja.
Kelpaatko itsellesi? Joskus kelpaamattomuuden ongelmissa on kyse siitä, ettei henkilö usko riittävästi itseensä ja viestii sitä muillekin huomaamattaan. Se karkottaa oikeita ihmisiä ja vetää puoleensa vääriä. Näin mutupohjalta olen ajatellut... sori keittiöpsykologiani. Ap
Ei tullut viimeksikään mieleenikään etten kelpaisi, kun ihastuin. Saalistin miestä, ja lopulta "onnisti". Sitten huomasin olevani suhteessa jossa mies nimittelee kaksoisleukaiseksl läskiksi, valaaksi, h*:ksi, ja juoksee nuorempien perässä. Eikä sängyssä halua/toimi.
Ennen ajattelin olevani ihan ok ikäisekseni, 50+, vaikk
Laihdutuksesta tuli mieleen, että siitä on tosi paljon väärää tietoa liikkeellä. Suosittelen laihdutuksen ammattilaisten teoksia, joista saat oikeaa tietoa painon normalisoinnista. Pertti Mustajoen Duodecim-kirja (Vähennä kaloreita ilman dieettiä) ja kaikki lihavuustutkija Patrik Borgin kirjat kannattaa lukea.
Olin jokunen vuosi sitten vielä itsekin viisi kuusi kiloa liian painava ja pudotin ne hyvin hitaasti noiden kirjojen oppien avulla. Pitäisi onnistua ominkin avuin, ellei ole kovia jännitteitä ruuan suhteen, vaan ruokasuhde on suht normaali. Ja tk:stakin pitäisi saada lähete ravitsemusterapeutille. Laihduttaa ei kannata, tutkitusti se lihottaa ja luo jännitteitä syömiseen, jonka tuloksena voi tulla vaikka syömishäiriö. Vähintään 8000 askelta päivässä hillitsee ruokahalua, mielellään tietysti liikuntaa enemmänkin, niin sisäelinrasva katoaa. Ap
Mulla on tämä ongelma, ja olen sinkku. :( Aikani pyörin treffimaailmassa, ja kaikissa oli joku vika. Epäkohteliaisuus, epäsiisteys, takertuvuus, tyhmyys, tupakointi, valehtelu, pinnallisuus... mitä kenessäkin. En ole itsekään täydellinen, mutta ilmeisesti olisin heille kelvannut. Itse en voi kuitenkaan rakastua, jos joku tuollainen häiritsee, niin tässäpä sitä ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tämä ongelma, ja olen sinkku. :( Aikani pyörin treffimaailmassa, ja kaikissa oli joku vika. Epäkohteliaisuus, epäsiisteys, takertuvuus, tyhmyys, tupakointi, valehtelu, pinnallisuus... mitä kenessäkin. En ole itsekään täydellinen, mutta ilmeisesti olisin heille kelvannut. Itse en voi kuitenkaan rakastua, jos joku tuollainen häiritsee, niin tässäpä sitä ollaan.
Ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta deittiäppien maailmasta tuntuisi mahdottomalta löytää ketään tai ainakin siihen menisi iäisyys ja matkalla varmaan sattuisi erilaisia haavereita. Normaalielämästä löytyvät ne parhaat puolisot, mitä tässä vanhempien ihmisten deittailua olen seurannut. Tuntematon ihminen voi olla ihan mikä tahansa, en itse edes uskaltaisi tapailla tuntemattomia tyyppejä. Alle kolmekymppisillä tuo vielä voi toimia, että tavataan Tinderissä.
Mutta eipä se helppoa olisi tuttujen ja tutun tuttujenkaan parissa kuten aloitukseni kertoo, jos on hirveän nirso. En minäkään voisi olla miehen kanssa, joka ei kaikin puolin miellytä, koska en voisi harrastaa seksiä. On ihme, ettei minusta tullut ikisinkkua. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tämä ongelma, ja olen sinkku. :( Aikani pyörin treffimaailmassa, ja kaikissa oli joku vika. Epäkohteliaisuus, epäsiisteys, takertuvuus, tyhmyys, tupakointi, valehtelu, pinnallisuus... mitä kenessäkin. En ole itsekään täydellinen, mutta ilmeisesti olisin heille kelvannut. Itse en voi kuitenkaan rakastua, jos joku tuollainen häiritsee, niin tässäpä sitä ollaan.
