Huoh. Äidin hautajaiset perjantaina ja jännittää, kun ei tee mieli sanoa kukkien kanssa mitään. Olen varmaan hiljaa.

Ei kai siinä ole pakko sanoa mitään.

Otan osaa

Ei tarvi sanoa mitään, eikä siinä oo mitään outoa tai noloa. Osanottoni.

Otan osaa.

Ei tarvitse sanoa mitään tai voit sanoa: Äidille

Ei ole pakko mitään sanoa. Ärsyttävä tapa itse asiassa. Miksi pitäisi väkisin yrittää lukea, jos itkettää ja on vaikea puhua? Tai jos on muuten esiintymiskammo tms, niin on kyllä tukala tilanne sitten senkin puoleen.

Lepää rauhassa?

Joku voisi sanoa Kiitos ja laittaa kukat siihen. Ei ole pakko, ehkä mitään pakkoja ei ole.

Ei tarvitse sanoa yhtään mitään, se on sinun ja äitisi välinen hetki. Voimia.

Sano: "Aino Virtasen* muistoa kunnioittaen"

-oma nimesi-

*äitisi nimi

Virallisuus auttaa vaikeissa tilanteissa. 

Seiso hetki arkun äärellä ja nyökkää. Tai voit taputtaa/silittää arkkua. Ei tarvitse sanoa mitään. Läheisesi ymmärtävät kyllä. Osanottoni.

Lämmin osanotto sinulle.

Osanottoni äitisi poismenon johdosta. Itselläni sama tilanne reilu vuosi sitten. Laskin ruusun arkulle, silitin, seisoin hetken hiljaisuudessa. En pystynyt sanomaan mitään ja tuntui ettei tarvitsekaan. Voimia sinulle perjantaihin. 

Ei lähiomaisten tarvitse sanoa yhtään mitään. En sanonut kummankaan vanhempani arkulla, ei tullut edes mieleen. 

Molempien muistotilaisuudessa pidin puheen, ja se oli kyllä kova paikka, joka aiheutti stressiä ja vei aika äärirajoille Äidille pidin muistopuheen siksi, että halusin säästää leskeksi jäänyttä isääni puheen pidosta  ja isälle siksi, kun pidin äidillekin. 

 

Osanottoni. Enkä tarkoita, että sinun pitäisi muistopuhetta pitää, jos et halua. Jokainen perhe tavallaan, eikä siihen ole kenelläkään nokan kopauttamista.

Vierailija kirjoitti:

Lepää rauhassa?

Tuo se vasta typerää olisi. Tuo R.I.P -hokeminen ei sovi Suomeen, eikä kukaan sano läheiselle ihmiselle hänen arkullaan "lepää rauhassa".

Mitään ei tarvitse sanoa, seistä vain hiljaa, laskea kukat, katsoa arkkua, ehkä silittää sitä ja lähteä pois.

En minäkään vanhempieni arkkujen ääressä pystynyt mitään runoja lukemaan. Sanoin vain ihan hiljaa Kiitos äiti/isä ja laskin kukat.

Apen arkulla mies ei pystynyt puhumaan joten minä luin viimeisen tervehdyksen, jonka hän oli valinnut.

Samaa sanon kun muut yllä: ei tarvitse sanoa mitään. Jos halua ja pystyy jotakin sanomaan niin jotakin noista jo ehdotetuista, "kiitos äiti" vaikka.

Kolmet perheen hautajaiset olen käynyt. Ensimmäisissä en pystynyt sanomaan sanaakaan, vain itkemään. Toisissa sanoin "kiitos kaikesta" itkun keskeltä. Kolmansissa luin muistolauseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lepää rauhassa?

Tuo se vasta typerää olisi. Tuo R.I.P -hokeminen ei sovi Suomeen, eikä kukaan sano läheiselle ihmiselle hänen arkullaan "lepää rauhassa".

Mitään ei tarvitse sanoa, seistä vain hiljaa, laskea kukat, katsoa arkkua, ehkä silittää sitä ja lähteä pois.

ei siinä mitään typerää ole että toivoo ja myös sanoo sen että vaikeasta sairaudesta kärsinyt ihminen olisi vihdoin saanut rauhan

Mä annoin vaan suudelman ruusulle, minkä laskin arkulle. Ei ollut voimia eikä sanoja jäljellä.

Hautajaisvieraana olen joskus ajatellut, että parempi ettei siinä arkun äärellä sano mitään, jos kukaan ei saa mitään selvää siitä mitä sanoo.

Ei siinä ole pakko mitään sanoa. 

Minua ahdistaa myös se värssyn lukeminen arkulla tai adressien lukeminen muistotilaisuudessa. En ole ikinä pystynyt lukemaan värssyä, onneksi mukana on ollut aina joku joka pystyy. Adresseja on pari kertaa pyydetty lukemaan, mutta olen kieltäytynyt.