KSML: yli puolet varhaiskasvatuksessa olevista eivät maksa mitään.
Näin pannaan Jyväskylän talous kuntoon, kun tämä korjataan. Ei vapaamatkustajia.
Kommentit (44)
Tietty on hyvä että esimerkiksi elämänhallinnan ongelmista kärsivien vanhempien lapsi pääsee päiväkotiin harjoittamaan sitä niin sanottua normaalia arkea ja näkemään muunkinlaista elämää kuin mahdollisesti kotona on. Mutta onko järkevää että tätä tehdään 9-10 tuntia päivässä? Eikö esimerkiksi aamupäivä riittäisi?
Päivähoito pitää järjestää työssä käyvien vanhempien tai täysipäiväisten opiskelijoiden lapsille!
Viriketoiminta kotona esim. työttömänä olevan vanhemman lapselle pitäisi olla ihan erikseen. Ei tällaiset tarvitse päivähoitopaikka kun vanhempi on kotona.
Ihan hulluksi on mennyt koko systeemi. Lapsia tekevät sellaiset joiden ei todellakaan pitäisi, jos ei jaksa niiden kanssa edes olla ja niitä tavalliseen tapaan kasvattaa. Ei se ole mitään rakettitiedettä, mutta raskaampaa se toki on kuin sohvalle makoilu. Kyllä tekee pahaa niiden pienten puolesta, jotka pidetään viime minuutille päikyssä tai iltissä, vaikka vanhemmat lojuu kotosalla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi varhaiskasvatuksen pitäisi maksaa jotain? Eihän peruskoulukaan maksa. Varhaiskasvatus on kiinteä osa lapsen koulutuspolkua ja sellaisena jokaisen lapsen oikeus
Ja samoin kuin koulussa, varhaiskasvatuksessa vois olla yhtä pitkät päivät ja samat lomat. Ylimääräisestä pitäis maksaa, ja se ois vaan tarpeeseen (työ, opiskelu). Miksi yhteiskunta kustantaa 10 tuntia päivässä, 52 viikkoa vuodessa hoitoa lapsille joiden vanhemmat ei edes käy töissä?
Että niistä lapsista edes saataisiin tähän maahan veronmaksajia jonain päivänä. Saataisiin poikki ylisukupolvinen syrjäytyminen. Usko huviksesi, jos siinä näin onnistutaan halvempaa se meille pitkällä aikavälillä on kuin että ei onnistuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Mun työkaveri teki nuorena kolmevuorotyötä ja kun hän sai esikoisen 1986, piti siihen aikaan toimittaa päiväkotiin työvuorolistat todisteeksi siitä, että milloin oikeasti tarvitsee päiväkotia.
Sen ajan päiväkodit olivat jotain aivan muuta kuin nykyajan varhaiskasvatusyksiköt. Toiminta-ajatuksena oli siihen aikaan lasten säilöminen päiväkodilla (= kodin korvike päiväsaikaan) vanhempien työpäivän ajan.
Uskoit siis siihen, että nimen muuttamalla kaikki muukin muuttuu?
Kasvatustyön pitäisi kyllä olla vanhempien vastuulla. Päiväkoti on sitä varten, että vanhemmat voivat käydä TÖISSÄ
Nykyisin kodit ovat niin hurjasti polarisoituneita, että koulut eivät toimi ilman
varhaiskasvatuksen tasaavaa vaikutusta. Vakassa lapsi oppii suomenkielen, oppii toimimaan lapsiryhmässä, yhä useampi lapsi on ainoa lapsi. Vakassa lapsi oppii päivärytmiin, aamulla vakaan, säännölliset ruokailut, tekemiset, levot. Luuletteko, että työttömien kotona näitä on. Vakassa seulotaan erityisyydet, etsitään puheterapian paikat, toimintaterapian paikat, lastensuojelun tarve jne. Ei näitä enää koulussa ehdi tehdä.
Näiden vakojenko tulosta on se, että 20% lapsista on adhd-diagnoosilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi varhaiskasvatuksen pitäisi maksaa jotain? Eihän peruskoulukaan maksa. Varhaiskasvatus on kiinteä osa lapsen koulutuspolkua ja sellaisena jokaisen lapsen oikeus
Ja samoin kuin koulussa, varhaiskasvatuksessa vois olla yhtä pitkät päivät ja samat lomat. Ylimääräisestä pitäis maksaa, ja se ois vaan tarpeeseen (työ, opiskelu). Miksi yhteiskunta kustantaa 10 tuntia päivässä, 52 viikkoa vuodessa hoitoa lapsille joiden vanhemmat ei edes käy töissä?
