Työn arvostus nousee, jos työstä maksetaan palkkaa, jolla tulee toimeen ja josta jää myös vapaa-aikaan rahaa
Niin se vaan on, ja kun ns. paskahommien tekijöitä yleisesti halveksutaan, niin turhapa sitä on kuvitella, että noiden töiden arvostus niin vaan nousisi taikaiskusta käskemällä.
Kommentit (22)
Jep. Myös tuottavuus paranee kun esim työaika lyhenee, hyvinvointi paranee ja tyytyväisyys työhön kasvaa.
Mutta tässä nyt mennäänkin ihan toiseen suuntaan. Povataan lisää työaikaa, vähemmän palkkaa, työantajan sanelupolitiikkaa työehtoihin yms. Aijai!
Ei kukaan ala deittaamaan vaikkapa siivoojjaa tai laitoskeittiön tiskaajaa, siis jos tuota työtä tekevä on miespuolinen henkilö.
Mutku me halutaan halpoja ja ilmaisia työn tekijöitä.
Ek
Samaa mieltä, mutta Ratkaisepa samalla, millä rahalla palkankorotukset toteutetaan. Lainerahalla, vai?
Työstä ei voi Suomessa maksaa kunnon palkka koska valtio kuppaa yritykset eli työnantajat kuiviin byrokratialla ja verotuksella.
Ja toisaalta valtio ryövää jo maksetuista palkoista leijonanosan verotuksen muodossa. Eli siksi et saa kunnon korvausta työstäsi.
Yrittäjät kyllä haluaisivat maksaa hyville tekijöille arvoisensa palkan!
Juuri tämä. Ja samalla hyväksymme sen, että hinnat nousevat, jotta nuo palkat voidaan maksaa. Päivähoito ei enää maksimissaan maksaisi jotain 300 e/kk, vaan jokaisesta lapsesta samanverran 800 e/kk. Leipäpaketti ei olisi 3 e vaan noin 10 e. Lounasruokailu ei olisi 13 e vaan 33 e jne. Ja lääkärissäkäynti ei olisi maksutonta tai 80 e/v, vaan reippaasti 150 e/kerta ja hoitajalle lisäksi 80 e/kerta.
Vai mistä oletitte, että rahat palkkoihin saadaan jos ei palveluiden käyttäjiltä?
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä, mutta Ratkaisepa samalla, millä rahalla palkankorotukset toteutetaan. Lainerahalla, vai?
Lainarahalla ja sitten ihmiset alkaa ostamaan enemmän tavaroita ja käyttämään palveluita, joista maksetaan arvonlisäveroa. Ja kun kulutus kasvaa, niin ympäristö kuormittuu.
Jatkuvasti pitäisi olla kasvua, mutta ei luonto kestä loputtomiin ja ihminen on osa luontoa ja jos luonto tuhoutuu, niin tuhoutuu ihminenkin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan ala deittaamaan vaikkapa siivoojjaa tai laitoskeittiön tiskaajaa, siis jos tuota työtä tekevä on miespuolinen henkilö.
Minulle kelpaisi.
T. Samoja töitä tekevä nainen.
Itse en ainakaan ymmärrä miksi uhraisin terveyteni aliarvostetulle paskatyölle, josta ei makseta kunnon palkkaa. Jos kerrot olevasi siivooja, niin ihmiset pistävät käden suunsa eteen ja tirskuvat. Siinäpä sitä työn arvostusta kerrakseen : /
Ja jos työn hinta on liian korkea, yritys laittaa lapun luukulle. Kaikki voittavat, kun huonopalkkaisia töitä lakkaa olemasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan ala deittaamaan vaikkapa siivoojjaa tai laitoskeittiön tiskaajaa, siis jos tuota työtä tekevä on miespuolinen henkilö.
Minulle kelpaisi.
T. Samoja töitä tekevä nainen.
Omalle kohdalleni on sattunut vain nirppanokkia, vaikka luovuin aiemmin asettamastani rajoitteesta deittikumppanin painon suhteen. Minun palkalla minun taloudessa kuulemma syödään pääasiassa vain kaalikeittoa, vaikka en koskaan syö kaalikeittoa. Joillakin vaan on näköjään kyky nähdä tulevaan : /
sama
Ratkaisu on perustulo. Jos olisi perustulo, niin haalisin itselleni useita osa-aikatöitä. Nyt ei kannata eika kannusta, kun leikkaukset iskee.
Esim. Elon Musk on puhunut perustulon puolesta.
Jos kaikilla töillä tulisi toimeen ja niitä arvostettaisiin yhtäpaljon nii ei kukaan enää viitsisi opiskella ja tehdä enempää kuin välttämätön.
Maailma tarvitsee köyhiä ja rikkaita ja eriarvoisuutta. Mistä köyhä unelmoi tai mitä rikas pelkää jossei olisi eriarvoisuutta ?
Jos siivoojan palkkaa nostetaan, niin sitten kaikkien palkkoja nostetaan. Myös lääkärien. Ja siitä seuraa hintojennousu.
Ja tätä kutsutaan inflaatioksi. Keskuspankki hillitsee sitä nostamalla korkoja. Lopun tiedämmekin, mitä se meille asuntovelallisille tekee.
seuraava idea, ap.

