Haavisto on ollut tenteissä paljon parempi kuin Stubb
Jostain syystä aiheeseen liittyvät ketjut katoavat, vaikka olisivat asiallisia.
Haavisto on ollut paljon asiantuntevampi ja esiintyi maltillisemmin ja rauhallisemmin, vaikutti kaikin puolin valmiimmalta pestiin. Huomasi, että hänellä on laaja-alaisempaa kokemusta eri puolilta maailmaa. Vaikutti olevan myös paremmin perillä turvallisuusuhkiin liittyvästä protokollasta.
Stubbista välittyi malttamaton kuva, hän puhui päälle, eikä vaikuttanut kuuntelevan keskustelukumppania - mikä on suuri ongelma politiikassa.
Kun Haavisto puhui asiasta, Stubb puhui itsestään. Stubbin puhe poukkoili asiasta toiseen, kuin puhuisi suunnittelematta mitä aikoo sanoa. Välillä (esim IS:n susikysymyksessä) Stubb tuntui suorastaan matkivan Haaviston vastauksia.
Tuli myös kuva, että Stubb oli opetellut ulkoa ympäripyöreitä vastauksia, joista uskoi katsojien pitävän. Esim se populistinen heitto ettei naapurimaan diktaattorille vastattaisi, vaikka juuri sellaisten vaikeiden puheluiden hoitaminen suoraselkäisesti ja kunnialla on sitä presidentin tärkeintä työtä.
Haavistolla on paljon huonoja puolia kuten Stubbillakin, mutta kokemuksessa, vakaudessa ja asiaosaamisessa menee kirkkaasti ohi.
Kommentit (4025)
Vierailija kirjoitti:
Haaviston ongelma on korkea ikä. Vihervasemmistolaiset ovat nuoria. Vanhus sopii huonosti ideologisten aatepuolueiden keulakuvaksi.
Vastaavasti varttuneemman väen kokoomuksen ehdokas on viriili ja nuori liberaali.
Haaviston äiti eli melkein satavuotiaaksi. Ja ainakin vielä 90-vuotiaana lanttu leikkasi paremmmin kuin monella 40-vuotiaalla.
Fiksua yle tv1 uutisilta tässä männä iltana tehdä juttu eri maiden ei-hetero presidentistä ja pääministereistä. Ehkä sellaiselle rohkaiseva, jolle se on vain vielä siitä kiinni. Arvostan yle👍
Haavisto opiskeli ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen yliopistossa, ja olisi valmistunut seitsemän opintoviikon kuluttua, mutta oli alkanut yrittäjäksi. Hänen työnsä liittyi mm. ympäristöasioihin ja oli niin mielenkiintoista, että opinnot siinä vaiheessa jäivät.
Pekalla on ylioppilastodistuksessa viisi laudaturia ja kaksi cum laude approbaturia. Yleisarvosana on Laudatur. Pakollisten aineiden keskiarvo on 8,9.
Vertailun vuoksi meidän nykyisen presidenttimme Sauli Niinistön vastaavat tiedot:
Sauli Niinistön todistuksessa on kaksi cum laude approbaturia ja kaksi approbaturia. Yleisarvosana on approbatur. Lukuaineiden keskiarvo on 6,5.
Niinistö on pärjännyt presidenttinä todella hyvin ja niin pärjäisi myös Pekka Haavisto, joka on samalla tavalla harkitseva ja viisas kuin Sauli Niinistökin.
Lähde: https://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/a/201112070194743
Tässä vielä reiluuden nimissä Stubbin ylioppilastodistuksen arvosanat.
Hän kirjoitti kuusi ainetta ja Yleisarvosana Magna cum laude approbatur.
Alexander Stubb
Äidinkieli (ruotsi): M
Suomi: L
Englanti: L
Matematiikka (lyhyt): A
Saksa: B
Reaali (vapaaehtoinen): i
Yleisarvosana: M
Vierailija kirjoitti:
Ja juuri tuossa ehdokas osoitti miten käyttäytyy altavastaajana.
