Naisporukat ja niihin kuuluminen

Jättäytymällä porukasta pois. Kun ei jaksa niin ei jaksa. Aikansa kutakin, näin vanhempana minulle on tärkeämpää oma rauha ja omat ehdot, kuin jonkun porukan määrittämät säännöt ja säätäminen.

Kyllä mä olen koko aikuisikäni tavannut tuttuja yksi kerrallaan. Ei mulla ole koskaan ollut mitään naisporukkaa, jonka kanssa olisin käynyt illanvietoissa. Kyllä sullakin on, kysymättä keltään, lupa tehdä niin. N36

Olen "ratkaissut" ongelman sillä, ettei mua ole koskaan edes huolittu mihinkään porukkaan :( Sen kun kieltäydyt kaikista kutsuista ja olet onnellinen kun olet saanut kuulua porukkaan. Hanki uusia ystäviä, jos näitä ihmisiä ei voi erikseen tavata.

Niinpä! Tuntuu vaan ristiriitaiselta jollain tapaa. Nuorena vielä jaksoikin mukaitua..nyt ei enää. Jouduin uöos porukasta tai jäin. 

En ole koskaan kuulunut sellaiseen. Ei ole ollut ystävää moniin vuosiin. Onneks olen parisuhteessa.

50+

Olen ratkaissut sen niin, että olen jättäytynyt pois kaikista tällaisista porukoista. Eivät ole yleensä kovin toimivia pidemmän päälle ja yhteishenki on hyvä ainoastaan silloin, jos porukan äänekkäimmät ja aktiivisimmat persoonat ovat myös hyviä tyyppejä. Usein eivät ole, vaan ennemmin kovia päällepäsmäreitä ja elämäänsä tyytymättömiä ihmisiä, jotka kaatavat oman pahan olonsa muiden päälle. Joskus tiiviin porukan ongelma on myös se, että sen jäsenille ei sallita luonnollista kasvua ja muuttumista. Jokaisen pitäisi tietää paikkansa ja pysyä tismalleen samanlaisena vuodesta toiseen.

Voin kyllä kutsuttaessa osallistua juhliin ym. vapaampiin ryhmätapahtumiin mutta en enää pyri sisälle mihinkään porukkaan. Ystävyyssuhteet pysyvät terveempinä, kun ystävien välillä on tietty hajurako. Moni ihminen on myös aidompi kahdenkeskisessä kanssakäymisessä ja sen vuoksi koen kahdenväliset ystävyyssuhteet mielekkäämpinä.

Ihan samat fiilikset olleet koko elämäni. En jaksa viettää aikaa oikein kenenkään paitsi perheeni kanssa. Joskus, kun lähden johonkin illan viettoon tai muualle, on mulla yleensä silti tosi kivaa. Mutta harvassa on ne kerrat, kun lähden ja luonnollisesti mua ei hirveän usein enää pyydetä mukaan. Se on ymmärrettävää, mutta koen siitä silti surkeeta ulkopuolisuuden tunnetta. Ja toistan vielä, että ymmärrän sen olevan ihan itseaiheutettua. Itsekseni ollessa en _ikinä_ kaipaa muita, mutta sitten sen tietäminen, että muut ovat olleet yhdessä, aiheuttaa ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Ihan samat fiilikset olleet koko elämäni. En jaksa viettää aikaa oikein kenenkään paitsi perheeni kanssa. Joskus, kun lähden johonkin illan viettoon tai muualle, on mulla yleensä silti tosi kivaa. Mutta harvassa on ne kerrat, kun lähden ja luonnollisesti mua ei hirveän usein enää pyydetä mukaan. Se on ymmärrettävää, mutta koen siitä silti surkeeta ulkopuolisuuden tunnetta. Ja toistan vielä, että ymmärrän sen olevan ihan itseaiheutettua. Itsekseni ollessa en _ikinä_ kaipaa muita, mutta sitten sen tietäminen, että muut ovat olleet yhdessä, aiheuttaa ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunnetta.

kiteytit tuntemukseni täydellisesti. T. Ap

En ole ikinä kuulunut tyttöporukoihin. Käyn kerran, pari vuodessa työporukalla juhlimassa, ja se riittää. En ole somessakaan, joten en oikeastaan pelkää jääväni mistään paitsi. Tapaan ystäviä yksi kerrallaan.

Vinkkinä on poistaa sometilit. Siinä näkee, ketkä olivat oikeita ystäviä. 

N34

Mutta tuntuuko se hankalalta, että muut tapaavat edelleen ja ehkä puhuvat sinusta? 

Mä en edes yritä saada kavereita vapaa-ajalle. Joskus kun vahongossa sanon jotain siihen viittaavaa, niin huomaan kuinka toinen jäykistyy ja menee ihan vaivautuneeksi. Eihän töissä kukaan halua lähteä lounaspaikkaan edes syömään, jos sinne ei tule muita kuin minä.

Olen nuorempana kuulunut porukoihin, ja kuten useampi edellä totesi, eivät ne oikeasti ole pidemmän päälle kovin toimivia. Usein dynamiikka on haasteellista saada aidosti toimimaan, ja vähintään pinnan alla on kaikenlaisia ristiriitoja ja jännitteitä. Tiedättehän, mitä naisvaltaisista työpaikoistakin - usein aivan aiheellisesti - sanotaan.

