Perussuomalaiset: "Helsingin kaupungin vuokra-asuntoja tulee tarjota vain ihmisille, joilla on työ- tai opiskelupaikka"
Perussuomalaiset haluavat lopettaa kaupungin vuokra-asuntojen tarjoamisen ihmisille, joilla ei ole Helsingissä työ- tai asuinpaikkaa. Näin saataisiin valtuustoryhmän mukaan merkittävästi torjuttua eriarvoistumista.
Kaupungin pitäisi satsata ensi sijassa nykyisten kaupunkilaisten viihtyvyyteen sen sijaan, että rakennetaan kaupunkia ainoastaan hypoteettisten tulevien helsinkiläisten ehdoilla välittämättä siitä, mitä nykyisille asukkaille ja heidän olosuhteilleen tapahtuu, Hyttinen sanoo.
Kommentit (261)
Vierailija kirjoitti:
Siinä olen persujen kanssa samaa mieltä, että Helsinkiä pitäisi kehittää helsinkiläisille, eikä niin, että tätä kaupunkia rakennetaan täyteen muualta muuttaville.
Persuilla voi olla joitakin ihan hyviä tavoitteita, ja ovat tunnistaneet joitakin asioita, jotka ovat ongelmallisia, ja joille tulisi tehdä jotain. Mutta keinot ovat todella omituisia ja vailla järkeä.
Lisäksi monilla muilla puolueilla on myls hyviä tavoitteita ja tunnistettu ongelmia, joille pitäisi tehdä jotain.
Olennaista on kyky tehdä yhteistyötä ja yhteensovittaa erilaisia tarpeita, ratkaista ongelmia yhdessä tasapainoisesti ja tietopohjaisesti. Tässä on se, mihin persut eivät kykene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mikä on jäänyt pienelle huomiolle, jopa olemattomalle, on se että turvapaikkastatuksen saatuaan henkilö saa itse valita asuinpaikkansa - ja lähes kaikki tulee sitten Stadiin. Tämä on johtanut siihen, että esim. Helsinkiläisillä nuorilla ei ole pienintäkään mahdollisuutta saada kaupungin vuokra-asuntoa. Tilanne myös vääristää vapaat vuokramarkkinat, kun kunniakansalaisilla on kaupungin takaama vuokranmaksu. Hajasijoitus olisi kotoutumisenkin kannalta paras ratkaisu. Esim. sijoittamalla ruotsinkielisiin kuntiin ensimmäinen opittu kieli (ruåtti) olisi helpompi oppia.
Mitä jos se nuoresi ei hakisikaan kaupungin vuokra-asuntoa, vaan menisi opiskelemaan ja hakisi opiskelija-asuntoa, ja sen jälkeen ostaisi asunnon vaikkapa Helsingistä. Näin oma nuoreni teki. Vai kasvatitko siitä esimerkilläsi tukielätin?
Suo
On kiellettyä on, mutta jostain syystä reippaasti alaikäisiä työskentelee jossakin, luultavasti kaupassa, työntelemässä kärryjä tms. Kukaan ei tähän puutu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä olen persujen kanssa samaa mieltä, että Helsinkiä pitäisi kehittää helsinkiläisille, eikä niin, että tätä kaupunkia rakennetaan täyteen muualta muuttaville.
Voihan tuota ajatusta kehittää olematta persu, eikö?
Ei tietenkään voi koska jokainen joka sanoo vähääkään helsingin (ja muidenkin paikkojen) vihervasemmistolle vastaan on automaattisesti persu lopun ikäänsä tässä maassa. Niinpä minäkin olen nyt sitten ollut vähintään satoja kertoja persu vaikken noita ole koskaan äänestänyt kun valitan vasurien sekoilusta ääneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan noihin asuntoihin muutenkaan halua. Homeisia ja korjaamattomia. Tapetit tippuu seiniltä. Ei mitään luksusta muutenkaan.
Kyllä haluaa, jopa apulaiskaupunginjohtaja asuu sellaisessa. Pitkät jonot ja erittäin haluttuja, mutta näitä ei edes syntyperäiset helsinkiläiset nuoret saa opiskeluajaksi ja nuoruudessaan. Perussuomalaisten idea menee täysin oikein moraalikäsitysten kanssa.
