Teettekö te vanhempienne kanssa yhdessä asioita?
Vietättekö jollain tavalla aikaa joskus yhdessä? Käyttekö jopa matkoilla tai tapahtumissa tai jaatteko jonkun harrastuksen tms mielenkiinnon kohteen? Vai onko yhteydenpito sitä että kumpikin puoli vaan kertoo mitä on tehnyt?
Kommentit (9)
Joo, mökkeillään välillä vanhempieni kanssa, ja on tehty ulkomaanreissuja niin että vanhempani + sisarukseni perheineen on mukana.
Äiti on kuollut. Isän kanssa ei olla juurikaan tekemisissä.
Kyllä muutaman viikon välein yleensä tavataan.
Äiti asuu 3000 kilometrin päässä, ja on 85-vuotias, joten ei hirveästi harrastella.
Äiti asuu 300 km päässä ja ikää yli 80 v. Ei ole ottanut koronarokotteita. Lähinnä soittelemme, en halua olla se joka hänelle koronan tartuttaa.
Äitini on kuollut ( tehtäisiin kyllä asioita yhdessä jos eläisi, ellei jotain todella ihmeellistä olisi tapahtunut, olimme läheisiä ).
Isäni kanssa kyllä teemme paljonkin asioita yhdessä, välillä olen työskennellyt yrityksessäänkin. Meillä on myös sellaisia vuosittaisia tapahtumia jne joissa käymme yhdessä kolmessa polvessa jo aikuisen lapseni ja isäni kanssa
Äidin kanssa käyn viikottain uimassa ja kahvilla. Joskus käydään elokuvissa, myyjäisissä yms.