Petaatko sänkyä?
Minä en ole pedannut koskaan omaa sänkyäni. Se jää juuri sellaiseksi, kuin herätessä on jäänyt.
Minulla on rutkasti muutakin mietittävää elämässäni. Yleensä sängynpetausta, raivosiivoamista jne harrastaa tyhmät ja yksinkertaiset ihmiset. Kun en ole vakityössäni, pyöritän omaa firmaa tai harrastan liikuntaa. Ei siinä jää aikaa raivosiivoamiselle. Tyhmä äitini ei esim. tätä ymmärrä, hänen elämäntyönsä on ollut piikominen.
Kommentit (40)
Eihän nyt yksin elävän tarttekkaan pedata, jos kukaan muu ei ole sitä näkemässä. 20 vuotta olen työksenikin siivonnut, enkä tiedä mitä ihmettä on raivosiivoaminen.
Joo, aina nussimisen jälkeen lakanoiden vaihto ja petaus. Eli noin 2x päivässä
Pataan oman puoliskoni ja puoliso omansa. Hän myös laittaa päiväpeiton, koska minä alan keittää aamupuuroa. Yleensä on aamuisin niin kiire töihin, että tuo sängynpetaus on 15 sekunnin rutiini.
En. Vuode tuulettuu hyvin. Eihän koti ole muille kuin itselle.
Verhot avaan kyllä. Ehdottomasti.
Harvoin, ja vielä harvemmin laitan päiväpeiton. En ymmärrä sen tarkoitusta kun on kauniit lakanat.
Vaihto kerran viikossa.
En petaa. Toki oikaisen peiton ja möyhin tyynyt siististi.
Raikas vuode mennä illalla nukkumaan.
Siistin ojennukseen, mutta laitan päiväpeiton vain,jos tulee vieraita.
Ensin juon aamukahvit ja sitten petaan sängyn. Olen nyt aamukahvilla, joten kohta petaan sängyn. Päivällisen syön siihen aikaan, kun raivoap menee nukkumaan.
Petaan, mutta ilman päiväpeittoa. Minusta olisi ällöttävää mennä ryppyiseen ja sotkuiseen sänkyyn illalla. En myöskään halua katsella sotkua päivisin.
En laita päiväpeittoa. Aukaisen mh.n verhot. Huone pysyy raikkaana kun ovi huoneeseen on kiinni.
Petaan aina ja laitan päiväpeiton vielä päälle. Petaamattomasta sängystä kun tulee aina mieleen flunssassa oleminen ja tulee jotenkin ankea fiilis tuosta.
Vierailija kirjoitti:
Eihän nyt yksin elävän tarttekkaan pedata, jos kukaan muu ei ole sitä näkemässä. 20 vuotta olen työksenikin siivonnut, enkä tiedä mitä ihmettä on raivosiivoaminen.
Petaan, jotta sänky ei kerää päivän ajan pölyjä patjalle.
En petaa. Peiton heitän tarkoituksella sivuun, että sänky "tuulettuu". Aikaiset aamut, niin hoidan aamutoimet nopeasti 10min ja töihin. Peiton laitan siistimmin kotiin tullessa. Päiväpeittoa käytän vain jos on tulossa vieraita enemmän (lasten synttärit tms.).
Totta puhuen peitto joka kätkee alleen muhkuraiset, hikiset tyynyt ja peitot, ei ole miellyttävä katsoa.
Petaan. Laitan myös päiväpeiton, näyttää mukavammalta.
En petaa koskaan sänkyä. Minulle on tärkeää, että sänky tuulettuu kunnolla päivän aikana. Lakanat vaihdan kerran viikossa.
En petaa edes silloin, kun meille tulee vieraita, koska vierailla ei ole mitään asiaa meidän makkariin. Makuuhuoneiden ovet laitetaan silloin kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Totta puhuen peitto joka kätkee alleen muhkuraiset, hikiset tyynyt ja peitot, ei ole miellyttävä katsoa.
Ihan yhtä muhkuraiset ja hikiset ne ovat silloinkin, vaikkei päiväpeittoa olisikaan.
Ei tule pedattua ja tosi harvoin tulee vaihdettua lakanoitakaan. Kerran laskin, että minulla oli käynyt lähemmäs 50 yövierasta samoissa lakanoissa.
En ole koskaan sitä harrastanut. Nyt ei ole kyllä ollut sänkyäkään pariin vuosikymmeneen.