Isovanhempien alkoholismi

Näin päiväkotien ollessa lakossa, mietin taas miten helppoa olisi, jos olisi luotettavat isovanhemmat jotka voisivat tällaisissa tilanteissa auttaa.

Vietin lapsuuteni 80- ja 90-luvulla. Alkoholi kuului vanhemmillani joka viikonloppuun, juhlapyhiin jne. En kuitenkaan koe, että olisin elänyt alkoholistiperheessä, sillä meistä lapsista pidettiin aina huoli ja arki toimi. Kuitenkin usein todistin vanhempieni sammumista sohvalle, herättelin heitä ja kehoitin menemään sänkyyn. Oli tappeluita ja draamaa, mutta ajattelin, että niin on varmasti kaikissa perheissä.

Kun me kaikki lapset olimme muuttaneet pois kotoa, tilanne riistäytyi vanhemmillani käsistä. Juomisen vuoksi tuli poissaoloja töistä, emmekä me lapset halunneet esimerkiksi viettää juhlapyhiä kotona vanhempien juomisen vuoksi. Saivat kuitenkin jotenkin pidettyä kulissit pystyssä, ja pääsivät molemmat kunnialla eläkkeelle.

Tulin itse äidiksi vasta melkein nelikymppisenä. Sain kuulla yli kymmenen vuotta äitini syyllistämistä siitä, että en ole täyttänyt hänen hartainta toivetta tulla isoäidiksi. Noh, typerästi elättelin toivoa, että lapsenlapsi saisi äitini lopettamaan juomisen, mutta näin ei käynyt. 

 

Kun vanhempani ovat silloin harvoin selvinpäin, he ovat maailman parhaat isovanhemmat lapselleni. Asumme n. 15 minuutin automatkan päässä, mutta lapseni näkee heitä ehkä pari kertaa kuukaudessa. Äitini pitää yllä kulisseja, että hän on jatkuvasti tekemisissä lapsenlapsensa kanssa. En voi ikinä luottaa, että vanhempani olisivat selvinpäin, sillä he saattavat olla humalassa tiistaiaamuna kello 9, eläkkeellä kun ovat. Jos on ollut pidempiä putkia, kun viina on ollut tärkeämpää kuin lapsenlapsen tapaaminen, asioita korvataan rahalla, vaatteilla ja leluilla. Haluaisin materian tilalle lapselleni isovanhempien kanssa vietettyä aikaa.

Koen asiasta valtavaa surua, sillä en itse halua olla humalassa lapseni edessä (oma alkoholinkäyttö olematonta), enkä myöskään halua hänen näkevän isovanhempiaan kännissä. En uskaltaisi ikinä jättää lastani heille yöksi, sillä pelkään, että siellä korkki aukeaa ja jotain sattuu. Suren sitä, että alkoholi on vienyt minulta vanhemmat ja lapseltani isovanhemmat.

Saan kuitenkin jatkuvasti kuulla, miten olen draamakuningatar suurentelemalla ongelmaa ja arvostelemalla vanhempieni alkoholinkäyttöä.

Kerran vanhempani olivat lupautuneet lapsenvahdiksi ja kun vein sovitusti lapseni heille, olivat he humalassa. Olin menossa töihin, ja jouduin jättämään lapseni kännisille isovanhemmille, jotka vakuuttelivat kaiken olevan hyvin. Itkien soitin työmatkalta miehelleni, joka otti loppupäivän vapaata töistä ja haki lapsemme pois.

Tämän keissin jälkeen oli noin kolmen kuukauden mittainen aika, kun en antanut isovanhempien nähdä lastamme. Äitini itki ja kertoi olevansa masentunut, kun olin vienyt hänen elämänsä ainoan ilon häneltä. Taas luvattiin, että ei enää juoda, mutta tämä lupaus ei ikinä pidä. Hän ei tunnu ymmärtävän, että viina on hänen elämänsä ilo, jos kuukaudesta 90% vietetään kännissä ja 10% lapsenlapsen kanssa. 

 

Miten päästä eroon surusta, jonka isovanhempien alkoholinkäyttö aiheuttaa? Pitäisikö vaan antaa olla ja tyytyä niihin pariin päivään kuukaudessa, ja ajatella olevansa siunattu kun kaikilla ei ole edes sitä mahdollisuutta? Lapsi ikävöi usein isovanhempiaan ja pyytää päästä kylään, mutta emme voi sinne noin vaan mennä alkoholinkäytön vuoksi.

Lapsen toiset isovanhemmat asuvat ulkomailla, jossa myös itse vietämme noin kuukauden joka vuosi. Tämä on varsinainen taivas minulle, sillä toisten isovanhempien kanssa ongelmaa alkoholinkäytön kanssa ei ole, ja ovat jatkuvasti auliisti tarjoamassa lastenhoitoapua.