Onko tämä lapsen kaltoinkohtelua?
Jos vanhemmat antavat käskyjä, eikä lapsi saa koskaan kyseenalaistaa niitä. Jos lapsi ei tottele, rangaistaan. Rangaistus voi olla esimerkiksi nipistys tai kovakourainen ote, jolla viedään huoneeseen. Itkeminen kiellettiin aina.
Tällaista oli lapsuuteni.
Kommentit (23)
Sodanjälkeinen sukupolvi uskoi vankasti kuritukseen noudattaen Raamatun opetusta.Hebr. 12;
Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?
Mutta jos te olette ilman kuritusta,silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia, meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina,
Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan.
Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi.
Tämä siirtyi vielä seuraavaan sukupolveen, koska heidät oli kasvatettu tähän.
Mulla on viis sisarusta, kaikki paitsi kaksi nuorinta, ovat saaneet kokea ruummillista väkivaltaa. Myös henkistä.
Mieheni uskoo että kärsin epävakaasta mielestä. Siskollani on todettu kaksisuuntainen.
Äiti, minä ja tämä sisko, ollaan yritetty itsemurhaa.
Olen vasta tajunnut, että eihän tämä ole normaalia.
Isäni oli väkivaltainen ja alkoholisoitui kun erosivat. Hän on lopettanut juomisen jo kymnenen vuotta sitten. Mutta väkivalta, jota jouduin näkemään, erityisesti koiran pahoinpitely, aiheutti vuosiksi traumat, joista olen kyllä päässyt yli. En viitsi enää alkaa syyttelemään vanhempiani, koska se tuhoaisi välimme, kun nyt olemme ihan hyvissä väleissä tänä päivänä.
En osannut kyseenalaistaa vanhempiani ja kasvatusta lapsena, enkä kokenut varsinaisesti olevani kaltoinkohdeltu, vaikka tietenkin kärsin paljon. Ajattelin aina, että minä olen väärässä ja he ovat oikeassa. Olin myös rankasti koulukiusattu. Vanhempani ovat molemmat opettajia ja korostavat sitä usein, että tietävät kyllä mitä tekevät.
Ap