Lapset ja tyttöystäväni

Ymmarras tuskasi ja tyttoystavasi kauhun enemman kuin arvaatkaan. Itse tapasin avomieheni lapset vuosi sitten, lahes vuoden seurustelun jalkeen. Sanoin ennen lasten tapaamista miehelleni etta jos lapset reakoivat vahaankaan, siis negatiivisesti mina kavelen suhteesta pois silla lasten hyvinvointi on minulle ollut aina kaikki kaikessa. Me molemmat, tai siis kaikki me 4 pelkasimme ja jannitimme tapaamista. Mutta hyvin kavi, lapset olivat ihastuttavia ja lapsetkin hyvaksyivat minut. Nyt meilla jo leikkisasti puhutaan etta olen heidan aitipuoli. Itselle tuo sana on hieman outo ja pelottavakin.



Kun muutin mieheni luokse ja lapset tulivat isommaksi osaksi arkeemme huomasin pian etta olin ehka mustasukkainen mieheni huomiosta. Naurettavaa edes kieltaa etteiko tyttoystava olis mustasukkainen, kun on kuitenkin, ja kun sen myontaa elama muuttuu helpommaksi.

Alun autuisan " kuherruskuukauden " jalkeen lasten vierailut muuttuivat. Joka kerta kun tytot tulivat meille, kayttaytymiseni muuttui. Aloin toksayttaa hieman ilkeita kommenteja etta lapset on nyt meilla eivat aidillaa ja meilla on eri saannot. Lapset huomasivat etta olin artyisa ja peloissaan kysyivat useasti isaltaan olenko mina muuttamassa pois. Niin ei kuitenkaan ollut. Mina vain en tieda paikkaani heidan elamassaan. En ole aiti, en aitipuoli. Minulla ei periaatteessa ole sananvaltaa, mutta silti on.. Monimutkainen asia. Asiaa ei helpoista se etta rakastan lapsia aivan kuin omiani, minulla ei ole omia lapsia. Puhun lapsista kuin he olisivat meidan lapsia. Sitahan he ovat, meidan lapsia. Ja lapset rakastavat minua paljon. Meilla alkaa perhe harmonia loytymaan ja kun lapset eivat ole kanssamme kaipaan heita kovasti. Ja tuohon mustasukkaisuuteen viela, puhuin mieheni kanssa tunteistani ja nyt han muistaa nayttaa tunteitaan enemman myos lasten ollessa paikalla, pieni pusu poskelle tai sipaisu tuo kummasti paremman, ja turvallisimman tunteen. Kokeile!

Puhu tyttoystavasi kanssa hanen tunteistaa, kerro hanelle etta hanella on iso paikka elamassasi ja rakentakaa yhteinen perhe, ilman " minun lapsia" silla se on varmaan se asia jota tyttoystavat pelkaa.

Onnea teidan perheeseen!!!!

Minä myös olen sitä mieltä, että tyttöystäväsi kärsii tahtomattaan ja ehkä tajuamattaankin mustasukkaisuudesta. Ymmärrän tilannetta jollain lailla; itselläni on samaa vikaa.

Minä ja miesystäväni olemme kumpikin yksinhuoltajia, minulla on kaksi lasta ja hänellä yksi. Ja huolimatta siitä että minullakin lapsia on, välillä kirpaisee kun huomaan kuinka erityisasemassa miehelle on hänen poikansa. En voi mitään sille tunteelle, että MINUN kuuluisi olla se ykkönen, niin ikävältä kuin se kuulostaakin.

Tee tyttöystävällesi selväksi, että hän on sinulle se tärkein, että hänen asemansa sydämessäsi on horjumaton. Hän varmaankin tuntee olonsa epävarmaksi, eikä asiaa paranna se ettei hän tapaa enää lapsiasi. Selitä naiselle, kuinka haluaisit hänen kuuluvan elämääsi joka päivä, myös silloin kun lapset ovat luonasi. Ja kun tyttöystäväsi ensi kerran tapaa lapsesi, pidä huoli ettei hän jää sivuun. Anna hänelle huomiota lastenkin aikana, niin että hän siinäkin tilanteessa tuntee olevansa tärkeä.

