Pohojalaanen kyläseura hermostui Provinssin tuesta kasvisruualle
Ilmajokelaisen Könnin kyläseuran suivaannutti Provinssin uusi linjaus, jonka mukaan ravintoloitsija saa myyntipaikan vuokrasta alennusta yhdestä kolmeen prosenttiin sen mukaan, miten riisuttu ruokalista on lihasta, siipikarjasta ja merenelävistä.
Täysi kolme prosenttia irtoaa vegaanisesta ruokalistasta.
Keskustelu on käynyt kyläseurassa kuumana. Provinssi on ollut seuralle hyvä tulonlähde parinkymmenen vuoden ajan. Seurasta on ollut kymmenittäin talkootyöläisiä esimerkiksi järjestyksenvalvontatehtävissä.
Emme mene paikalle enää tämän nykyisen viherpesupolitiikan aikakaudella. Märällä rätillä on elintarvikemaakunnan väkeä vastaan lyöty, toteaa seuran hallituksen jäsen Juha Iso-Tuisku.
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etelä-Pohjanmaa on umpimielisten, tyhmien ja sukusiitoksen pilaamien ennakkoluuloisten ja vanhoillisten ihmisten maakunta. Hyi olkoon! Ei ikinä sinne takaisin kun kerran sieltä pääsi pois!
Etelä-Pohjanmaa on ahkerien, aikaansaavien ja Suomen matalimman työttömyyden aluetta yhdessä Pohjanmaan muiden maakuntien kanssa. Ei vetelät viherkommunistit ole päässeet pilaamaan tätä aluetta.
Sieltähän lähti tyypit ekana pakoon kun maassa oli kovat ajat viimeksi.
Vierailija kirjoitti:
Alkaa vasemmistolaisuus näyttää yhä koomisemmalta.
Hitler oli vegetariaani.
Parasta olisi kun tarjottava liha olisi pelkästään halal lihaa niin persujuntit saisi uuden syyn kauhistella. Pohjalaiselle kyläyhteisölle pitäisi keksiä joku raippavero että oppisivat olemaan hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etelä-Pohjanmaa on umpimielisten, tyhmien ja sukusiitoksen pilaamien ennakkoluuloisten ja vanhoillisten ihmisten maakunta. Hyi olkoon! Ei ikinä sinne takaisin kun kerran sieltä pääsi pois!
Etelä-Pohjanmaa on ahkerien, aikaansaavien ja Suomen matalimman työttömyyden aluetta yhdessä Pohjanmaan muiden maakuntien kanssa. Ei vetelät viherkommunistit ole päässeet pilaamaan tätä aluetta.
Vaan sitähän yrittävät. Juuri oli Ilkka-Pohjalaisessa vihreän ruudinkeksijän haukkumakirje, jossa epäsuorasti haukkui kaikki eteläpohjalaiset junteiksi kun ei Pekka Haavisto voittanut. On kuulemma vielä paljon työtä tässä maakunnassa.
Pysykää vihreät poissa täältä jos ei arvot miellytä ja antakaa meidän olla rauhassa juuri konservatiivisia, juntteja ja tunkkaisia kun niin tahdomme.
Terveisin junttitieteiden maisteri
Vierailija kirjoitti:
Kauhea haloo nousi parista, kolmesta prosentista. Kyllä sielä Provinssissa saa myydä lihaa edelleen, eikä se myyntipaikka montaa euroa kalliimmaksi tule. Ja joo, mä oon sekasyöjä, liha menee hyvin alas.
Tässä ole kyse rahasta vaan haistattelusta lähiruoalle ja alueen toimijoille. Hipstereillä ei ole mitään omatunnon tuskia syödä ties mistä lennätettyjä avokadoa ym. Kyse on epätasa-arvosta ruokaa myyviä kohtaan. Onhan asiakas saanut valita jo tähänkin asti. Siellä on ollut erilaisia etno ym ruokakojuja jo vuosikaudet.
Viime vuonna halusivat haloon, kun paikallispoliitikko oli kirjoittanut yleisöosastoon viitaten senaikaiseen keskusteluun, että sukupuolia on vain kaksi. Josta syystä henkilö poistettiin teatraalisesti. Ei ollut tyylitajua ilmoittaa henkilölle muuten, vaan piti saada huomiota.