Olen kohtalotoveri. Olen ollut sinkku viisi vuotta, erottuani pitkästä suhteesta. Vähän aikaa olin Tinderissä ja tapasin useita fiksuja ja hyviä miehiä, mutta kaikissa oli kuitenkin jokin iso turn off. Pariin vuoteen en ole enää deittaillut, ja sinä aikana olen ollut kiinnostunut jostakusta kahdesti. Ensimmäinen kiinnostus lopahti, koska mies olikin varattu ja toinen kiinnostus siihen kun mies paljastuikin arvoiltaan ja poliittiselta näkemykseltään liian erilaiseksi.
Joten tässä sitä ollaan, tosiaankin. Eipä silti, olen ihan onnellinen yksinkin ja onhan elämä monin tavoin helpompaa sinkkuna.
N42
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun nykyinen mies on niin unelmapakkaus, että kaikki miehet tuntuu sen rinnalla hyvin... noh, laimeilta.
Oon monesti miettinyt, että jos tämä suhde päättyy joskus eroon, niin en varmaan tule ikinä kelpuuttamaan ketään vaan vertaisin kaikkia aina nykyiseen mieheen ja sen täydellisyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Mun nykyinen mies on niin unelmapakkaus, että kaikki miehet tuntuu sen rinnalla hyvin... noh, laimeilta.
Oon monesti miettinyt, että jos tämä suhde päättyy joskus eroon, niin en varmaan tule ikinä kelpuuttamaan ketään vaan vertaisin kaikkia aina nykyiseen mieheen ja sen täydellisyyteen.
Samat ajatukset, sanoit vain ajatukseni vain tiiviimmin. Ei olisi sitä miestäkään kohtaan reilua verrata täydelliseen, jonka kanssa on vielä tosi pitkä yhteinen ja onnellinen sekä hauska historia. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä luulen että ihminen vaan ikääntyessä muuttuu nirsommaksi. Olen kohta 50 täyttävä mies, ja ajattelen ihan samoin: on luojan lykky että olen naimisissa, koska olen aivan täysin varma etten enää löytäisi ketään edes etäisesti kiinnostavaa, jos tästä jostain syystä sinkkuuntuisin. Ja itse asiassa vielä varmempi olen siitä että itse en herättäisi sitä vähääkään kiinnostusta vastakkaisessa sukupuolessa: olen järkyttynyt siitä miten huonosti olen ikääntynyt, ja olen huomannut että minusta on tullut ihan ilmaa naisille tuolla kaduilla, baareissa, tapahtumissa.
Eihän sen näin pitäisi olla. NYthän joutuu pelkäämään että ei kai vaan koskaan mitään käy avioliitolle, sen sijaan että ajattelisi että kyllä minulla ottajia olisi, mutta _valitsen_ olla vaimoni kanssa. Olen kuitenkin parisuhdeihminen, haluan toisen vierelleni. Inhottavia ajatuksia nämä.
Vierailija kirjoitti: Mä luulen että ihminen vaan ikääntyessä muuttuu nirsommaksi. Olen kohta 50 täyttävä mies, ja ajattelen ihan samoin: on luojan lykky että olen naimisissa, koska olen aivan täysin varma etten enää löytäisi ketään edes etäisesti kiinnostavaa, jos tästä jostain syystä sinkkuuntuisin. Ja itse asiassa vielä varmempi olen siitä että itse en herättäisi sitä vähääkään kiinnostusta vastakkaisessa sukupuolessa: olen järkyttynyt siitä miten huonosti olen ikääntynyt, ja olen huomannut että minusta on tullut ihan ilmaa naisille tuolla kaduilla, baareissa, tapahtumissa. Eihän sen näin pitäisi olla. NYthän joutuu pelkäämään että ei kai vaan koskaan mitään käy avioliitolle, sen sijaan että ajattelisi että kyllä minulla ottajia olisi, mutta _valitsen_ olla vaimoni kanssa. Olen kuitenkin parisuhdeihminen, haluan toisen vierelleni. Inhottavia ajatuksia nämä.
