Haavisto on ollut tenteissä paljon parempi kuin Stubb
Jostain syystä aiheeseen liittyvät ketjut katoavat, vaikka olisivat asiallisia.
Haavisto on ollut paljon asiantuntevampi ja esiintyi maltillisemmin ja rauhallisemmin, vaikutti kaikin puolin valmiimmalta pestiin. Huomasi, että hänellä on laaja-alaisempaa kokemusta eri puolilta maailmaa. Vaikutti olevan myös paremmin perillä turvallisuusuhkiin liittyvästä protokollasta.
Stubbista välittyi malttamaton kuva, hän puhui päälle, eikä vaikuttanut kuuntelevan keskustelukumppania - mikä on suuri ongelma politiikassa.
Kun Haavisto puhui asiasta, Stubb puhui itsestään. Stubbin puhe poukkoili asiasta toiseen, kuin puhuisi suunnittelematta mitä aikoo sanoa. Välillä (esim IS:n susikysymyksessä) Stubb tuntui suorastaan matkivan Haaviston vastauksia.
Tuli myös kuva, että Stubb oli opetellut ulkoa ympäripyöreitä vastauksia, joista uskoi katsojien pitävän. Esim se populistinen heitto ettei naapurimaan diktaattorille vastattaisi, vaikka juuri sellaisten vaikeiden puheluiden hoitaminen suoraselkäisesti ja kunnialla on sitä presidentin tärkeintä työtä.
Haavistolla on paljon huonoja puolia kuten Stubbillakin, mutta kokemuksessa, vakaudessa ja asiaosaamisessa menee kirkkaasti ohi.
Kommentit (4025)
Vierailija kirjoitti:
Suomen kohtalo on sinetöity, jos Stubb valitaan. On kuin Punahilkan susi, neitimäinen ja vaarallinen feikki esittäjä. Egoisti, joka suututtaa kaikki. Tekstailee omin päin Lavroville ohi valtionjohdon ja Suomen kansan. Todella vaarallinen sooloilija,
Jan Lindberg luottaa täysin ja on ollut samoissa pöydissä muinoin Stubbin kanssa. Juttu löytyy tältä päivältä kun iltalehti oli ehdokkaiden mukana.
Toteuttamia alan todelliselta asiantuntijalta. 👍👍👍

Luin jutun ja olen samaa mieltä. Itse asiassa kaikki on meillä samaa mieltä. Noista kahdesta Stubb on parempi, eikä ole muuta vaihtoehtoa. Ei meille sotaveteraanien jälkeläisille. Isänmaa, maanpuolustustahto ja se että Suomen etu on ykkönen. Muuten oomme puolueettomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen kohtalo on sinetöity, jos Stubb valitaan. On kuin Punahilkan susi, neitimäinen ja vaarallinen feikki esittäjä. Egoisti, joka suututtaa kaikki. Tekstailee omin päin Lavroville ohi valtionjohdon ja Suomen kansan. Todella vaarallinen sooloilija,
Jan Lindberg luottaa täysin ja on ollut samoissa pöydissä muinoin Stubbin kanssa. Juttu löytyy tältä päivältä kun iltalehti oli ehdokkaiden mukana.
Toteuttamia alan todelliselta asiantuntijalta. 👍👍👍
Aika moni muu ei luota tippaakaan möläyttelevään lapselliseen Stubbiin. Mainitsemasi Iltalehti, vaikka kokkarilehti onkin, myönsi lopulta, että Haavisto kiilasi osaamisessa Stubbin ohi:
!Tässä ovat kaikki toisen kierroksen Leijonat ja lampaat Haavisto kiilasi Stubbin ohi!
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3edb7afc-715d-4ce7-a201-80d03cefe…

Kerro miksi mm entinen puolustusvoimien komentaja luottaa täysin Stubbiin? Luulisi, että juuri hänellä on kompetenssia arvioida ehdokas ja ehdokkaat. Me tavikset olemme nähneet vain siivuja ehdokkaista, joten aika kapealla kokemuksella meidän käsitys on mitä ja mihin kukin kykenee ja osaa.
Vierailija kirjoitti:
Stubb puhuu Nato Suomesta ja Nato presidentistä. Hän haluaa amerikkalaisia sotilaita Suomeen ja ydinaseiden kuljetusluvan maaperällämme.
Haavisto painottaa enemmän rauhaa ja ei kannata maaperällemme ydinaseita.
Voi koitua Suomelle suunnatonta vahinkoa näistä Stubbin puheista ja intoilusta ydinaseiden puolesta. Eiköhän maltti olisi parasta tässä epävakaassa maailman tilanteessa siksi äänestän Haavistoa huomenna.