Joskus nuo festarit toimi yhteisvoimin. Toivottavasti alueen toimijat ja sponssit vetäytyy hankkeesta kokonaan.
Samalla vois vaihtaa koko festareiden nimi VOKE-VINSSI:ksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea haloo nousi parista, kolmesta prosentista. Kyllä sielä Provinssissa saa myydä lihaa edelleen, eikä se myyntipaikka montaa euroa kalliimmaksi tule. Ja joo, mä oon sekasyöjä, liha menee hyvin alas.
Tässä ole kyse rahasta vaan haistattelusta lähiruoalle ja alueen toimijoille. Hipstereillä ei ole mitään omatunnon tuskia syödä ties mistä lennätettyjä avokadoa ym. Kyse on epätasa-arvosta ruokaa myyviä kohtaan. Onhan asiakas saanut valita jo tähänkin asti. Siellä on ollut erilaisia etno ym ruokakojuja jo vuosikaudet.
Viime vuonna halusivat haloon, kun paikallispoliitikko oli kirjoittanut yleisöosastoon viitaten senaikaiseen keskusteluun, että sukupuolia on vain kaksi. Josta syystä henkilö poistettiin teatraalisesti. Ei ollut tyylitajua ilmoittaa henkilölle muuten, vaan piti saada huomiota.
Joskus nuo festarit toimi
TÄMÄ!
Yhden avokadokilon viljelyyn käytetään yli TUHAT litraa vettä! Niitä lennätetään lentokoneilla jotka saastuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkaa vasemmistolaisuus näyttää yhä koomisemmalta.
Hitler oli vegetariaani.
Ruoasta puheen ollen, vihreiden ajatus lähiruoasta on lähtöisin natseilta. Provinssikeississä on ollut kyse paikallisvahvuuksista. Jo vuosia sitten provinssissa tykkäsin kevätrullista ja kurkistin kojun taakse. Siellä pieni kiinalaismumma, väsyneimmän näköinen ikinä, silppusi kaalia vuorokausia putkeen ja olihan siinä yritystä.
Isossa kuvassa Pohjanmaan työllisyysaste on hyvä ja niiden veroista maksetaan osa lorvijoiden lorvimisesta.
Då inkomsterna för Provinssi är en procent av försäljningen, tycker man att det vore logiskt om vegekioskerna skulle betala mera. Detta för att det går mindre åt så det blir procent av korvören i stället för pengar. Som om det inte vore nog, blir kunderna inte mätta. Det medför en dålig stämning.

Javisst och vad kostar Muumipeikko idag?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etelä-Pohjanmaa on umpimielisten, tyhmien ja sukusiitoksen pilaamien ennakkoluuloisten ja vanhoillisten ihmisten maakunta. Hyi olkoon! Ei ikinä sinne takaisin kun kerran sieltä pääsi pois!
Etelä-Pohjanmaa on ahkerien, aikaansaavien ja Suomen matalimman työttömyyden aluetta yhdessä Pohjanmaan muiden maakuntien kanssa. Ei vetelät viherkommunistit ole päässeet pilaamaan tätä aluetta.
Sieltähän lähti tyypit ekana pakoon kun maassa oli kovat ajat viimeksi.
Milloin viimeksi? 1600-luvulla?
Etelä-Pohjanmaalla tehdään työpaikka jos ei sellaista ole tai lähdetään etsimään töitä eikä jäädä seisomaan kädet suorana sossurahaa ruikuttaen. Sitten palataan taas takaisin jos haluttaa, kun työ on olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Pohjalaiset ovat junteimpia, ahdasmielisimpiä ja ilkeimpiä ihmisiä, joita olen koskaan tavannut.
Kun taas sinä kuulostat valtavan avarakatseiselta, suvaitsevaiselta maailman kansalaiselta.
https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/k%C3%B6nnin-kyl%C3%A4l%C3%A4iset-se…
Kyläläiset tukevat seuran päätöstä lopettaa yhteistyö Provinssin kanssa.
Älytöntä vouhkausta, ihan siellä saa liharuokaa edelleen, kukaan ei kiellä.
Provinssilla on arvot. Jos ei miellytä voi todellakin jättää väliin.
Itse menen Provinssiin hyvillä mielin.