Siskojen nöyristely ja alemmuudentunne raivostuttaa ja nolottaa
Mummo kuoli pari vuotta sitten ja pappa on nyt sairaana, joten olemme joutuneet järjestämään mm. hautajaiset, perunkirjoitukset, yhden asunnon ja kesämökin myynnin, papan hoitoon liittyviä asioita yms yhdessä siskojeni kanssa.
Minua niin ärsyttää ja ihmetyttää siskojeni kummallinen alemmuudentunne! Esimerkiksi lääkäri, pappi, lakimies tai opettaja ovat heille sellaisia ihmisiä, että suurin piirtein niiataan tavatessa. Mitään ei voi kysyä, kun eihän nyt lääkäriltä kehtaa kysellä! Papin tapaamiseen laitettiin pyhävaatteet ylle ja siivottiin kolme päivää. Silti jälkeenpäin supistiin ja hihiteltiin, että ai kauheeta kun oli kun toi eteisen matto tuollainen ja nämä huonommat kahvikupitkin, vaikka ihan pappi oli käymässä.
Mua siskojen mielistely ja nöyristely jotenkin nolottaa. Ihan tavallisia ihmisiähän ne papit ja lääkärit on, työtänsä tekevät, samanlaisia kuin kaikki muutkin. Tulee olo, että siirryn 100 vuotta ajassa taakse päin aina, kun joudun siskojen kanssa hoitamaan jotakin tällaisia asioita. Huomenna taas lääkärireissu papan kanssa edessä. Huoh.
Kommentit (13)
Ei ole vakava ongelma, anna siskojen olla höpsöjä. Voi olla et nekään ei ihan kuolemanvakavissaan ole sen maton kanssa.
Minkäikäisiä sun siskot oikein on 😀 90 v?
Kaverini äiti oli ammatiltaan opettaja. Muistan aina, kuinka oma äitini kertoi joskus nähneensä hänet jossakin kauppareissulla ja kaverini äiti oli siinä tervehtinyt ja kysellyt kuulumisia kuten nyt tuttavilta voi kuvitella kysyttävän. Äitini oli tästä aivan ihmeissään ja otettu, kun "sehän on oikein opettaja, eihän tuollaiset hienot ihmiset minunkaltaisilleni yleensä niin puhu."
Jäi mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Me askarrellaan lasten kanssa sinulle mitalit ja laitetaan postiin.
Tuliko väärään ketjuun? Ei ap kehuskellut millään omilla tekemisillään.
Suomalaisilla on useilla tuollainen anteeksi että olen olemassa ja kaikki maailman ihmiset ja maat ovat parempia-asenne. Hesarin kielitaidottomia lukijoita.
Onko luokkakuilu? Siskosi työväenluokkaa ja sinä korkeammalle opiskellut ja uralla edennyt?
Oma siskoni on ammattikoulun käynyt ja duunariammatissa. Itse lähdin opiskelemaan yliopistoon ja olen edennyt työelämässä. Tunnistan tuon tilanteen. Itselleni lääkäri ei ole erikoisen hienon ihmisen merkki, tapaan heitä työssäni säännöllisesti ja yksi lääkäri kuuluu läheiseen ystäväpiiriinikin. Siskolleni taas lääkärin ammatti tuntuu jotenkin aivan saavuttamattomalta ja erikoiselta, eikä hän osaa sellaisten ihmisten kanssa olla ja seurustella.
Tunnistan tuon herrapelon, mutta ei kai se nykypäivän Suomessa kauhean yleistä enää ole, vanhanaikaiselta kuulostaa. Kysyn saman kuin joku muukin: Minkä ikäisiä siskosi oikein ovat?
Varmaan tässä on kasvatuksella osansa. Onko teidän lapsuudeperheessä ollut tuollaista? Joka tapauksessa, koita olla kiinnittämättä asiaan huomiota. Anna heidän hössöttää.
Herraviha ja -pelko. Tällaiset ei esim. pysty ylenemään työpaikalla.
Me askarrellaan lasten kanssa sinulle mitalit ja laitetaan postiin.