Toivottavasti tästä oli jotakin apua...

Mustasukkaisuus on varmasti yksi hänen tunteistaan. Siihen voi kuulua kaikenlaista kateutta menneisyydestä ja siitä, että sinulla on ollut haaveita jonkun toisen ihmisen kanssa. Ja että jos perustaisitte perheen, siinä olisi jo jotain tiettyjä rutiineja mukana. Hän olisi siis astumassa tavallaan valmiiseen pöytään, jossa sitten pitäisi neuvotella kaikkien osapuolten kanssa.



Jos lähtisitte alusta lähtien liikkeelle (sinulla ei olisi lapsia), voisitte yhdessä luoda tulevaisuuden aivan täysin omilla ehdoillanne. Nyt kuitenkin sinulla on jo jotkut tavat muodostuneet, samoin lapset kantavat äitinsä kodin tapoja. Hän saattaa siis tuntea, että mahtuakseen mukaan, hänen pitäisi solahtaa tiettyyn muottiin.



Vastuu lapsista voi myös pelottaa. Vaikka sinä ottaisitkin heistä aivan täyden vastuun, hänen pitäisi kuitenkin " normaalina ihmisenä" olla toisena aikuisena - eli edes suunnilleen kypsä täysikasvuisen aikuisen malli.



Itse suostuin edes ajattelemaan aikuiseksi kasvamista oman lapsen myötä (vaikka olin jo 28v), sitä ennen sana aikuinen herätti lähinnä ajatuksia omista vanhemmista. Sekä tylsistä, rutinoituneista ja neuroottisista aikuisista, jotka itkevät viikkotolkulla jos joku 2v Viljami oppii sanomaan " vittu" . Ja käyttävät koko energiansa vuodenaikojen mukaisten unikkoverhojen vaihtamiseen masentavan valkoisessa laatikkomallisessa okt-talossa.



No niin.



Sitten vielä se, että jos hän todella lähtisi kanssasi yksiin, niin ehkä hän pelkää sen sitten olevan " menoa" . Sitoutuminen sinuun, lapsiin, koko pakettiin, perhe-elämään... on tosi suuri askel, varsinkin jos on tottunut elämään sinkkuna. Ja vaikka ei niin huimaavan villiä menoa harrastaisikaan, sellainen tietty " paino" elämään tulee lasten myötä. Tottakai kokemus on korvienkin välissä.



Jos olette seurustelleet vain suhteellisen lyhyen ajan, suosittelisin vielä jatkamaan vaikka vuoden eteenpäin. Jotta tyttöystäväsi voisi hyvin teidän perheenne toisena aikuisena, hän saattaa tarvita ensin paljon aikaa sinun kanssasi. Se vaatii sitä, että te tutustutte toisiinne perusteellisesti ja luottamus kasvaa. Älkää pitäkö kiirettä lasten kanssa, heidän sopeutumisensa ja heihin sopeutuminen on (mielestäni) helpompaa sitten, kun omat välinne ovat riittävän luottamukselliset.



Sitten kun teidän kuvionne olisi siinä vaiheessa, että oikeasti asuisitte yhdessä, voi sinullekin olla helpompaa nähdä tyttöystävä lastesi kanssa, mikäli pystyt luottamaan häneen " oikeasti" . Hänellä kun saattaa hyvinkin olla mielipiteitä kaikenlaisten asioiden suhteen ja suhteenne kannalta on ihan ensiarvoisen tärkeää, ettet koe velvollisuudeksesi suojella lapsiasi " pahalta vieraalta naiselta, jolla on kummallisia tapoja ja joka ei ymmärrä lapsia" .



Tällaisia asioita olen ainakin itse pyöritellyt mielessäni uusperhekuvioon astumisesta. Oma tunteeni ainakin on, että tässä meidän kokoonpanossa varmaan menee ainakin ensimmäiset 2v ihan tilanteeseen totuttelussa :-)

Eli itse olen nyt ollut 7 vuotta äitipuolena ja saanut tänä aikana sitten myös omia lapsia. Kuvaamasi käytös tyttöystävältäsi kuulostaa hieman 7 vuoden takaiselta minulta...