Haluat että syntyperäiset helsinkiläiset nuoret on etusijalla opiskelijoina? Onko ihonvärillä väliä?
Oikeastaan eduskunnassakin saisi työskennellä vain Helsingissä asuvat, vain Helsinkiin syntyneet.
Vierailija kirjoitti:
Siinä olen persujen kanssa samaa mieltä, että Helsinkiä pitäisi kehittää helsinkiläisille, eikä niin, että tätä kaupunkia rakennetaan täyteen muualta muuttaville.
Eli kaikki muuttaminen Suomessa seis.
Oikeastaan Helsingissä saisi työskennellä ja asua vain Helsinkiin syntyneet paljasjalkaiset helsinkiläiset:) Kaikki muut ulos Helsingistä.
Vierailija kirjoitti: On kiellettyä on, mutta jostain syystä reippaasti alaikäisiä työskentelee jossakin, luultavasti kaupassa, työntelemässä kärryjä tms. Kukaan ei tähän puutu?
Ja hankkivat kärryjen niputtamisella asuntorahat? Kas kun köyhät perheet eivät ole tätä vielä keksineet!
(Tyrsk)
Helsingin ympärille aita. Voi sitten portilla käydä katsomassa omia tuttaviaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon persujen äänestäjiä elää toimeentulotukien varassa kunnan vuokra-asunnoissa, nyt lähtee äänestäjät jakomäki-kontula-itäkeskus -alueelta.
Jos olet seurannut persujen kannatuskäyrän kehittymistä Purran linjauspuheenvuorojen jälkeen niin et voine välttyä päätelmältä, että persujen kannattajat on niitä jotka käy töissä ja veroja tähän maahan maksaa.
Persut päättelee asioita. Ei heitä kiinnosta faktat.
Tässä on persuideologian ydin. Tosiasioista ja ajatusten realismista viisveisataan. Kuitenkin ovat itse niitä tukielättejä, jotka pelkäävät muiden tulevan omille tukiapajille, ja suurin motivoiva voima ajatusten takana on pelko.
Ja vasureilla taas ei näytä olevan yhtäkään järjellistä argumenttia yhdenkään tekemisensä perusteeksi. Vain loputtomiin ylläolevan kaltaisia naurettavia olkiukkoja siitä mitä kaikkea mystistä heidän vastustajansa nyt sattuu taas kerran olemaan. Tuo tyylihän säästää turhan oman ajattelun vaivan ja antaa noille yhteiskunnan tyhmimmille tampioillekin tilaisuuden osallistua politiikkaan vasemmiston kannattajajoukoissa,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: On kiellettyä on, mutta jostain syystä reippaasti alaikäisiä työskentelee jossakin, luultavasti kaupassa, työntelemässä kärryjä tms. Kukaan ei tähän puutu?
Ja hankkivat kärryjen niputtamisella asuntorahat? Kas kun köyhät perheet eivät ole tätä vielä keksineet!
(Tyrsk)
Ihan tositarina Sipilän hallituksen ajalta. Ei ole mikään naurun asia. Varmaan uskovaiset laittavat reippaasti alaikäiset lapsensa tienaamaan iltaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä olen persujen kanssa samaa mieltä, että Helsinkiä pitäisi kehittää helsinkiläisille, eikä niin, että tätä kaupunkia rakennetaan täyteen muualta muuttaville.
Voihan tuota ajatusta kehittää olematta persu, eikö?
Ei tietenkään voi koska jokainen joka sanoo vähääkään helsingin (ja muidenkin paikkojen) vihervasemmistolle vastaan on automaattisesti persu lopun ikäänsä tässä maassa. Niinpä minäkin olen nyt sitten ollut vähintään satoja kertoja persu vaikken noita ole koskaan äänestänyt kun valitan vasurien sekoilusta ääneen.
Hei, te persutko ette sitten koskaan leimaa ketään vihervassariksi, jos kehtaa kyseenalaistaa teidän persujen pölhövaatimukset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä olen persujen kanssa samaa mieltä, että Helsinkiä pitäisi kehittää helsinkiläisille, eikä niin, että tätä kaupunkia rakennetaan täyteen muualta muuttaville.
Voihan tuota ajatusta kehittää olematta persu, eikö?
Voi, en olekaan persu. Valitettavasti Helsingissä kokoomus ja vihreät kiimassa rakentavat joka paikkaa eivätkä todellakaan kehitä kaupunkia meille helsinkiläisille.