Että niistä lapsista edes saataisiin tähän maahan veronmaksajia jonain päivänä. Saataisiin poikki ylisukupolvinen syrjäytyminen. Usko huviksesi, jos siinä näin onnistutaan halvempaa se meille pitkällä aikavälillä on kuin että ei onnistuta.
Mites sitten kun se lapsi menee kouluun? Ja on teini?
En usko että se päiväkotiajan luotsaus enää kauheasti auttaa jos kotona on edelleen sama meininki.
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatus ei maksa niille, joilla ei ole siihen varaa. Kenen mielestä tämäkin on nyt sitten epistä.
Eli kunnon ihmiset oikein maksavat siitä, että saavat nämä tulevat roadmanit pilaamaan muidenkin oppimisen?
Näiden vakojenko tulosta on se, että 20% lapsista on adhd-diagnoosilla?
Nykytietämyksen mukaan kaoottinen raskausaika ja vauvavuosi aiheuttavat adhd:tä, toki voi olla perimässäkin. Eli vaka lähinnä tasaa tilannetta, jossa lapsen ongelmat ovat jo tulleet kotioloista.
Kannatan kotona olevien vanhempien lasten ohjaamista avoimeen varhaiskasvatukseen tai kerhotyyppisiin toimintoihin, missä vanhempi olisi mukana. Näin saataisiin sen lapsen lisäksi vanhempi mukaan ja vähän aktivoitumaan, sekä tietty viettämään aikaa sen lapsen kanssa.
Nykysysteemissä vanhempi ainoastaan vie lapsen aamuisin päiväkotiin, sitten hakee iltapäivällä. Mutta entäs jos olisi esimerkiksi aamupäivän aikana toimintaa missä vanhempi olisi mukana? Näin vanhemmankin päiväohjelmassa olisi varmemmin jotain sisältöä, jopa sen oman lapsen kanssa. Se olisi myös sosiaalinen tilanne ja mahdollisuus nähdä muita vanhempia, ehkä jopa saada vertaistukea muissa samassa tilanteessa olevista.
pikkuhiljaa mennään amerikan malliin, köyhille ei edes peruskoulua ja varmistetaan, että niitä siivojia ja hoitajia riittää.
Vierailija kirjoitti:
Tietty on hyvä että esimerkiksi elämänhallinnan ongelmista kärsivien vanhempien lapsi pääsee päiväkotiin harjoittamaan sitä niin sanottua normaalia arkea ja näkemään muunkinlaista elämää kuin mahdollisesti kotona on. Mutta onko järkevää että tätä tehdään 9-10 tuntia päivässä? Eikö esimerkiksi aamupäivä riittäisi?
Päiväkodissa aamupäivä on toimintaa ja iltapäivä yleensä vapaamuotoisempaa. Iltapäivllä ne kaverisuhteet muodostuvat. Haluat varmasti sen, että köyhien ja työttömien lapsilla ei olisi edes kavereita. Koulussa taas jatketaan niiden jo päiväkodissa saatujen kavereitten kanssa.

Kysymys oli, tarvitaanko sitä 9-10 h päivässä?
Yleensä ne iltapäivisin viimeisenä olevat pyörii aikalailla yksin pihalla viimeiset tunnit ja kyselee milloin joku tulee hakemaan. Siinä mitään kaverisuhteita muodosteta.
Maksut pitäisi olla samat kaikille. Ollaan just ja just keskituloisia, eli joudutaan maksamaan kalleimmat maksut samalla kun joku kotona makaava saa palvelun ilmaiseksi. Hän ei edes tarvitsisi hoitoa, kun vanhemmat kerran kotona päivät. Päiväkodit ovat niin täynnä, ettei lähimpään mahdu, lapsen joutuu viemään toiselle puolelle kaupunkia.
Mitä järkeä enää edes käydä töissä, kun tuen saajat saavat kaiken ilmaiseksi?
