Koetko itsesi yksinäiseksi, kun lapset muuttaneet omilleen?

Minulla on ollut jo monta kuukautta yksinäinen ja ahdistunut olo. Kuopuskin muutti kotoa pois kesällä. Olen naimisissa ja avioliittomme on ihan onnellinen, mutta tunnen yksinäisyyttä. Työurani rakentaminen vei mehut yhdistettynä perhe-elämään ja sen seurauksena useat kaverisuhteet ja ystävyyssuhteet lopahtivat. Kaksi vanhaa ystävää enää jäljellä ja pitävät hyvin harvoin yhteyttä minuun. En viitsi heille koko ajan soitella. Heillä asuu vielä lapsia kotona ja elämässä on muutakin aktiviteettia heillä. Minulla on jopa välillä paniikki siitä, että en enää löydä uusia ystäviä ja vanhatkin unohtavat minut. Kun lapset asuivat kotona, olin tyytyväinen siihen, että olin yhteydessä ystäviini noin kerran kuukaudessa. Nyt tuntuu, että ihan sama, vaikka katoaisin tästä maailmasta, kukaan ei huomaisi pitkään aikaan. Aikuiset lapset elävät omia elämiään opiskelupaikkakunnillaan ja käyvät harvakseltaan kotona. En minä heissä voi alkaa roikkumaan tietenkään. Viesteillään useita kertoja viikossa sitä sun tätä niitänäitä ja olen onnellinen siitä, että heillä on ystäviä ja opiskelujuttuja eivätkä kaipaa koko ajan kotiin. Miten teillä muilla lapseton elämä on alkanut ja onko vinkkiä, miten sopeutuisin tähän elämänvaiheeseen?