En ole kertonut tätä kenellekään
Minua kiusattiin yläasteella, koska olin ruma ja vähän pyöreä yms. Menetin kaikki ystäväni. Olin jo valmiiksi vähän ujo ja arka, mutta vuosia jatkunut kiusaaminen teki minusta pelokkaan, epävarman ja epäluuloisen. Itsetunto meni. Pelkäsin kulkea kotikaupungin katuja, koska minusta oli kasiluokkaan mennessä tullut sellainen monen koulun yhteinen vitsi. Melko pienellä paikkakunnalla kaikki tuntuivat tietävän minut. Täysin tuntemattomat ikäiseni nuoret saattoivat piirittää minut yllättäen vapaa-ajalla. He tiesivät minusta paljon, nimeni, kouluni, sisarusteni nimet. Pelkäsin käydä missään. En halunnut tulla nähdyksi.
Lukion sinnittelin läpi. Alisuoriuduin ja mokasin kirjoitukset, mutta hatun kuitenkin sain.
Jatko-opintojen aikana toisella paikkakunnalla masennuin syvästi enkä kyennyt luomaan uusia ihmissuhteita. Olin yksin ja yksinäinen, rahaa ei ollut mihinkään ja kuudentoista neliön opiskelijakämpässä oli talvella niin kylmä, että pidin sisällä monta villapaitaa ja talvitakkia. Sairastuin ahmimishäiriöön, minkä vuoksi olen lihonut kymmeniä kiloja. Ja yhä vielä pelkäsin. Pelkäsin väkijoukkoja, ihmisiä, silmiin katsomista... Itsetuhoinen ajatukset valtasivat tilaa. Valvoin öitä seinää tuijottaen. Latasin nettiin alastonkuvia itsestäni (kasvot rajasin pois), jotta minua kohdeltaisiin niin iljettävästi kuin tunsin ansaitsevani. Minulla ei ollut mitään arvoa.
Nyt olen melkein neljäkymmentä. Vuosien työllä ja vaivalla olen onnistunut rakentamaan jonkinlaisen elämän, varjon siitä, mitä elämäni olisi voinut olla ilman kiusaamisesta aiheutunutta pelkoa ja masennusta. Suurin unelmani oli tulla äidiksi, mutta en ole koskaan kyennyt parisuhteeseen ja nyt on jo liian myöhäistä. Ehkä näin on paras, sillä olisin liian rikkinäinen kasvattamaan lasta.
Olen antanut kiusaajille anteeksi. Samalla kuitenkin mietin, tietävätkö he, että he tuhosivat minut. Ja jos tietävät, tuntuuko se heistä pahalta vai olisiko se heistä vain hauskaa.
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Olin myös kiusattu. Nyt harmittaa vietävästi, ettei kukaan aikuinen (opettajat, jotka kyllä näkivät tilanteet) puuttunut millään tavoin tilanteeseen. Omalta osaltani kiusaaminen johti lintsailuun, koska kouluun meneminen oli kauheaa. Eihän kukaan halua mennä sinne, missä kohdellaan huonosti, jätetään ulkopuolelle ja levitellään ihan älyttömiä ja perättömiä huhuja.
Poissaolot johtivat luonnollisesti huonompiin arvosanoihin, enkä sitten koskaan päässytkään lapsuuteni/nuoruuteni unelma-ammattia opiskelemaan. Siis totaalinen alisuoriutuminen! Kiusaaminen voi olla siis todella psyykkisesti halvaannuttavaa. Pärjään kuitenkin suht hyvin nyt aikuisiällä, mutta tunnistan kyllä kiusattuna olemisen itseeni jättämät toimintamallit.
Aika turha tulla sanomaan, että kiusattu olisi kastemato tai muuten kykenemätön puolustautumaan. Kun ryhmäpaine on valtava, ja ryhmä jatkaa kiusaamista ja syrjimistä vuosikausia, epäilen että harvassa on
Olen tosi pahoillani siitä, että tiedät täysin, mistä puhun. Hyvä, että pärjäät ihan hyvin, vaikka toimintamallit ovat yhä jossain siellä taustalla.
ap
Tsemppiä ja halit. Älä katso enää peräpeiliin, katse kohti tulevaisuutta, se on nyt ainoa mihin voi vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Hämmästyttävän pitkään kantaa ihminen mukanaan sekä koulukiusaamista että koulussa pärjäämistä. Urheilijapojat pitävät itseään urheilullisia vielä kuuskymppisinä pallomahoina ja kaunottaret vaativat erikoiskohtelua vielä rollaattoria lykkiessään. Koulukiusaamiskokemukset roikkuvat myös mukana kuin liisteri.
Olen itse koulukiusattu. Olen pärjännyt elämässäni joten kuten, ja iso motivaattori kaikessa on ollut se että pitää näyttää kiusaajille. Tosin eihän ne tiedä miten hyvin minulla menee.
Miten ap sinulla, onko sinulla joku käsitys siitä mistä sinua pilkattiin, tai voisitko saada tyydytystä vaikka poistamalla sen asian mistä tunnet alemmuudentuntoja?
Tai voisitko karistaa kotikunnan tomut jaloista, minä tein niin ja sain "uuden alun".
Jäljet ovat tosiaan meissä niin syvällä, että ei niistä oikein pääse eroon. Hienoa, että olet saanut rakennettua elämää.
