Mitä mieltä aikuisista naisista jotka pukeutuu aina huomiota herättävästi
Paljetteja, silkkiä satiinia, korkokenkiä, koruja, huulipunaa, näyttäviä asukokonaisuuksia aina ja kaikkialla. Kuin olisi juuri nousemassa estradille. Sään mukaista, mutta hyvin näyttävää esim. Muhkeita (teko)turkiksia ja kirkkaita värejä, kun muilla naisilla on päällään mustaa, käytännöllistä ja samanlaista kuin muilla.
Kommentit (38)
Joillakin, kuten taiteilijoilla, huomiota herättävä pukeutuminen on niin luonnollista, ettei se tavallaan herätä huomiota. Jotkut sitten taas näyttää siltä, että ovat kuin peurat ajovaloissa eli hukassa itsensä kanssa ja koettavat peittää todellisen itsensä jonkun rihkamakerroksen ja vahvan meikin taakse. Toisia erikoinen pukeutuminen siis pukee ja toisia ei.
Mielestäni on hienoa, että ihmiset haluavat itseään laittaa ja korostaa.
Mielummin puen jotain muuta kuin kaikki muut.
Ihanaa ja inspiroivaa. Aina kun joku näyttävästi pukeutunut tulee vastaan tekee itsekin mieli alkaa pukemaan jotain muutakin kuin sitä iänikuista mustaa.
Mun ideaali-mi pukeutuu kuten aloituksessa. Oikean elämän minä pukeutuu harmaavarpuseksi. Välillä hätkähdän peiliin katsoessa, kun siellä onkin se harmaavarpunen ja korvien välissä on paljettinainen. Kunpa saisin rohkeutta pukeutua livenä niin kuin teen mielikuvissani.
Ajattelen sellaisesta ihmisestä, että hän nauttii pukeutumisesta ja kauniista vaatteista. Ja uskaltaa toteuttaa itseään myös. On rikkaus että on olemassa erilaisia ihmisiä.
Jokainen tyylillään. Jos tykkää väreistä ja hienoista kuoseista, ei niiden käyttöön ole mitään ikärajaa. Itse viihdyn väreissä ja mekoissa ja käytän niitä koska ne tuntuvat sisäisesti itselle oikeilta ja hyviltä. En huomion tai sen takia mitä muut ajattelisivat. En myöskään viihdy tummissa väreissä.
Samoin joku muu taas viihtyy ihan toisenlaisissa ja se on hänen valinta.
On jotenkin vanhanaikainen ajatus, että ihmisen pitäisi pukeutua tummaan pukuun ollakseen vakavasti otettava aikuinen. Tai, että naisten pitäisi olla harmaita hiirulaisia, koska oma tyyli olisi liian rohkeaa.
Vierailija kirjoitti:
Yks kollega pukeutuu hyvin paljastaviin mesh-paitoihin yms. bilevaatteisiin ihan töissäkin. On koulunkäynnin ohjaaja. Kyllähän ne 16- ja 17-vuotiaat amispojat tykkää.
Paljastelu on eri asia kuin massasta poikkeava ja/tai näyttävä pukeutuminen.
Minä olen sitä ikäluokkaa joka muistaa Tampereella vaikuttaneen "hatturouvan". Pienikokoinen vanhempi nainen, aina mitä upeimpia hattuluomuksia, kirkkaanpunaista huulipunaa ja meikit. Kaulassa helmet tai joku muu näyttävä kaulakoru, korkokengät. Vaatteet tyylikkäät mutta värikkäät, usein punaista.
Hän oli oikea väriläiskä kadulla ja niin ihanan ystävällinen ja positiivinen ihminen, kaikki hänestä pitivät. Joskus oli lehdessäkin juttu kuvien kanssa hatturouvasta.
Olisi ihanaa jos olisi viitseliäisyyttä ja sellaista karismaa kuin hänellä! Ihailen tällaisia ihmisiä, tuottavat iloa ja hyvää mieltä paitsi niissä hapankurkuissa jotka happamina arvostelevat kaikkea.
Aikuinen nainen
tyyliin Nicole Kidman?
juu olen sellainen
minulla on sirot kauniit kasvot ja vartalo
Tykkään pukeutua näyttävästi..omistan mm kokonaan rhinestone kivistä tehdyn minimekon jossa näyttävä olkalinja
Säälittäviä sosiaalisesti riippuvia naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa pukeutua kuten tykkää, vaikka olisi jo vanhempi ihminen. Persoona saa näkyä. Yleensä ihmiset alkavat vanhemmiten pukeutua samoin kuin muutkin, käytännöllisiin ja ns. mukaviin vaatteisiin, se on sallittua, mutta ei tarvitse jos ei tykkää. Itseään voi ilmaista pukeutumalla vaikka mummonakin.
Mummo varmaan häpeäisi näytellä ryppyistä decolteeta?
Tarkoitat ihmiset peittävät ryppyiset käsivartensa ja löllömahansa löysillä vaatteilla?
Miksi mummona pitäisi hävetä ja peitellä ryppyjään? Niitä tulee kyllä kaikille. Jos haluaa pukeutua näyttävästi niin ilman muuta tekemään niin, iästä viis.
Vierailija kirjoitti:
Aikuinen nainen?
tarkoitatko
vähän lihavaa tätiä
joka huomiohuoraa shokkiväri kananperse tukalla?
Vähän lihavat värikkäät "taidetädit" on kyllä upeita.
Upeita. Ihanaa, että on ihmisiä, jotka erottuvat massasta. Ihan sama minkä ikäisiä. Suomi on muuten harmaahiirulaisten luvattu maa.
Vierailija kirjoitti:
Teettää turhaa työtä moiset viritykset. Naisen riisumisessa kun meinaa aina tulla muutenkin kiire.
Veikkaan ettet ole naista nähnytkään!
Vierailija kirjoitti:
Juuri tässä ajattelin kun 40 v lähenee että nyt voi oikeasti alkaa pukeutumaan tyylikkäästi välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Nuorempana se olisi ollut jotenkin tätimäistä ja noloa, mutta eiköhän tämän ikäinen jo voi pukeutua niin kuin haluaa.
Vaatii se vaivan näköä. Kierrellä putiikkeja, harkita kaikkea, meikata, muistaa kampaamo usein jne. kaikkien mielestä ei kannata vain siksi että näyttää kivalta.
No jaa.
MInulla on tänään töissä päälläni silkkisatiininen paita ja sen päällä tulenoranssi villatakki, sisäkenkinä on korkkarit ja korujakin on. Aapeen listasta ei puutu kuin ne paljetit.
Minuun ei kuitenkaan kohdistu mitään ennakkoluuloja tai ulkonäköön keskittyviä ajatuksia, enkä usko,e ttä aapee edes ajattelee puhuvansa minun kaltaisistani ihmisistä. Olen ehkä huomiotaherättävä, ja ylellinenkin, mutta silti ihan tavallinen, eikä hetkeäkään tule sellainen olo, että haen huomiota enemmän seksillä kuin asialla.