En ole kertonut tätä kenellekään
Minua kiusattiin yläasteella, koska olin ruma ja vähän pyöreä yms. Menetin kaikki ystäväni. Olin jo valmiiksi vähän ujo ja arka, mutta vuosia jatkunut kiusaaminen teki minusta pelokkaan, epävarman ja epäluuloisen. Itsetunto meni. Pelkäsin kulkea kotikaupungin katuja, koska minusta oli kasiluokkaan mennessä tullut sellainen monen koulun yhteinen vitsi. Melko pienellä paikkakunnalla kaikki tuntuivat tietävän minut. Täysin tuntemattomat ikäiseni nuoret saattoivat piirittää minut yllättäen vapaa-ajalla. He tiesivät minusta paljon, nimeni, kouluni, sisarusteni nimet. Pelkäsin käydä missään. En halunnut tulla nähdyksi.
Lukion sinnittelin läpi. Alisuoriuduin ja mokasin kirjoitukset, mutta hatun kuitenkin sain.
Jatko-opintojen aikana toisella paikkakunnalla masennuin syvästi enkä kyennyt luomaan uusia ihmissuhteita. Olin yksin ja yksinäinen, rahaa ei ollut mihinkään ja kuudentoista neliön opiskelijakämpässä oli talvella niin kylmä, että pidin sisällä monta villapaitaa ja talvitakkia. Sairastuin ahmimishäiriöön, minkä vuoksi olen lihonut kymmeniä kiloja. Ja yhä vielä pelkäsin. Pelkäsin väkijoukkoja, ihmisiä, silmiin katsomista... Itsetuhoinen ajatukset valtasivat tilaa. Valvoin öitä seinää tuijottaen. Latasin nettiin alastonkuvia itsestäni (kasvot rajasin pois), jotta minua kohdeltaisiin niin iljettävästi kuin tunsin ansaitsevani. Minulla ei ollut mitään arvoa.
Nyt olen melkein neljäkymmentä. Vuosien työllä ja vaivalla olen onnistunut rakentamaan jonkinlaisen elämän, varjon siitä, mitä elämäni olisi voinut olla ilman kiusaamisesta aiheutunutta pelkoa ja masennusta. Suurin unelmani oli tulla äidiksi, mutta en ole koskaan kyennyt parisuhteeseen ja nyt on jo liian myöhäistä. Ehkä näin on paras, sillä olisin liian rikkinäinen kasvattamaan lasta.
Olen antanut kiusaajille anteeksi. Samalla kuitenkin mietin, tietävätkö he, että he tuhosivat minut. Ja jos tietävät, tuntuuko se heistä pahalta vai olisiko se heistä vain hauskaa.
Kirjoita kirja omalla nimelläsi.
Näin minä teen ja käytän sitten markkinoimisvaiheesa kaikki keinoin sen markkinoimiseen.
Myös ulkonäköäni silloin hyödytän ja yliampuvia otsikoita tiedän mitä saan kunhan vaan tosissani haluan. Usein en halua.