Olen lehden tilaaja ja aamulla osui postilaatikolla leuka maahan. Tuo n.s. maksuttomuus on tarkoitettu pienituloisille. Joko tulot ovat pienet, ne on laskennallisesti pienet tai sitten on kehitetty joku porsaanreikä. Sinänsä maksuttomia palveluita, siis Ronald Reaganin mainitsemia ilmaisia lounaita, ei ole olemassa. Pohjustetaanko uutisoinnilla varhaiskasvatuksen ajamista syvällä suossa rypeville hyvinvointialueille? Eli muodostetaanko tappiollisten "junk-assettien" kotipesä tyyliin Kapiteeli ja Arsenal?

Opetustoimi kuuluu kuntien vastuulle. Suomessa opetus on lähtökohtaisesti maksutonta, koska ihmisille halutaan taata samanlaiset mahdollisuudet taustasta riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä järkyttää eniten se, miten heikkotuloisia suomalaiset vanhemmat ovat. Olemme mieheni kanssa keskituloisia, ja maksamme yhdestä hoidossa käyvästä lapsestamme 300 e / kk. Maksaisimme tuon korkeimman summan, vaikka tulomme olisivat useita tuhansia euroja huonommat. Millä perheet oikein pärjäävät, kun tulot ovat niin olemattomat?
Jos näin on tilanne, niin ette voi olla keskituloisia.
Siihen ei kovin ihmeellisiä tuloja tarvita että maksimimaksut kolisee. Yksi keskituloinen vanhempi taitaa riittää.
Monet kunnat ovat linjanneet nyt, että sijaisia ei saa juurikaan ottaa. Päiväkodissa vedetään usein vajaalla miehityksellä isoja ja vaativia ryhmiä. Hiihtolomaviikolla omassa työssäni kolme viimeistä lasta, (jotka haettiin hieman ennen viittä) olivat sellaisia , joilla toinen vanhempi on kotona. Ihan hullua!
8-15 pitäisi riittää näille. Kahden jälkeen on yleensä joka ryhmässä vajausta, kun osa työntekijöistä on jo lähtenyt kotiin....
Vierailija kirjoitti:
Olisi hyvä että varhaiskasvatus olisi kaikille ilmainen, mutta sen kesto olisi 4h. Esim 8-12 tai 9-13.
Ja samalla tavoin kuin eskarissakin, tätä aikaisempi tai myöhempi hoidontarve olisi maksullista kaikille.
Myös koulujen loma-ajat olisivat vain todellista hoidotarvetta varten, eli ei heille joilla toinen vanhempi tai jopa molemmat kotona.
Jos vanhemmat tarvitsevat apua vanhemmuuteen niin ratkaisu ei ole se että lapset ovat 10h hoidossa joka päivä, vaan nämä perheet tarvitsevat tukea vanhemmuuteen (perhetyö/perheneuvola!!!) Tällä hetkellä varhaiskasvatuksesta on tullut avointen ovien hoitola, johon dumpataan lapsia kuin roskia.
Miksei vanhemmuuden haasteisiin puututtaisi jo varhain...Lasten aloitettua koulun vanhemmat joutuvat joka tapauksessa olla lapsensa kanssa.
--Niinpä. Varhaiskasvatuksesta tuli lapsiparkki. Lapset tuodaan nykyisin koska huvittaa ja haetaan koska huvittaa. Mikä ihmeen päiväohjelma?
Vierailija kirjoitti:
Päivähoito pitää järjestää työssä käyvien vanhempien tai täysipäiväisten opiskelijoiden lapsille!
Viriketoiminta kotona esim. työttömänä olevan vanhemman lapselle pitäisi olla ihan erikseen. Ei tällaiset tarvitse päivähoitopaikka kun vanhempi on kotona.
Kyllä. Asukaspuistoissa järjestetään viriketoimintaa lapsille ja jopa välipalaakin tarjotaan. Joissain jopa aamupuuroa.
Totta, mutta sanoisin että valitettavasti.
Valitettavasti moni asia sieltä kodeista on siirtynyt varhaiskasvatukseen päiväkotiin. Moni tuntuu nykyään ajattelevan, että lapsi vaan viedään päiväkotiin/varhaiskasvatukseen ja sieltä lapsi siirtyy kouluun valmiiksi koulittuna ja koulutettuna. Ilman että kotona tarvitsee tehdä mitään asian eteen.