Minä luulen myös, että vanhemmiten luonteenpiirteet korostuvat. Näin olen tulkinnut muitakin kuin itseäni eli monille käy niin, että mitään kökköjä juttuja ei siedä enää yhtään. Ei turhia ja kuormittavia ihmissuhteita tai joutavia asioita. Ajan kulumisen tiimalasissa tiedostaa, kun moni ystävä on jo kuollut 50+v. iän jälkeen.
Mutta palstallahan suurin osa väittää, että iän myötä pinnallisuus vähenee, kun haetaan partneria. Ehkä se sitten joillakin muilla menee niin, että nirsous vähenee? Riittää, että toinen on kiva kaveri. Mutta itselleni on seksuaalisuus sen verran tärkeää, etten mihinkään kämppisjuttuun lähtisi. Ja renkaan vaihdot ja muut mitä en osaa, voin ostaa ulkopuoliselta. Siihen ei tarvita kämppistä.
Oletko keskustellut vaimosi kanssa näistä asioista? Mitä hän on mieltä? Me olemme näistäkin keskustelleet ja todenneet, että onpa onni, että näin hyvin natsaa, koska ei se mikään itsestäänselvyys ole, että saa kokea aidon rakkauden ja kasvaa yhdessä. Kiitollinen saa olla. Ilmeisesti sinäkin olet. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ilman muuta kiitollinen, ja teen sen kyllä vaimollekin tiedettäväksi, haluan osoittaa rakkauteni ihan käytännön tasolla, joka päivä. Se joka tässä hieman ahdistusta aiheuttaa on se, että ilmeisesti vaihdevuosien takia on vaimolta kaikki halut hävinneet, ja jäljellä on enää se kaikki muu läheisyys. Minullekin seksuaalisuus on tärkeää, joten se että tässä on nyt hyvä, lämmin ja rakastava kämppissuhde (no okei, on kaikki halailut, läheisyys, pussailut ym jotka eivät kämppissuhteeseen kuulu) muttei enää rakastavaisten liittoa, se painaa ja pelottaa. Se tekee sen, että ajattelen enemmin "ei tässä kuitenkaan mitään parempaa enää saa", sen sijaan että ajattelisin "olenpa onnekas kun minulle on maailman paras suhde".
Musta toisaalta tuntuu, että olen ainoa joka ei kelpuuta ketään. Kaikki uudet ja vanhat tutut ja lasten kavereiden vanhemmat jne. jotka keski-iässä eroaa, on kohta jo uudessa suhteessa. Ihan joka ikinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minulle ei kyllä kelpaa. Ei kukaan. en pysty ajattelemaan että alkaisin sotkemaan hyvinjärjestettyä elämääni enää koskaan.
Kokeiltu mikä kokeiltu. Ja kun on tähän tottunut, tullut mukavuudenhaluiseksi niin ei kyllä halua olotilaa vaihtaa.
En katso että parisuhde toisi mitään lisäarvoa elämääni. Ja kun ajattelee mikä riski se olisi, kyllä taatusti harmittaisi jälkeenpäin. Parisuhdesotkujen selvittely ei niin kivaa ole että siihen vapaaehtoisesti enää alkaisi.
Ei ole lapsia, ei ketään joka pitäisi ottaa huomioon. Näin on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Musta toisaalta tuntuu, että olen ainoa joka ei kelpuuta ketään. Kaikki uudet ja vanhat tutut ja lasten kavereiden vanhemmat jne. jotka keski-iässä eroaa, on kohta jo uudessa suhteessa. Ihan joka ikinen.
Niin munkin kaveripiirissä.
cool story bro, mutta ketä kiinnostaa sun tajunnanvirta?