Minut on hiljattain vedetty vastentahtoisesti osaksi naisvaltaista porukkaa, ja siinä on alusta asti ollut kaikki mahdolliset ongelmat läsnä. Tein siitä tännekin avauksen. Nyt vain koitan pysytellä siitä niin sivussa kuin voin, mutta sekin on stressaavaa ja perääni kysellään toistuvasti.

Kahdenväliset ihmissuhteet ovat syvempiä ja aidompia. Ei mitään syytä kahdehtia näitä kitkaisia ja usein kovin pinnallisia porukoita.

Vierailija kirjoitti:

Mä en edes yritä saada kavereita vapaa-ajalle. Joskus kun vahongossa sanon jotain siihen viittaavaa, niin huomaan kuinka toinen jäykistyy ja menee ihan vaivautuneeksi. Eihän töissä kukaan halua lähteä lounaspaikkaan edes syömään, jos sinne ei tule muita kuin minä.

Käyttäydytkö jotenkin erikoisesti?

Vierailija kirjoitti:

Mutta tuntuuko se hankalalta, että muut tapaavat edelleen ja ehkä puhuvat sinusta? 

Ei. En minä voi vaikuttaa siihen, mitä muut minusta mahdollisesti puhuvat. Jos haluavat ruotia asioitani, niin ruotikoot. Kaikista meistä puhutaan tai on joskus puhuttu selän takana. En voi menettää mielenrauhaani sen takia, että ex-ystäväporukka saattaa spekuloida tai juoruilla minusta jotain.

Jos tällainen asia tulisi ilmi, niin silloin viimeistään voisin olla varma siitä, että tein oikean ratkaisun lähtiessäni porukasta. Todennäköisesti heillä on aina ollut jotain minua vastaan tai eivät muuten ole voineet hyväksyä minua. He eivät vain uskaltaneet tuoda todellisia ajatuksiaan julki silloin, kun olin vielä mukana porukassa.

                    miesten seurassa aina oon viihtyny   akat hössöttää 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta tuntuuko se hankalalta, että muut tapaavat edelleen ja ehkä puhuvat sinusta? 

Ei. En minä voi vaikuttaa siihen, mitä muut minusta mahdollisesti puhuvat. Jos haluavat ruotia asioitani, niin ruotikoot. Kaikista meistä puhutaan tai on joskus puhuttu selän takana. En voi menettää mielenrauhaani sen takia, että ex-ystäväporukka saattaa spekuloida tai juoruilla minusta jotain.

Jos tällainen asia tulisi ilmi, niin silloin viimeistään voisin olla varma siitä, että tein oikean ratkaisun lähtiessäni porukasta. Todennäköisesti heillä on aina ollut jotain minua vastaan tai eivät muuten ole voineet hyväksyä minua. He eivät vain uskaltaneet tuoda todellisia ajatuksiaan julki silloin, kun olin vielä mukana porukassa.

Kiitos, näinhän sitä pitäisi jättää ajatukset sikseen. Vaikeaa on kun on kuulunut pidempään porukkaan ja se on ollut osa omia kasvun vaiheita..

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä kuulunut tyttöporukoihin. Käyn kerran, pari vuodessa työporukalla juhlimassa, ja se riittää. En ole somessakaan, joten en oikeastaan pelkää jääväni mistään paitsi. Tapaan ystäviä yksi kerrallaan.

Vinkkinä on poistaa sometilit. Siinä näkee, ketkä olivat oikeita ystäviä. 

N34

Sama täällä, ollaan saman ikäisiäkin.

Minulla ei ole koskaan ollut tuollaisia naisporukoita. Elämän varrella on syntynyt ystävyyssuhteita erilaisissa tilanteissa, nämä ystävät ovat elämässäni, mutta eivät tunne toisiaan. Jos menen matkalle, mene vain yhden kaverin kanssa kerrallaan, ei synny säätämistä.

Vierailija kirjoitti:

                    miesten seurassa aina oon viihtyny   akat hössöttää 

Pick me!

Vierailija kirjoitti:

                    miesten seurassa aina oon viihtyny   akat hössöttää 

Miesporukoissa ei ehkä hössötetä mutta useimmissa niissäkin on omat ongelmansa. Rento jätkäporukka vaikuttaa olevan yksisarvisen kaltainen harvinaisuus, koska niin monissa miesporukoissa on lapsellista nokittelua, pätemistä, huumorin varjolla kiusaamista (hyvin julmaakin sellaista) ja jatkuvasti jonkun ego ruhjeilla milloin minkäkin asian takia. Lisäksi naisena on aika ikävää olla tällaisessa porukassa, koska joko joudut koko ajan todistelemaan jotain ja pyrkimään niskan päälle tai sinulle ollaan ystävällisiä "vastapalveluksen" toivossa. Ylipäätään samansukupuolisten porukoissa tuppaa olemaan tavallista, että joukon kollektiivinen älykkyysosamäärä ei ole kaksinen. Vaaditaan kypsiä ja hyväitsetuntoisia persoonallisuuksia, että tällaiset porukat olisivat kaikille mukavia.