Sama täällä. Ääni Haavistolle on ääni itsenäisen ja demokraattisen Suomen puolesta.
En voi äänestää "vihreää" joka harrastaa polttomoottoreilla revittelyä. Pitää näyttää esimerkkiä eikä elää kuten PS.
Haavisto perustelee mielipiteensä, Stubb vastaa ympäripyöreästi.
Vierailija kirjoitti:
En voi äänestää "vihreää" joka harrastaa polttomoottoreilla revittelyä. Pitää näyttää esimerkkiä eikä elää kuten PS.
Mutta kuinka vihreää se litiumkaivoksilla tuotettu sähköautoilu on?
Ja uuden auton hiilijalanjälki on suurempi, kuin vanhassa pysyminen, jos se on vielä ajokelpoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen kohtalo on sinetöity, jos Stubb valitaan. On kuin Punahilkan susi, neitimäinen ja vaarallinen feikki esittäjä. Egoisti, joka suututtaa kaikki. Tekstailee omin päin Lavroville ohi valtionjohdon ja Suomen kansan. Todella vaarallinen sooloilija,
Jan Lindberg luottaa täysin ja on ollut samoissa pöydissä muinoin Stubbin kanssa. Juttu löytyy tältä päivältä kun iltalehti oli ehdokkaiden mukana.
Toteuttamia alan todelliselta asiantuntijalta. 👍👍👍
Aika moni muu ei luota tippaakaan möläyttelevään lapselliseen Stubbiin. Mainitsemasi Iltalehti, vaikka kokkarilehti onkin, myönsi lopulta, että Haavisto kiilasi osaamisessa Stubbin ohi:
!Tässä ovat kaikki toisen kierroksen Leijonat ja lampaat Haavisto kiilasi Stubbin ohi!
https://
Eduskunnan ex-virkamiehen tyly arvio: Stubb on vuosikymmenen floppi,
Eduskunnan entinen talouspäällikkö haukkuu Alexander Stubbin lyttyyn uudessa kirjassaan: Epärealistiset luulot itsestään
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2c2aefc5-7b2b-4057-8096-0122b39f0…
Ex-kirjeenvaihtaja arvioi avoimesti presidenttiehdokkaita Ei imartele Stubbia
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/46727a93-8edc-4fd4-82d1-22127b60a…
Kun pienen maan besserwisser alkoi läksyttää Ranskaa talousasioista, vaikka oli itse hakemassa juuri Ranskan tukea Suomen pyrkimyksille, lopputuloksena oli se, että Suomi sai unohtaa oman asiansa, ja tapaamisesta poistui kaksi kalpeaa kivikasvoa, Petäistö kirjoitti kolumnissaan tapauksesta.
Puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala on myöntänyt Haavistolle sotilasansiomitalin tämän roolista Tshadin operaatiossa ja kertoo haastattelussa, että kunnioittaa Haaviston osaamista sotilaallisissa asioissa.
https://verdelehti.fi/2024/02/01/mietitko-viela-tassa-30-pointtia-miksi…
HS: Ulkomaiset miljardöörit rahoittavat Stubbin vaalikampanjaa
Herää kysymys, miksi?
Haaviston vaalikassa koostuu pääasiassa yksityishenkilöiden pienistä lahjoitusvirroista ja isommat lahjoittajatkin ovat pääasiassa vanhoja ystäviä.
Tässä vain joitakin esimerkkejä, lisääkin olisi vaikka kuinka.
Vierailija kirjoitti:
Ei kuule noilla tenteillä Suomen asioita paranneta. Tarvitaan pitkää ja korkeaa koulutusta, kokemusta jota Alexilla vaan on.
Stubbin vaimo kertoi, että Stubbilla on alempi korkeakoulututkinto. Se on ulkomailta ja sitä tasoa, ettei tutkinto Suomessa riittäisi tohtoriopintojen aloittamiseen.
Hupaisaa 😀
Huomenna äänestämään Stubbia 8.
Suomen kuvalehti 5.6.2019: Eduskunnan ex-virkamiehen tyly arvio: Stubb on vuosikymmenen floppi
Pertti Rosilan tuoreen kirjan mukaan Alexander Stubb ehti kahdessa vuodessa osoittaa olevansa sopimaton sekä puoluejohtajaksi, pääministeriksi että jopa valtiovarainministeriksi.
Berner saa Herrahissin vauhdissa -kirjassa (Tammi) pyyhkeitä sooloilustaan ja kovapäisyydestään, Stubb taas ennen kaikkea osaamattomuudestaan, joka vielä hänen kohdallaan yhdistyi voimakkaaseen narsismiin.
