Alkoholin lopettaminen on ollut elämäni paras päätös
Mä olen ollut jo vuoden juomatta alkoholia ollenkaan. Se päätös on hautunut sisälläni vuosia, vihdoin päätin kokeilla ja sehän tuntui kurjalta pari päivää, mutta sen jälkeen koin olotilani levänneeksi ja raikkaaksi pitkästä aikaa.Minä join lähes päivittäin ainakin 4 annosta. Elämäntapamuutoksestani on ollut apua hurjasti masennukseni kanssa, se taitaa olla voitettu kun ei oo vaivannut pitkään aikaan. Ahdistusta ei enää juuri ole koskaan. Mutta välillä iskee kauhea tyhjyyden tunne, sitten vaan pitää lähteä vaikka lenkille tai keksiä jotain mielekästä tekemistä.
En kaipaa entiseen. Säälin ihmisiä jotka eivät tajua mistä heidän ongelmansa johtuvat. Mutta ymmärrän että jos todellisuus sattuu ja ahdistaa tarttuu moni pulloon. Niin minäkin pitkään, välillä taukojakin mutta aina se piru ottaa vallan ja huomaa että määrät kasvavat kuin pirun tarjottimelta.
Kunnes oivaltaa että kannattaa kokeilla toista elämäntyyliä.
Kommentit (45)
Täällä yli seitsemän vuotta ilman alkoa.
Sama täällä. Neljäs vuosi alkaa. Jännä sivuvaikutus on ollut ettei työ enää kiinnosta., eikä paljon pinnalliset ihmiset ja soisialisointi. Mutta siis työ? Teen nykyään ihan minimissä. En stressaa mistään. Palkka on mitä on, mutta se vapaus ja stressittömyys on ihan mieletön. Voin myös nykyään tehdä töitä lähes koska haluan, koska kokouksia tms ei juurikaan ole.
Pomot täysin syrjii ja sivuttaa, teen kahdella korkeakoulututkinnolla lähinnä sihteerin työtä. Pistän välillä AI:n puolestani hommiin ja sitten palautan tehtävät ns normaali-ajassa. Voin siis kohottaa kuntoa ja satsata vielä enemmän hyvinvointiin. En ihan ymmärrä, mutta näin on käynyt raitistumisen myötä. Liittyy jotenkin siihen että näkee kaiken selvemmin ja pystyy tekemään parempia valintoja. Silloin kun dokasin tein ylitöitä, nyt alisuoritan.
Varmaan hyvä päätös jos on ollut ongelma tuo juominen. Normi Alkon käytöstä ei kyllä aiheudu minkäänlaista muutosta arkeen jos muutaman kerran vuodessa juhlii.
Juon itse 1-3 kertaa vuodessa. Tämä vain siksi, että kumppanini ei juo lainkaan. Jos asuisin yksinäni, enkä kävisi töissä, niin joisin joka toinen tai kolmas päivä. Kunnon tumussa on ihanaa olla. Luovuus huipussaan. Joka väittää, että selvinpäin on mukavampaa, valehtelee. Sihauttakaa tölkki auki ja nauttikaa elämästä. Oijoi kun voisi nytkin ottaa virkistävän ja herkullisen oluen. Siihen tiukka vielä kylkeen. Kyllä tekis nannaa!
Läpälässynlässynlää. Kyllä välillä täytyy ottaa napanderia. Nämä juomattomat harmittelevat päätöstään, mutta täytyy yrittää vakuutella muille olevansa parempia. Bensaa koneeseen.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan hyvä päätös jos on ollut ongelma tuo juominen. Normi Alkon käytöstä ei kyllä aiheudu minkäänlaista muutosta arkeen jos muutaman kerran vuodessa juhlii.
Samaa mieltä. Näissä juomattomuushehkutuksissa yleensä unohdetaan kertoa se mikä on lähtökohta. (Toisin kuin tässä). Onko alkoholi ongelma, kuinka paljon sitä kuluu yms. Sitten hehkutetaan mahtavaa oloa. Se aiheuttaa painetta myös tällaisella tavalliselle käyttäjälle joka juo alkoholia silloin kun tekee mieli, mutta vaikka esimerkiksi juhlissa juomattomuus ei ole ongelma. Kunnolla humalassa olen ollut varmaan joskus 5+ vuotta sitten.
Aloitus on ontto ja itsekehun piikeillä terästetty (pun intented). Tällä aloittajalla ei ole koskaan alkoholigelmaa ollutkaan. Että ihanko pari päivää oli ikävää? Mutta kaikesta selviää (pun intented again) kunhan menee lenkille. Että mä oon hyvä ja säälin ihmisiä jotka eivät tajua 🤦
Itse luin Allen Carrin Easyway to Control Alcohol ja saihan siitä uutta näkökulmaa asiaan. Hävis mielenkiinto alkoholia kohtaan.
Se on hieno että teet henkilökohtaisia valintoja jotka parantavat elämääsi mutta miksi kerrot sen meille?
Leikkikää parempaa ihmistä ihan rauhassa. Itse otan pikkasen kiisseliä.
Suurin osa käyttää alkoa kohtuudella ilman mitään ongelmia, kaikki ei tähän pysty. Jokainen tyylillään.
Nämä juomattomuudellaan jeesustelevat tyypit tuntuvat olevan poikkeuksetta niitä, jotka eivät edes ole eläissään koskaan olleet suurkuluttajia (aloittajan 4 annosta päivässä on keskieurooppalaisella tasolla täysin normaalia käyttöä). Samaten näillä tuntuu olevan elämässään jokin käsittämätön tyhjä aukko ja huono itsetunto jota yrittävät epätoivoisesti paikata pätemällä edes jollakin asialla, ja juomattomuus on ilmeisesti sen todella lyhyen listansa kärjessä.
Sitä se alkoholiongelmaiselle ikä teettää, että jossain vaiheessa se pullon pohja tulee vastaan ja oman elämänsä alkoholit on kulutettu.
Normaaleilla ihmisillä ei ole tuollaisia ongelmia ja he pystyvät normaaliin käyttöön. Vain pieni prosentti on alkoholisteja ja alkoholin orjia.
10 vuotta ilman viinaa,nyt kun tuli puheeksi,aloitankin tämän päivän oluella.
Se ensimmäinen vuosi on varmaan se ratkasevin, sen jälkeen sitä kattoo lähinnä ällöttävänä myrkkynä
Sama. Lähes vuosi jo omasta päätöksestä.