Vierailija kirjoitti: Olen ilman muuta kiitollinen, ja teen sen kyllä vaimollekin tiedettäväksi, haluan osoittaa rakkauteni ihan käytännön tasolla, joka päivä. Se joka tässä hieman ahdistusta aiheuttaa on se, että ilmeisesti vaihdevuosien takia on vaimolta kaikki halut hävinneet, ja jäljellä on enää se kaikki muu läheisyys. Minullekin seksuaalisuus on tärkeää, joten se että tässä on nyt hyvä, lämmin ja rakastava kämppissuhde (no okei, on kaikki halailut, läheisyys, pussailut ym jotka eivät kämppissuhteeseen kuulu) muttei enää rakastavaisten liittoa, se painaa ja pelottaa. Se tekee sen, että ajattelen enemmin "ei tässä kuitenkaan mitään parempaa enää saa", sen sijaan että ajattelisin "olenpa onnekas kun minulle on maailman paras suhde".
Olet oikeassa, noiden kahden lauseen ero on todella suuri. Suhteesi ei ole maailman paras, se on fakta. Ja tylsän geneerisesti siihen voisi vastata, että menkää terapiaan. Halujen eriparisuus on tosi yleinen ongelma parisuhteessa ja saattaa olla, että sen voi ratkaista.
Ehkäpä monen naisen suhde omaan itseen ja kehoon on loppupeleissä enemmän peilausta ympäristöstä kuin aito kontakti siihen mitä haluaa ja ei halua. Niin paljon täälläkin puhutaan siitä, että "en enää halua miellyttää ketään". Ei huvita enää seksi ja sillä sipuli. Kun on koko elämä rakennettu siihen, että peilaa itseään muiden katseista ja haluista, niin siihen väsyy. Ja hormonitoiminnankin muutos tulee avuksi. Seksuaalisuushan on loppupeleissä suhde omaan kehollisuuteen - kenen taskussa haluttavuus on ollut.
En siis yhtään tiedä mikä on vaimosi tilanne, yleisesti vain pohdiskelen.
Ja tuosta naismenestyksestä vielä sen verran, että naiset eivät yleensä ottaen hirveästi katso miehiä sillä silmällä. Et voi siitä päätellä menekistäsi paljoakaan. Se minkä verran on vientiä selviää vasta sitten, kun on oikeasti markkinoilla etsimässä seuraa, muu on turhaa parran pärinää. Vaikutat fiksulta ja naista huomioivalta. Sillä pääsee jo aika pitkälle, jos nyt lasketaan pois se, että roikkuu vain deittiäpeissä, missä yli puolet on varattu eikä etsi mitään (Hesarissa oli tästä uutinen). Ap
Vierailija kirjoitti:
No minulle ei kyllä kelpaa. Ei kukaan. en pysty ajattelemaan että alkaisin sotkemaan hyvinjärjestettyä elämääni enää koskaan.
Kokeiltu mikä kokeiltu. Ja kun on tähän tottunut, tullut mukavuudenhaluiseksi niin ei kyllä halua olotilaa vaihtaa.
En katso että parisuhde toisi mitään lisäarvoa elämääni. Ja kun ajattelee mikä riski se olisi, kyllä taatusti harmittaisi jälkeenpäin. Parisuhdesotkujen selvittely ei niin kivaa ole että siihen vapaaehtoisesti enää alkaisi.
Ei ole lapsia, ei ketään joka pitäisi ottaa huomioon. Näin on hyvä.
Mukavuudenhalua vai turvallisuuden halua, ehkä molempia?
Ymmärrän hyvin näkökantasi. Lapsetkin tuovat aina uusia ihmisiä elämään, puolisoita, pikkuvauvoja, anoppeja ja muita ylimääräisiä, siinäkin on yksi miinus uudelleen pariutumisessa, koska siitä tulee vaivaa. Näin karusti ilmaistuna. Uudella puolisolla totta kai olisi odotuksia, että hänen jälkikasvunsa olisi tärkeä. Onhan se oma ruljanssinsa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Musta toisaalta tuntuu, että olen ainoa joka ei kelpuuta ketään. Kaikki uudet ja vanhat tutut ja lasten kavereiden vanhemmat jne. jotka keski-iässä eroaa, on kohta jo uudessa suhteessa. Ihan joka ikinen.
Mulla myös, kaikki paitsi yksi. Hän ei halua uutta suhdetta, koska aikoo muuttaa pian maasta töiden takia. Ap
Niin. Minä olen niitä jotka eivät kelpaa kellekään. Edes niille joita "saa". Mutta miksi mietit tuollaisia kun olet hyvässä suhteessa?