Kuvauksesi perusteella tyttöystäväsi kuulostaa melko kypsymättömältä sekä siltä, että hänellä ei ole juurikaan kokemusta lapsista. Mustasukkaisuus on myös yksi tärkeä osa hänen käytöksessään ja sitä lietsoo luultavasti hänen oma epävarmuutensa ja juuri tuo kypsymättömyys. Eli hän tarvitsisi lisää itseluottamusta ja tunnetta omasta arvostaan ja tärkeydestään, jotta hän ymmärtäisi ettei hänen arvoaan vähennä sinun lapsesi millään tavalla.



Myöskin hänelle voi olla vaikea miettiä sellaisia asioita, mitkä liittyvät omiin lapsiin ja kaikki vanhemmat yleensä käyvät läpi lasten syntymän yhteydessä: painava vastuu ja omien tarpeiden jättö taka-alalle lasten tarpeiden tullessa tärkeämmiksi. Elämää pitää suunnitella pitkällä tähtäimella eteenpäin. Eli " vapaus" ja " riippumattomuus" häviävät, mutta vanhemmat saavat tilalle jotain paljon arvokkaampaa: lapset joiden kanssa jakaa elämä ja kasvaa yhdessä. Äitipuolet taas eivät tätä saa, joten heidän on vaikeampi sitoutua tällaiseen kuvioon kun takeita mistään ei ole: on velvollisuuksia esim. huolehtia puolison lapsista ja olla heille läsnä, mutta ei ole täysivaltaisena päättämässä lasten asioista, ei saa sekaantua kasvatukseen (usein biologiset äidit ovat tästä tarkkoja) eikä saa tavata eron sattuessa lapsia enää ikinä.



Mielestäni teet kuitenkin tyttöystävällesi karhunpalveluksen jos alat vähättelemään lastesi tärkeyttä jotta hänelle tulisi parempi mieli. On sinulta vastuuntuntoista vaatia häneltä sitä, että hän voi olla paikalla kun sinunkin lapsesi ovat ja kunnioittaa heitä senverran, että käyttäytyy ystävällisesti. Jos hän haluaisi joskus kanssasi lapsia, saattaisi olla että hän pitäisi sinua piittaamattomana isänä jos olet antanut hänen käyttäytyä noin :) Rakkautta tai sitoutumista sinun ei tarvitse vaatia, mutta aikuista käytöstä kyllä. Hän voi itse päättää miten pitkälle haluaa lastesi kanssa mennä, ollaanko kavereita vai omaksuuko hän teidän perheessä kasvatusvastuutakin.



Itse kyllä muistan monia hyviä ja huonoja aikoja meidän uusperheemme aikana, etenkin ensimmäiset vuodet olivat vaikeita puolin ja toisin. Itse tultuani äidiksi paikkani perheessä ikäänkuin vakiintui ja kykenin paremmin ymmärtämään lapsia ja etenkin hankalaa exää, joten suhtautumiseni on mennyt paremmaksi. Tällä hetkellä kohtelen kaikkia lapsia kuin omiani, ja puhun heistä toisilleen täyssisaruksina sekä mielestäni suhteeni vanhimpaan tyttöön on hyvä ja läheinen. Olen päättänyt omaksua hänen kanssaan yhden kasvattajan rooliin ja se on selkeyttänyt asioita, etenkin kun tiedän, että mieheni kuuntelee mielipiteitäni.



Yritä siis kysellä tyttöystävältäsi, mikä häntä asiassa ahdistaa. Sillä kun ei ole tekemistä sinun lastesi kanssa yksilöinä, eikä heidän luonteessaankaan ole mitään vikaa, joten jos tyttöystäväsi osaisi paremmin kertoa mistä ongelma johtuu, se ei purkautuisi ihan turhaan asiasta täysin syyttömiin lapsiin.

Mitä tyttöystäväsi on sanonut syyksi siihen että lapset ovat kuin punainen vaate ? Sen kun tiedät sinun/ meidän on helpompi pähkäillä mitä tehdä. AINA löytyy syy vaikka hän alkuun sanoisi ettei tiedä.



