Olen taantunut kylmään parisuhteeseen, pelkään etten osaa enää edes vastaanottaa tai kaivata muuta
Niin, suht monta vuotta ensin jaksoin haaveilla paremmasta ja toivoa muuta. Nyt olen jotenkin vaan hyväksynyt tämän mitä on mutta eihän tämä onnelliseksi tee. Silti olen vain jotenkin mukautunut tähän, ei syvällisiä keskusteluja, ei hellyydenosoituksia ilman "taka-ajatuksia", en saa tunnetta että minusta välitettäisiin jne. Pelkään etten osaa enää edes kaivata muuta jos eroaisin, eli ajautuisin ehkä samanlaiseen onnettomaan suhteeseen. Olen tavallaan sysännyt omat tarpeeni sivuun, osaanko enää edes löytää niitä jonkun toisen kanssa? Ymmärtääkö kukaan pointtia? Tätä on vaikea selittää mitä käyn läpi. Jotenkin vain osaisin jatkaa arjen suorittamista tällaisenään, tunteettomasto vaan eteenpäin.
Kommentit (7)
Niin haen tunteita tai jotenkin niiden korviketta katsomalla tositeeveetä ja elämällä niiden ihmisten draaman kautta
Saisit lämmintä syliä kiltiltä ja kunnolliselta mieheltä. Miksi kelpuutit sen komean miehen joka panee muita naisia.
Vierailija kirjoitti:
Niin haen tunteita tai jotenkin niiden korviketta katsomalla tositeeveetä ja elämällä niiden ihmisten draaman kautta
Minä en. Olen tehnyt itseni arjessa niin kiireiseksi etten ehdi ajatella muuta kuin perustarpeita. Kai sitä ihminen näinkin näköjään elää. Ap
Jos haluat vielä yrittää, niin muuta omaa käytöstä ja ajatuksia. Ole puolisollesi sellainen kuin haluaisit hänen olevan sinulle. Toimii ainakin omalla kohdalla. En odottanut toiselta mitään, mutta muutin oman käytökseni ja ajatukseni rakastavammaksi.
Myös minä haen "romantiikkaa" kirjoista ja etenkin kaamosaikaan yltiöromanttisista joululeffoista. Suomalainen perusjölli ei varmaan kovin romanttiseksi muutu edes opettamalla tai pyytämällä, joten olen sitten ehkä vain tyytynyt tähän. Romanttisinta taitaa olla yhdessä kahvilla käyminen tai leffan katsominen. Toisaalta voit lohduttautua sillä, että usein kaikkein romanttisimmat eivät ole ehkä sieltä uskollisimmasta päästä. Välillä kyllä annan palautetta asiasta, huumorin varjolla tosin.
Minä pääsin eroon kylmästä ja empatiakyvyttömästä miehestä. Nyt elämässäni on todella lämmin ja rakastava mies. Tuntuu, että itsekin olen taas elossa. On ihanaa, kun tietää olevansa aina tervetullut miehen syliin, ja läheisyys on molemmille yhtä tärkeää.
Elin tuollaisessa pitkässä suhteessa ennen. Nykyään olen suhteessa josta ei hauskuttelu ja läheisyys ym puutu. En edes enää ymmärrä miten pystyin elämään edellisessä suhteessa. Nyt koen olevani elossa.
Monen naisen elämää...