Seurustelukumppani tutki puhelimeni
Kaksi vuotta yhdessä, aina ollut mustasukkaisuuteen jonkin verran taipuvainen koska aikaisemmin petetty. Minuun sanoo luottavansa. Tänä aamuna kuitenkin kertoi että oli tutkinut puhelimeni kun olin mennyt nukkumaan (varmaan tarvinnut siis myös sormenjälkitunnistaa kädestäni nukkuessa) ja esitti kysymyksiä joistain viesteistä. Viestit olivat ajalta ennen kuin tapasimme. Mitään muuta ei löytynyt koska ei ole muuta.
Miten suhtautuisitte tällaiseen?
Kommentit (38)
Vaihtoon! Ei hyvä kumppani! Pahenee vain!
Äkkiä vaihtoon kun vielä voi. Olisinpa tajunnut itse vuosia sitten kun ex oli mennyt tonkimaan minun tietokonetta, ei edes selaushistoriaa vaan tiedostoja. Sitten alkoi valittamaan kun tuli paha mieli koska siellä oli asioita ajalta ennen meidän yhdessäoloa.
Kyseinen henkilö osoittautui lopulta todella sadistiseksi ja väkivaltaiseksi.
Kerro hänelle että sinulla oli elämää ennen häntä ja ihan turha olla mustasukkainen .
Ei millään tavalla selitettävissä tai puolusteltavissa. Nyt soi hälytyskellot ja kannattaa alkaa järjestää elämäänsä niin, että tuo ihminen on tulevaisuudessa sun entinen kumppani. Mieti itseksesi, oliko tämä ensimmäinen kerta kun kumppani ei kunnioittanut sun rajoja/yksityisyyttä ja kenties huomaat, että useammankin kerran niitä on taidettu koetella/ylitellä. Alkaa pienestä ja kasvaa ajan kuluessa. Kumppanille näitä mietteitä ei kannata tuoda esiin, toivottavasti sulla on joku luottoystävä kenen kanssa jutella. Jos ei ole niin kirjoita vaikka tänne tai etsi netistä jutteluapua tarjoavia paikkoja.
Miehellä on oikeus tutkea naisensa puhelin
Kannattaisi huomauttaa että katsoo aina viestien Päivämäärän. Muuten voi säikähtää. Ongelma noissa on väärinkäsitykset jos joku toinen viestii kiihkeästi joilla ei ole sun kanssa mitään tekemistä, joku työkaveri vaikka, pitääkö se ajoissa estää ja informoida kumppani. Entä jos kaveriviesteissä on puspus ja halit.
Jos nyt eläisin tuollaisessa tilanteessa tekisin näillä aivoilla rikosilmoituksen asiasta ja jättäisin hyypän. Ei selityksiä, ei armoa.
Vierailija kirjoitti: Miehellä on oikeus tutkea naisensa puhelin
Ei ole.
Ei mikään oikeuta tutkimaan sun puhelinta. Ja sit vielä tuo, että on sun nukkuessa avannut puhelimen sun sormea käyttämällä - ei ei ei!!! Laita tässä kohtaa välit poikki.
Tuo tapahtunut on vasta alkua. Käytöksensä tulee pahenemaan aikaa myöten. Usko pois. Kokemusta on. Onneksi pääsin eroon tyypistä, vaikka aikaa se vei ja pahoja asioita ehti tapahtua.
Onneksi tutkin miehen puhelimen, paljastui p e d o f i i l i k s i. Arvata saattaa kummasta poliisi kiinnostui ja ei ollut se joka tutki puhelimen
Siitä se vainoaminen alkaa, kannattaa jättää hyvissä ajoin, kohta sä et voi mennä edes kauppaa yksin, nähdä kavereita...