Tapaus Pasi Tuominen on toinen hyvä esimerkki siitä mitä käy jos ehdokas kokee jäävänsä alakynteen.
Tuominen pääsi Tšekin suurlähetystöön töihin. En valittaisi tulleeni kohdelluksi huonosti. Nuo suurlähtystöpaikat ovat todella kilpailuja.
Jospa tämä avautuisi paremmin. Siinä siis Haaviston ja Niinistön yo-todistukset:
https://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/a/201112070194743

Haavistohan oli kehunut Tuomisen työtaitoja. Ilmeisesti sekin vaikuttanut, että Tuominen on päässyt etenemään urallaan. Hyvä juttu!
Vierailija kirjoitti:
Haavisto vain yo, eikö niin.
Sanopa se, silti Haavisto on paljon osaavampi kuin Stubb. Se kertoo todellisesta lahjakkuudesta.
Stubb on joutunut ostamaan tutkintonsa rahalla ulkomailta, kun ei ole päässyt suomalaisiin yliopistoihin. Tutkinnot voi läpäistä rimaa hipoen tyhmäkin ohjaajan kanssa keskustelemalla ja tekemällä ehdotetut korjaukset, tämän olen itsekin yliopiston käyneenä sivusta nähnyt. Stubb on feikki. Ei tieteellisiä vertaisarvioituja julkaisuja.
Vierailija kirjoitti:
Alexander "Ei russofobialle" Stubb poseerasi selfiessä omassa tviitissään vielä 2018 Lavrovin kanssa Minskissä ja kehui tätä vanhaksi ystäväkseen ja yhdeksi ammattimaisimmista ja kokeneimmista ulkoministereistä, joita on koskaan tavannut.
Ja tämä oli siis 4 v sen jälkeen kun Venäjä oli jo ottanut Krimin niemimaan haltuun.
Samana vuonna kun Venäjä valtasi Krimin, Stubb hommasi Putiniin likeisesti liittyvän Rosatomin Suomeen ja syytti kriittisiä ääniä venäläisvastaisuudesta.
Rosatom-diiliin olisi kuulunut vielä se, että Venäjä olisi saanut hallintaansa Suomen sähköverkot. Sulaa hulluutta!
Janne Ahonen aikoi äänestää Haavistoa! Hyvä Janne, hyvä päätös! :)
Vierailija kirjoitti:
Haavisto opiskeli ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen yliopistossa, ja olisi valmistunut seitsemän opintoviikon kuluttua, mutta oli alkanut yrittäjäksi. Hänen työnsä liittyi mm. ympäristöasioihin ja oli niin mielenkiintoista, että opinnot siinä vaiheessa jäivät.
Pekalla on ylioppilastodistuksessa viisi laudaturia ja kaksi cum laude approbaturia. Yleisarvosana on Laudatur. Pakollisten aineiden keskiarvo on 8,9.
Vertailun vuoksi meidän nykyisen presidenttimme Sauli Niinistön vastaavat tiedot:
Sauli Niinistön todistuksessa on kaksi cum laude approbaturia ja kaksi approbaturia. Yleisarvosana on approbatur. Lukuaineiden keskiarvo on 6,5.
Niinistö on pärjännyt presidenttinä todella hyvin ja niin pärjäisi myös Pekka Haavisto, joka on samalla tavalla harkitseva ja viisas kuin Sauli Niinistökin.
Haavisto vain aloitti opinnot, olisiko opiskellut muutaman opintoviikon edestä.
Ei kukaan jätä valmistumatta jos olisi opiskellut 113/120 opintoviikkoa...
Haavisto on luontaisesti paljon lahjakkaampi kuin Stubb. Stubbilla ei ole auttaneet edes rahalla ostetut tutkinnot.
Vierailija kirjoitti:
Haavisto vain yo, eikö niin.
