Annoin itselleni luvan luopua suvun vanhoista kalusteista ja vihdoin ostaa omannäköiset

Pois lähti ruokapöytä ja tuolit, kirjakaappi, pari lipastoa, liinavaatekaappi, pari pikkupöytää ja jotain muutakin pienempää... Tilalle tuli osaksi antiikkia, mutta kooltaan ja tyyliltään paremmin kotiini sopivaa ja osaksi ihan upouutta ja paremmin toimivaa!.

Nyt olen tyytyväinen siihen miten paljon paremmin kaikki sopii toisiinsa ja sisustus on enemmän minua kuin kokoelma edellisten sukupolvien makua ja tyyliä. 

Hassua miten sitä koki jotenkin velvollisuudeksi "säilyttää suvun historiaa" vaikka suurin osa kalusteista oli sellaisia joilla ei ollut mitään merkittävää historiaa, kunhan oli tarpeeseen aikoinaan hankittu ilman sen suurempaa draamaa (evakkoretkiä eivät ole kulkeneet tai muutakaan) ja jotka ovet olleet aikansa ns bulkkia. Torissa yms vastaavia näkee pilvin pimein. Ei ole kukaan tullut edesmenneistä sukulaisista kummittelemaan.



Sellaista. Ei tässä sen kummempaa pointtia ole, kunhan purin ajatuksia.