Minua kiusattiin siitä, että olin "ruma ja läski". Minulla oli finnejä ja rumat vaatteet. En ollut liikunnallinen. Pidin koulusta ja olin luokan fiksuin. Tulin toimeen opettajien kanssa. Eli olin outo nörtti. Nyt kun katson kuvia noilta ajoilta, näen kuvissa normaalipainoisen teinitytön, jolla on päällä ihan perussiistit vaatteet. Silloin näin peilissä hirviön. Hirviö sieltä katselee minua yhä, valitettavasti. Nyt vain keski-ikäisenä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Olisitpa hakenut apua.
Apua voi ja kannattaa edelleennin hakea. Olet kuitenkin vielä nuori.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisitpa hakenut apua.
Apua voi ja kannattaa edelleennin hakea. Olet kuitenkin vielä nuori.
Olen vuosien varrella joitain kertoja yrittänyt kertoa jollekin, mutta sanat eivät ota tullakseen. Opiskelijana kävin viisi kertaa terapiassa, mutta terapeutti ei koskaan sanonut mitään, kuunteli vain, niin en osannut hänellekään sitten kertoa asioita, kun alkoi vain aina itkettää. Viimeisellä kerralla esitin iloista ja valehtelin, että kaikki oli nyt hyvin ja että voin paljon paremmin, kiitos vaan kovasti. Terapeutti ilahtui ja se jäi sitten siihen.
ap
Hienoa kuulla, kun jollakin menee huonommin kuin minulla 🙂
Vierailija kirjoitti:
Hienoa kuulla, kun jollakin menee huonommin kuin minulla 🙂
Ei tuon viestin perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa kuulla, kun jollakin menee huonommin kuin minulla 🙂
Ap on sinua empaattisempi ja kirjoittaa paremmin. Ap muistaa päättää virkkeen pisteeseen.
Eilinen on mennyt, huomista ei vielä ole.
Tänään auttaa Herra.
Tuo kaikki tuskasi, itkusi, vihasi ja särkyneet haaveesi Herralle Jeesukselle, hän auttaa sinua ja rakastaa sinut vahvaksi jälleen.
Ottaen sinun heikkoutesi, hän antaa oman voimansa sinulle, jos vaan otat hänet vastaan.
Silloin sinä saat uuden voiman.
Jes 40:31
Etkö tiedä, etkö ole kuullut: Herra on iankaikkinen Jumala, joka on luonut maan ääret? Ei hän väsy eikä näänny, hänen ymmärryksensä on tutkimaton.
29 Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin.
30 Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat;
31 mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.
Ap olen todella pahoillani, että sinua on kohdeltu niin väärin.
Olet selviytyjä kun olet selvinnyt tänne asti.
Toivon sulle kaikkea hyvää. Olet arvokas ja hieno ihminen.
Kannattaa yrittää uudestaan terapian kanssa. Minäkin olen koulukiusattu ja edelleen ne ajatukset ja toimintamallit tulee tiedostamattakin esille, vaikea tutustua ihmisiin ja suhteissa on ollut hyväksikäyttöä kun en ole halunnut olla yksin. Nyt olen yksin, siis ilman suhdetta ja ystäviä ja yritän keksiä missä voisin alkaa tutustumaan ihmisiin uudestaan niin että olisi joku jonka kanssa jutella ja käydä kahvilla tai baarissa. Ajatusmalleja ja toimintatapoja on mahdollista muuttaa ja kehittyä vaikka pienin askelinkin, suunta on ylöspäin ja eteenpäin. Olet hyvä ja juuri oikeanlainen ja riittävä juuri sellaisena kuin olet, silti voit pyrkiä eteenpäin. Kaikki tunteet ovat oikeita ja hyväksyttyjä ja ne saa tuntea sellaisina kuin ne ovat. Kaikkea hyvää sinulle!
Voimia ja halaus sinulle. Olet yhtä arvokas kuin kaikki muutkin. Itseänikin on kiusattu läpi elämän enemmän tai vähemmän. Asiaa on vähätelty ja jotkut ovat kieltäneet asiasta puhumisen, sanottu että pitää vain jatkaa elämää. Joskus mietityttää että mitä joidenkin mielessä liikkuu.
Minäkin halusin vain tulla kommentoimaan, että ymmärrän täysin mistä puhut, ihan tuota opiskeluaikojen masennusta myöten samoja kokemuksia. Tsemppiä sinulle. Olet arvokas, vaikka luonnehäiriöiset kiusaajat eivät sinua arvostaneet.
Lapsen kyllä voisit vielä ehtiä saada hoidoilla yksin. Pitäisi vain samalla aloittaa terapia uudestaan. Jos siis haluat lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa kuulla, kun jollakin menee huonommin kuin minulla 🙂
Ap on sinua empaattisempi ja kirjoittaa paremmin. Ap muistaa päättää virkkeen pisteeseen.
Niin varmasti onkin ja kirjoittaakin paremmin, mutta minulla on vielä terveyteni jäljellä 🙂 Terveys on tärkeintä, niinhän sitä sanotaan 🙂
Olisinpa voinut olla ystäväsi ja voinut tulla puolustamaan sinua!
Ujo olen itsekin ja ylipainoinen ollut aina, mutta en voi sietää epäreiluutta ja kiusaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa kuulla, kun jollakin menee huonommin kuin minulla 🙂
Ei tuon viestin perusteella.
En ymmärtänyt. Yritätkö saada minulle pahan olon?
Tämä paatoksellinen kirjoitustapa paljastaa ap:n palstatrolliksi. Kiusattuja on paljon, mutta ap ei kuulu niihin. " On kyllä ollut hetkiä, jolloin olen ajatellut kastematoja ja sitä, kuinka ne ovat minua arvokkaampia ja tärkeämpiä". Voi taivas..
En ihan ymmärtänyt tuota naku kuvien levittämistä? Mitä hyötyä siitä oli vai maksettiinko siitä? Of?