Ja sivari, joka ei meille sotaveteraanien lapsille kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Jospa tämä avautuisi paremmin. Siinä siis Haaviston ja Niinistön yo-todistukset:
https://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/a/201112070194743
Ja Niinistö ei ole pärjännyt elämässä ja presidenttinä lainkaan😂 mitä yrität todistaa?
HS: Niinistön johtamistapa oli armoton: Hän ei kysy, onko hyvä hetki
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/95f51930-0460-4ef3-bf3f-f5e7ad378…
Hyvinpä Sauli Niinistö hommansa hoiti, joten ihan hyvä, että Haavisto on paljon samanlainen kuin Niinistö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haaviston ongelma on korkea ikä. Vihervasemmistolaiset ovat nuoria. Vanhus sopii huonosti ideologisten aatepuolueiden keulakuvaksi.
Vastaavasti varttuneemman väen kokoomuksen ehdokas on viriili ja nuori liberaali.
Haaviston äiti eli melkein satavuotiaaksi. Ja ainakin vielä 90-vuotiaana lanttu leikkasi paremmmin kuin monella 40-vuotiaalla.
91v on vielä kaukana satavuotiaasta. Satun tuntemaan muutaman jotka ovat oikeasti lähellä. 99v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haavisto opiskeli ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen yliopistossa, ja olisi valmistunut seitsemän opintoviikon kuluttua, mutta oli alkanut yrittäjäksi. Hänen työnsä liittyi mm. ympäristöasioihin ja oli niin mielenkiintoista, että opinnot siinä vaiheessa jäivät.
Pekalla on ylioppilastodistuksessa viisi laudaturia ja kaksi cum laude approbaturia. Yleisarvosana on Laudatur. Pakollisten aineiden keskiarvo on 8,9.
Vertailun vuoksi meidän nykyisen presidenttimme Sauli Niinistön vastaavat tiedot:
Sauli Niinistön todistuksessa on kaksi cum laude approbaturia ja kaksi approbaturia. Yleisarvosana on approbatur. Lukuaineiden keskiarvo on 6,5.
Niinistö on pärjännyt presidenttinä todella hyvin ja niin pärjäisi myös Pekka Haavisto, joka on samalla tavalla harkitseva ja viisas kuin Sauli Niinistökin.
Ei kukaan jätä valmistumatta jos olisi opiskellut 113/120 opintoviikkoa...
Toimittaja kertoi nimenomaan, että Haavistolla olisi ollut enää 7 vk jäljellä opintoja yliopistossa.
Olisiko tullut valinneeksi väärin ja halusi panostaa noihin ympäristöasioihin ja politiikkaan...
Molempia ehdokkaita haastateltiin lyhyesti viimeisen päivän kiertueillaan puoli ysin uutisissa äsken. Siinä missä Stubb valitteli huonoja energiatasojaan, Haavisto hymyili ja vastaili kysymyksiin hyväntuulisena. Jotenkin tuokin lyhyt pätkä kertoi niin paljon. Kun tekee sitä mistä pitää niin jaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa tämä avautuisi paremmin. Siinä siis Haaviston ja Niinistön yo-todistukset:
https://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/a/201112070194743
Ja Niinistö ei ole pärjännyt elämässä ja presidenttinä lainkaan😂 mitä yrität todistaa?
Eikö mielestäsi Niinistö ole pärjännyt elämässään?
Jos löytää kaksi kertaa ihanan puolison, saa terveitä lapsia, hyvän uran, joka päättyy presidenttinä, niin aika hyvin hän on mielestäni pärjännyt.
Haavisto toimii kulisseissa. Hänen kieroiluihinsa liittyy pääsääntöisesti joku avustaja tai virkamies jota hän käyttää hyväkseen ja johon syyllisyys kohdistuu. Pidän Haavistoa vaarallisena Suomen turvallisuudelle. Häntä ohjaa viherpunainen ideologia jossa Suomen etu ja suomalaisten etu tulee vasta toisella sijalla. Hän pääsee presidenttinä suhmuroimaan vapaasti aran ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa.
Haavisto vain yo, eikö niin.