Alkoholin lopettaminen on ollut elämäni paras päätös
Mä olen ollut jo vuoden juomatta alkoholia ollenkaan. Se päätös on hautunut sisälläni vuosia, vihdoin päätin kokeilla ja sehän tuntui kurjalta pari päivää, mutta sen jälkeen koin olotilani levänneeksi ja raikkaaksi pitkästä aikaa.Minä join lähes päivittäin ainakin 4 annosta. Elämäntapamuutoksestani on ollut apua hurjasti masennukseni kanssa, se taitaa olla voitettu kun ei oo vaivannut pitkään aikaan. Ahdistusta ei enää juuri ole koskaan. Mutta välillä iskee kauhea tyhjyyden tunne, sitten vaan pitää lähteä vaikka lenkille tai keksiä jotain mielekästä tekemistä.
En kaipaa entiseen. Säälin ihmisiä jotka eivät tajua mistä heidän ongelmansa johtuvat. Mutta ymmärrän että jos todellisuus sattuu ja ahdistaa tarttuu moni pulloon. Niin minäkin pitkään, välillä taukojakin mutta aina se piru ottaa vallan ja huomaa että määrät kasvavat kuin pirun tarjottimelta.
Kunnes oivaltaa että kannattaa kokeilla toista elämäntyyliä.
Kommentit (45)
Jos on koko aikuisikänsä säännöllisesti juonut, niin kyllä vuosi juomatta tekee ihmeitä. Kuukauden tipaton ei kerro mitään muuta kuin pystyt neljä viikkoa sitkuttamaan ilman viinaa. Vuodessa ehtii jo elää ja saada uusia ajatuksia.
Harva kohtuukäyttäjäkään silti pystyy vuotta ilman olemaan. Vaikka viinan ei pitäisi hallita, niin hallitseehan se.
Vierailija kirjoitti:

Suomessa joutuu selittelemään aika paljon jos ei juo. "Ei nyt vaan maistu" ei kelpaa. Joillekin yhdentekeville välillä tullut valehdeltua että antibioottikuuri päällä niin loppuu se tenttaaminen heti siihen. En ole siis absolutisti, mutta kun yhä useammin ei oikeasti vaan maistu!
Juuri join irkkukahvit ja olo on mitä mainion. Pieni tissuttelu silloin tällöin tekee vain hyvää.
En ole ikinä nauttinut alkoholista enkä sen aiheuttamasta pöhnästä. Hienoa lukea täältä palstalta, että olen näköjään alkoholisti. Missähän vaiheessa tällainen riippuvuus on kehittynyt 🙄