Tuleeko sinulle Alexander C.G. Stubbin nimikirjaimista mieleen Carl Gustaf Mannerheim tai jotain muuta yhtä ylvästä ja pyhää?
Kommentit (28)
Marskikin taisi olla bii. Ennen kaikkea oli täysin sietämätön mulqwist ja teetti työt muilla.
Marski oli ainakin bi niinkuin Stubbikin. Ihme ettei asiasta enempää kirjoitella. Kun Haaviston homoudesta kirjoitellaan jatkuvasti.
Minä minä jee jee tyhjäntoimittaja mul...sti.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että suomalaiset ovat nyt saaneet mutustella ajatusta, että meillä voi olla myös presidenttiparina miespari. Tunnustan vaihtaneeni 12v sitten viime hetkellä Niinistön numeron paperiin, koska olin tuolloin vielä niin ennakkoluuloinen. Nyt tuli se oikea numero. Ajat muuttuvat ja maailmalla on jo presidenttejä kuten Latviassa, missä on suuri vastustus, muttei aiheuttanut tällaista kohua niinkuin suomessa.
Myös Serbiassa sekä nyt Ranskassa pääministerinä homoseksuaali. Irlannissa sekä Andorrassa niinikään valtionjohdossa. Aiemmin myös Islannissa, Belgiassa, Luxenburgissa on ollut seksuaalivähemmistöön kuuluvia valtion johtajia. Ei mikään häpeä siis ollenkaan suomelle. Miettikää, jos se tästä on ollut kiinni vain.
Eihän tällä kertaa ollut edes sen suhteen vaihtoehtoja. Cai-Göran on homo-ja transuaktivisti ehkä bi ja Pekka myös tälläinen vähemmistön herra kuten Cai-Göran, vaikka maltillisempi homotuksen&transutunsen kanssa. Eli lähinnä jos on homofoobikko niin Pekka olisi lähempänä omaa asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Se tulluo Stubbist mielee, jot häne issääse on Käk'salme poikii. Ja koko Stubbi suku ol' asunt siel jo vuos'sattoi.
Jot onha hyö karjalaisii, vaik'ei suomii ain' hoastantkoa.
Ovat Kokemäeltä lähtöisin. Eksyneet välillä työn perässä Käkisalmeen.
Tulee mieleen Uuno D.G. Turhapuro.
Tulee sudenhampainen narsistinen pelle mieleen mauttomissa shortseissa. Ei mitään arvokkuutta, ei älykkyyttä.