Stubbin Rosila nimeää vähemmän mairittelevasti vuosikymmenen flopiksi, jolla oli epärealistiset luulot itsestään. Kokoomuksen puheenjohtajana kaksi vuotta kestänyt Alex ehti Rosilan mukaan siinä ajassa osoittaa olevansa henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopimaton sekä puolueen puheenjohtajaksi, pääministeriksi että jopa valtiovarainministeriksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kuule noilla tenteillä Suomen asioita paranneta. Tarvitaan pitkää ja korkeaa koulutusta, kokemusta jota Alexilla vaan on.
Stubb oisi pysyä suojatyöpaikassaan Firenzessä, jaarittelemassa kolmea pointtiaan. Rahalla ostetut tutkinnot eivät ole tuoneet hänelle sydämen sivistystä. Myy mitä vain rahasta, muistakaa Rosatom.
Meillä ollaan hyvillään kun Stubb koko velvollisuudekseen asettua ehdokkaaksi. Toki kannatimme Rehniä mutta ei riittänyt hänen suosio joten valinta on nyt Stubb. Emme epäilleet lainkaan. Meidän suvusta löytyy yks.i Haaviston kannattaja mutta hänkin ymmärtää miksi Haavisto ei ole meidän pressa.
Stubbilla ei yksinkertaisesti riitä äly hakemaansa tehtävään. Ei osaa laskea helppoa laskua, yleistieto huono, keskittymiskyky heikko. Myös arvot myytävissä, jos niitä onkaan muuta kuin raha. Ei osaa vastata napakasti, jaarittelee leuhkasti yrittäessään peittää osaamattomuuttaan. Tuollainen ihminen möläyttelee väärissä paikoissa ja on helposti toisten ohjailtavissa.
Presidentti Sauli Niinistö vaati paljon paitsi itseltään, myös lähipiiriltään.
Uskon tuon.
Aika mielenkiintoista, sillä Pekka Haavistosta on kirjoitettu hyvin samalla tavalla. :) Kai se on hyville presidenteille ominainen piirre tuo vaativuus sekä itseä että lähipiiriä kohtaan.
Pitänee kohta lähteä katsomaan Levyraatia MTV3:ta. Alkaa klo 21 ja mukana molemmat presidenttiehdokkaat.
Nyt juuri Stubb mokailee Luokan edessä. On kiusallista katsottavaa.
"Kerro miksi mm entinen puolustusvoimien komentaja luottaa täysin Stubbiin?"
Ehkei hän kestä ajatusta, että presidentti olisi homoseksuaali. Tai ehkä hänelle on luvattu maksaa lausunnosta jotain jossain muodossa myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Presidentti Niinistö löi faktat pöytään ydinaseista https://www.is.fi/politiikka/art-2000010211623.html
"
Olen joskus todennut, että Suomella ei ole mitään tarvetta avata ydinasekeskustelua, Niinistö sanoi painokkaasti.
Fakta on se, että ydinaseita Nato pitää vain muutamassa paikassa Euroopassa, eikä mikään niistä ole kovin lähellä Suomea. Mutta toinen fakta on se, että ydinasepelote toteutuu montaa eri kautta, muun muassa sukellusveneiden kautta ja niin edelleen. Aika ymmärtääkseni hyvin jo tällä hetkellä.
Niinistön kanta eroaa kokoomuksen presidenttiehdokkaan Alexander Stubbin kannasta ydinaseisiin."
Tämä oli merkittävä avaus Sauli Niinistöltä. Luotan hänen ja Pekka Haaviston näkemykseen.
Haavisto vakuutti tenteissä kyllä kautta linjan.
Hyvä, että TP Niinistö laittoi pisteen Stubbin ydinasehärnäämiselle. Olisi kauheaa jos Suomeen tehtäisiin jokin väärään tiedustelutietoon pohjautuva ensi-isku muka itsepuolustusmielessä. Stubb saa luvan unohtaa kissa- ja hiirileikit ydinaseiden kanssa, kiitos! Kiitos TP Niinistö!
Vierailija kirjoitti:
En voi äänestää "vihreää" joka harrastaa polttomoottoreilla revittelyä. Pitää näyttää esimerkkiä eikä elää kuten PS.
Oletko vähän hassu? Eihän Pekka revittele polttomoottoriautolla. Joskus ajelee lyhyitä matkoja ladattavalla hybridi-autolla ja todella harvoin vanhalla volkkarilla.
Metsien ja vesistöjen suojelun eteen pitäisi tehdä Suomessa paljon enemmän.