Lääkäriaikaa saa odottaa meidän kunnassa 1,5 kk, entäs teillä?
Juuri soitin ja pääsin hoitojonoon. Pitkä on aika mutta minkäs teet. Asun keski-Suomessa.
Kommentit (16)
No minä kyllä pääsiin lääkäriin mutta se oli ulkomaalainen eikä osannut suomea, joten mitään hyötyä siitä ei ollut. Kesällä meni 4 kuukautta saada peruslääkityksen resepti uusittua.
Tampereella neuvotaan jo poistamaan tikitkin itse. Samana päivänä et saa lääkäriä kiinni, soittelevat takaisin jos soittelevat.
Ei meillä pääse. Aamulla kun soittaa ajanvaraukseen, niin päätyy takaisisoittopalveluun ja kun sieltä soitetaan, niin ajat ovat menneet. Lääkärit eivät avaa kirjojaan kovin pitkälle, joten vähemmän akuuttia aikaakaan on mahdotonta saada.
Just kävin yksityisellä kun on kiertäjäkalvosinoireyhtymä. Sain ajan samalla päivälle ja kortisonipiikin. 119 € se kustansi.
Soitot menevät jonoon, sieltä soitetaan takaisin yhden ainoan kerran. Soitto saattaa tulla vasta muutaman viikon päästä ja jos sen missaa, niin ei kun uudestaan jonoon. Lääkäriaikajonoa ei ole, vaan jos aikaa ei ole takaisinsoiton yhteydessä antaa, neuvotaan soittamaan uudestaan. Käytännössä on siis ihan mahdotonta päästä lääkäriin, ellei ole tosi hyvää tuuria ajan kanssa tai tosi kiireellistä vaivaa, jolloin tarvittaessa voi mennä päivystykseen. Olen sinnikkäästi yrittänyt usean kuukauden ajan päästä lääkäriin, muutaman kerran nyt vuoden aikana (kaksi eri vaivaa ilmaantunut), mutta kummallakin kerralla lopulta luovutin ja menin omalla rahalla yksityiselle.
Ihan tuurilla näin vähän aikaa sitten lääkärin samassa huoneessa kuin minä. 🤪
(En oo vuosiin nähnyt. Aina vain sairaanhoitaja konsultoi lääkäriä.)
Samana tai viimeistään seuraavana päivänä pääset omalääkärille. Ensiapuun koska tahansa.
No kiireetöntä aikaa saa odotella, viimeksi kolme kuukautta. Nyt olen jonossa, joten en tiedä meneekö kuinka kauan, että sen ajan saan. Akuuttiin en lähde istumaan kiireettömän vaivan takia, siellä menee heti koko päivä, enkä lähde päivystykseen.
Varasin tammikuussa kiire/päivystysajan tk-hammikseen.
Aika on18.4
Tk:n pullelle ei pääse kuin päivystykseen menemällä. Aikoja ei ole kiireellisiä - eikä kiireettömiä
Kohta ne jonot on puoli vuotta kun palveluja joudutaan rankasti supistamaan.
Tarvitsen lääkäripalvelua mielestäni aika harvoin, mutta kun soitan esim. terveyskeskukseen, olen jo useiden vuosien ajan kuullut saman hokeman "meillä on nyt vähän haasteita antaa aikoja, meillä ei hoitotakuu täyty". Tätä on siis ollut jo vuosia. Kaikesta vouhkataan televisiossa, mutta tärkeimmät asiat on sivuseikka. Tämä ajan saannin vaikeus vain haudataan jonnekin. Olen kokenut, että yksityiselle saa ajan nopeasti, mutta se ei takaa sitä, että vastassa on sen ammattitaitoisempi lääkäri tai osaavampi lääkäri. Aika paljon samanlaisia pyörittelijöitä ovat !
Menen yleensä tk:n toimistoon kysymään aikoja. Saan valita ajan vuositarkastukseen, hammashoitoon pääsin heti ja miehelläni epäilin jalkaruusua, hän sai ajan 20 min. päähän. Ei ongelmia pk-seudulla.
Enpä kokeillut, hoitajalle soitin ja selitin asiani. Seuraavana päivänä oli lääkärin diagnoosi oma-kannassa ja särkylääke resepti. Soitin yksityiselle ja pääsin samana päivänä, myös röntgeniin.
Riippuen asian kiireellisyydestä. Vanha varvasmurtuma vaivasi niin sain kuukauden päähän ajan. Jos jotain akuuttia niin 30min päähän olen saanut ajan