Lapsisurmauutinen viimein suomeenkin
Tämähän on luettu jo aikoja sitten ulkomaisista lehdistä.
Intiassa on paljastunut lasten sarjamurha. Poliisin mukaan lähellä Delhiä Noidan kaupungissa paljastuneen sarjamurhan uhriluku saattaa nousta yli 20:een. Suurin osa uhreista on lapsia. Poliisit ovat löytäneet paikallisten asukkaiden Kauhujen taloksi ristimästä bungalowista ja sen ympäristöstä pääkalloja, hautoja ja ruumiinosia muovisäkeissä. Murhavyyhti alkoi paljastua viime kuussa. Teoista epäillään talon omistajaa ja hänen mieskotiapulaistaan. Tiedotusvälineiden mukaan kotiapulainen on myöntänyt raiskanneensa ja surmanneensa lapset. Viranomaiset eivät ole kommentoineet tietoja. Paikalliset asukkaat ovat kertoneet 38 lapsen kadonneen viimeksi kuluneen kolmen vuoden aikana. Asukkaiden mukaan poliisit eivät ole piitanneet köyhien pariskuntien lasten häviämisestä.