Perustulo. Itse haalisin osa-aikatöitä, jos olisi perustulo. Mm. Elon Musk on puhunut perustulon puolesta.
ap
Kääntäkää katseenne niihin jotka katteettomaasti vaativat oikeuksiaan, mutta eivät täytä velvollisuuksiaan. Tämän lisäksi älkää äänestäkö päättäjiä, jotka lisäävät sosiaalimenoja. Tämän jälkeen verotusta kevyemmäksi ja silloin olisi mahdollisuus saada ihan ok palkkaa. Vasen puoli lamauttaa palkanmaksukyvyn.
Vierailija kirjoitti:
Jos kaikilla töillä tulisi toimeen ja niitä arvostettaisiin yhtäpaljon nii ei kukaan enää viitsisi opiskella ja tehdä enempää kuin välttämätön.
Maailma tarvitsee köyhiä ja rikkaita ja eriarvoisuutta. Mistä köyhä unelmoi tai mitä rikas pelkää jossei olisi eriarvoisuutta ?
Itse asiassa eriarvoisuus liian suurena johtaa sosiaalisen liikkuvuuden heikkenemiseen. Lopputulosten tasa-arvo on yleensä jossain suhteessa edellytys mahdollisuuksien tasa-arvolle, koska jos taloudellinen eriarvoisuus nousee liian suureksi, se tekee entistä hankalammaksi esimerkiksi duunaritaustaiselle ihmiselle kouluttautumisen ja etenemisen uralla sellaisiin tehtäviin, joista maksetaan kunnon palkkaa. Näin ollen eriarvoisuus ei kannusta ihmisiä, se nostaa koulutukseen ja uralla etenemiseen liittyviä riskejä köyhistä oloista tulleille ihmisille. Ihmiset ovat riskiaversiivisia eli jos isukki ei maksa koulutustasi ja ensimmäistä asuntoasi etkä saa suhteilla töitä malta alaltasi täysin ilman työkokemusta, niin silloin riski siitä että koulutat itseäsi turhaan ja panostat asioihin joista et saa haluamaasi tuottoa, nousee. Tämän vuoksi duunaritaustaisista ihmistä harvempi päätyy hyväpalkkaisiin töihin, ja mitä suurempi kuilu sosioekonomisten luokkien välillä on, sitä suurempia panostuksia köyhät ihmiset joutuvat tekemään panostaessaan sosiaaliseen liikkuvuuteen Köyhistä taustoista tulevana ihmisenä usein joutuu oppimaan toimimaan täysin uudessa toimintaympäristössä, oppimaan uuden tavan hahmottaa maailmaa ja luomaan itse omat verkostonsa ilman että niitä perii suvun kautta.
Ne ovat valtavia panostuksia ihmiseltä jolla on jo lähtökohtaisesti vähemmän monenlaisia resursseja ja on ymmärrettävää, että mitä suurempi kuilu luokkien välillä on, sitä enemmän köyhät ihmiset joutuvat panostamaan päästäkseen eroon köyhyydestään. Eriarvoisuuden kasvaessa sosiaalinen etäisyys luokkien välillä kasvaa, ne siis eriytyvät ja tämä kuilu johtaa usein valtaepätasapainoon ja siihen, että hallitsevat luokat alkavat karsia köyhien toimintakykyä tukevista palveluista ja näin heikentävät entisestään mahdollisuuksien tasa-arvoa. Tämä prosessi on tapahtunut esimerkiksi Yhdysvalloissa, joissa sosiaalinen liikkuvuus on heikentynyt rajusti samaan aikaan, kun taloudellinen eriarvoisuus on kasvanut ja Suomessa tätä ihailevat oikeistolaiset tavoittelevat samankaltaista korporatistista, suuriyritysten ja rikkaiden hallitsemaa plutokratiaa, jossa köyhät jäävät köyhiksi ja rikkaat rikastuvat entisestään. Se tehdään "hyvinvointivaltion" pelastamisen nimissä niin, että julkisen sektorin palveluja heikennetään tietoisesti, osaamista ja resursseja siirretään yksityiselle sektorille, veroja lasketaan niin, että palveluiden tuottamiselle ei jää riittävästi resursseja jne. Tämä ei suinkaan johda mihinkään kukoistavaan yhteiskuntaan ja valtavaan dynaamiseen talouteen, vaan korruptioon, oikeusvaltion heikkenemiseen, demokratian kuihtumiseen ja älylliseen taantumiseen.
Ap voi sosialistikavereineen perustaa vaikka jo tänään yrityksen, joka maksaa työntekijöilleen suorastaan satumaisen hyvää palkkaa runsaine luontaisetuineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos siivoojan palkkaa nostetaan, niin sitten kaikkien palkkoja nostetaan. Myös lääkärien. Ja siitä seuraa hintojennousu.
Ja tätä kutsutaan inflaatioksi. Keskuspankki hillitsee sitä nostamalla korkoja. Lopun tiedämmekin, mitä se meille asuntovelallisille tekee.
seuraava idea, ap.
Perustulo. Itse haalisin osa-aikatöitä, jos olisi perustulo. Mm. Elon Musk on puhunut perustulon puolesta.
ap
Itse lopettaisin työni aivan välittömästi jos tulisi perustulo.
- 1300 euroa bruttona/kk, ei mitään tukia -
Näin on.