Onko se helsinkiläisyys varattu henkilöille, jotka ovat asuneet Helsingissä mistä lähtien, siis sinun mielestäsi?
Vierailija kirjoitti:
"Aina nuo lähtee lässyttämään jotain byrokraattista ohjettaan kun saavat kritiikkiä. Siltikin tietyt muualta suomesta tulleet hakemukset menee sujuvasti jonossa ohi jopa helsinkiläisten omien asunnottomien kun jotkut noista on "jonottaneet" tuossa "jonossa" vuositolkulla ilman että asia etenee mihinkään suuntaan.
Ylipäänsä koko asunnon jakeluprosessi on täysin läpinäkymätön musta laatikko. Nimellisesti päätöksen tekee joku poliitikkolautakunta valtuustosta mutta käytännössä nuo saa virkamiehiltä vaan listan nimiä että ota tai jätä eikä mitään todellista valintaa tapahdu enää tuossa kohtaa kun virkamies on jo valinnut asukkaat mystisillä perusteillaan. "
Jonossa ei voi olla vuositolkulla ilman, että uusii hakemuksen. Mikäli jonossa on hyvin pitkään ilman asuntotarjousta, voi kyllä katsoa peiliin ja miettiä, että onko jotain mitä voisi tehdä toisin hakemuksessa. Jos hakee vain tietyn talon ti
Nih, virkamiehet politikoi ja vika on sitten kansalaisen joka ei tajua ettei helsingin vuokra-asunnot ole helsinkiläisille.
Muutenkin tuo asunnon saamisen mahdottomuus koskee sitäkin että on valkattu kaikki mahdollinen mihin on käytännössä varaa. Eli siis ei niitä 3-5 huoneen jättiasuntoja mutta muuten kaikki mahdollinen.
Siksi toiseksi ainakin aiemmin oli raja että asunnot myönnettiin hakujen perusteella ja vain 20 asuntoa sai hakea yhtäaikaa jostain uudistalosta esim.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä olen persujen kanssa samaa mieltä, että Helsinkiä pitäisi kehittää helsinkiläisille, eikä niin, että tätä kaupunkia rakennetaan täyteen muualta muuttaville.
Voihan tuota ajatusta kehittää olematta persu, eikö?
Voi, en olekaan persu. Valitettavasti Helsingissä kokoomus ja vihreät kiimassa rakentavat joka paikkaa eivätkä todellakaan kehitä kaupunkia meille helsinkiläisille.
Haisee persulle, maistuu persulle, kävelee kuin persu on hyvä tutustua omiin ajatuksiinsa aivan rehellisesti.
onko tsadissa persuja? kuka ne on sinne päästänyt. antakaa nyt tsadin päättäjien olla vihervassareita, niin saadaan kaikki nistit ja sossunpummit pysymään siellä tsadissa eivätkä ne lähde sieltä pilaamaan muita kaupunkeja, joissa asuu laadukkaampaa väkeä.
Minä olen syntyperäinen helsinkiläinen. En ole ikinä saanut kaupungin asuntoa hakemisesta huolimatta. En opiskeluaikana enkä nyt työelämässä ollessa. Työpanokseni tälle kaupungille kuitenkin kelpaa. Heti tilaisuuden tullen aion muuttaa muualle, työskentelen alalla jossa valtava työvoimapula koko maassa, niin eipä vaikeuta työllistymistä. Aika moni muukin tekemässä näin eli en tiedä kuka tässä kaupungissa veroja maksaa tulevaisuudessa.
Tyytyväisiä olisivat kun pääsevät muualle parempi tasoisiin kämppiin. Hintakin on sama. Ei ne muualta töissä käyvät niihin muuta.
Mielellään moni käy siellä kauempaa töissä.
Nuo on niin fiksua väkeä, että suorastaan häikäistyn. Tuleekin paljon halvemmaksi kaupungille laittaa toimeentulotukiasiakkaat yksityisille vuokranantajille, niillä kun on huomattavasti alempi vuokrataso ja näin kaupunki joutuu maksamaan paljon vähemmän tukia. Eikunsis... öh... tota.... unohtakaa
Haluat että syntyperäiset helsinkiläiset nuoret on etusijalla opiskelijoina? Onko ihonvärillä väliä?