Lue keskustelun säännöt.
Kun lapset toisella vanhemmalla uusperheessään, onko teillä ulkopuolinen olo?
04.02.2024 |
Tää on ihan järjetöntä ja ristiriitaista: nautin omasta ajasta, olin eilen auttamassa ystävää muutossa ja lähdimme sitten syömään pitkän kaavan mukaan. Tänään kuitenkin melankolinen olo (ei krapulasta, en juo) ja mietin mitähän lapset uusperheessään puuhaavat, onko pikkuinen uuden äitipuolen sylissä, mitä isompi kertoilee (vaikken välittäisi kuulla) heidän tekemisistään. Miksi tuntuu tältä, ja miten siitä tunteesta pääsisi yli?
Kommentit (51)
Kyllä, olen mm. karsinut illoista omat menoni jotta minulla on aikaa olla lasten kanssa. Kuunnella ja jutella. Ei poista tätä tunnettani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on aivan ohis, mutta kuinka teille ero tuli jo siinä vaiheessa, kun kuopus on aivan pikkuinen?
Monia syitä, mutta nuorempi oli eron aikaan 2v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisin päin. Olen se "äitipuoli". Ulkopuolisuuden tunne tulee kun lapset kertoo äidistään/toisesta perheestään ja kaikesta mitä ovat tehneet ym. En oikein tunne koskaan oikeasti kuuluvani kunnolla perheeseen, vaikka lapsien kanssa välit ovat läheiset ja hyvät. Äidissäkään ei ole siis mitään pahaa vaan kaikin puolin ihana ihminen. Ehkä tunne korostuu entisestään, kun käymme miehen vanhempien luona kylässä ja tunnen aina olevani se "kakkosvaihtoehto".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kuulen koko ajan miten hienoja asioita tekevät isällä, ja näen kuvia sekä videoita. Tunnen olevani todella syrjässä eikä minulla ole varaa siihen mitä heillä on. Lapset silmin nähden nauttivat heillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni ei ollut aikoinaan. Mutta ex-vaimoni soitteli ihan koko ajan lapsellemme, kun lapsi oli kanssani. Eivätkö he olisi voineet sopia niitä keskinäisiä asioitaan yhteisellä ajallaan, kun lapsi kuitenkin asui äidillään 12 päivää ja minulla 2 päivää kahdessa viikossa?
Sinä etä-isävastaaja, millaisia tuntemuksia sulla oli siitä että lapset eli toisaalla elämäänsä ja kokemuksia? Oliko äidillä kumppania, miltä se tuntui lastesi arjessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa hyvin normaalilta fiilikseltä: sinulle tärkeät ihmiset ovat muualla, tekemässä muiden ihmisten kanssa asioita ja muodostamassa siteitä/perinteitä, johon sinä et kuulu. Tottakai se aiheuttaa hassuja tuntemuksia. Epämukavat tunteet kuuluvat elämään, anna niiden tulla ja elä tunteet läpi. Isoin kriisi tulee murrosiässä, kun lapset yhtäkkiä huutavat vihaavansa sinua ja haluavat muuttaa kokonaan sinne toiseen kotiin. Sekin on vain kestettävä ja otettava vastaan.
Toisaalta yritä rakentaa elämään jotain uusia asioita, sellaisia mitä voi tehdä silloin kun lapset ovat muualla ja joista saat hieman erilaista nautintoa.
Kiitos edellinen <3 Juuri näin tunnen. Ja koen kuukausi kuukaudelta menettäväni osaani enemmän, kun he lähtevät sukuloimaan, viettävät synttäreitä, luovat muistoja. Koen olevani vähemmän äiti ja tärkeä, kun heillä onkin läheistä toisaalla. Näen näistä jopa surullisia unia ja jään valvomaan. Miten sitä käsitellä?
Itse olen ollut lähi-äitipuoli ja elämä oli todella ihanaa, vaikka toki kiireistä. Lapsen äidin kanssa kommunikaatio pelasi ja edelleen ollaan joskus yhteyksissä vaikka poika täyttää jo tänä vuonna30v. Ole onnellinen jos uusperheeseen olet saanut lapsillesi välittävän aikuisen; äiti on silti aina äiti.
Lähiäitipuoli, koitko saaneesi jotain mikä oli pois lapsen omasta äitisuhteesta? Mitä sanoisit kipuilevalle äidille?
Vierailija kirjoitti:
Lähiäitipuoli, koitko saaneesi jotain mikä oli pois lapsen omasta äitisuhteesta? Mitä sanoisit kipuilevalle äidille?
Sanoisin, että jos lapsilla on hyvä olla kummassakin perheessä niin se on tärkeintä. Ja siitä kannattaa vain olla hyvillään ja koittaa miettiä, että käyttää oman ajan omaan hyvinvointiin. Itse olen saanut elämääni ns, yhden lapsen lisää ja lapsi on voinut aina turvautua minuun. En usko, että kuitenkaan olen äitiä korvannut millään tavalla
Etäisänä en nakkaa paskaakaan siitä mitä toisessa paikassa tekevät keskenään enkä hiisku omista hommista minnekään. Kun lapset on mun luona niin tehdään normi arkijuttuja ja sitten kun eivät ole täällä elän samaa elämää kuin ennen lapsia.
Miksi kenenkään pitäisi välittää mitä toisessa paikassa tehdään jos lapsilla ei ole ongelmia?
Oletko kokeillut oikeaa kohtaamista?
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.