Kysy sitä ja palaa asiaan.

Kehun sinua heti alkuun: kuulostaa hyvältä, että arvomaailmasi on kunnossa ja otat lapset luoksesi.



Minulla ei ole omakohtaista kokemusta äitipuolen roolista. Lapseni isällä on kuitenkin uusi naisystävä, joka ei hyväksy poikaani. Enkä vain elä kuvitelmissa, vaan ex-mieheni sukulaiset ovat asiaa minulle kummastelleet. Poika ei saisi mm. olla isällään vknloppuna, ja vaikka viikosta/krt on sopimus, niin käytännöksi on muodostunut 5pv. Joka kerta kun yritämme sopia tapaamisesta, ex:n pitää ensin keskustella avokkinsa kanssa. Ymmärrän että parisuhteessa toinen osapuoli on otettava huomioon, mutta silti. Lapsen lelut, tavarat ja kirjat viedään varastoon siksi aikaa kun hän on poissa, eikä asunnossa ole yhtään kuvaa pojasta. Minä olen joustanut, loputtomiin, koska haluan pitää välimme hyvinä. En vain tiedä oikeasti kuinka kauan jaksan.



Mutta minulla on hyvä kokemus seurustelusta sellaisen miehen kanssa, joka hyväksyi lapseni täysin. Olimme hänelle kokonainen paketti. Ja myös häntä suututti ex:n uusi puoliso. Kuitenkin hän oli sitä mieltä, että lapsen etu ensin. Meidän seurustelumme päättyi muiden asioiden takia, harmi.



Toivottavasti tilanteesi paranee, kerrothan kuulumisia..!



Leijona76 & poika 2,5v

Hei,

suuren suuri kiitos kaikille vastanneille :). Arvostan näkemyksiänne todella paljon. Laitan teille vastauksia huomenna.

Luin muut vastaukset ja tuli mieleen vielä yksi mahdollinen näkökulma. Ehkä tyttöystäväsi pelkää tekevänsä jotain lasten kanssa väärin? Jos hänellä ei ole mitään kokemusta lapsista, hän saattaa pelätä, että pelästyttää lapsen, että ei ymmärrä, mitä lapsi puhuu tms. Hän voi myös pelätä arvostelua sinulta: jos hän ei osaakaan olla lasten kanssa " oikein" , ehkä sinä et halua jatkaa suhdetta? Ehkä hän pelkää myös, että ajattelet, millainen exäsi oli lasten kanssa, ehkä paljon taitavampi tai muuten parempi...?



Äitipuolia tai isien uusia tyttöystäviäkin arvioidaan tarkkaan myös perheen ulkopuolelta. Pakettiin kuuluvat myös esim. suhteet sinun vanhempiisi tai muihin sukulaisiin, ehkä jopa tuttavaperheisiin, joita saattaa kiinnostaa, miten tyttöystävä pärjää lasten kanssa. Moni etenkin keski-ikäinen saattaa kuvitella, että naiset osaavat jotenkin luonnostaan olla lasten kanssa. Eivät kaikki osaa! Itse en osannut ennen kuin tutustuin mieheni silloin 2-vuotiaaseen lapseen. Nyt meillä on omakin 2-vuotias ja väitän, että kokonaisuudenhallinta on aika paljon parempi kuin silloin ennen.



Jostain syystä minusta tuo kuulostaa enemmän pelolta kuin mustasukkaisuudelta. Hänestä voi olla myös outoa suhtautua sinuun isänä, koska hänelle olet poikaystävä. Teidän olisi syytä tarkasti ja avoimesti jutella näistä asioista. Pelkoja voi olla vaikea tavoittaa, mutta niitä voi helpottaa paljon, usein vain sanomalla, että sinä pärjäät ihan hyvin omalla tavallasi ja minä tuen sinua ja autan. Tue häntä, jos haluat, että suhteenne jatkuu hyvänä!

Hei,

suuri kiitos kaikille rohkaisevista kommenteista :). Haluan tosiaan ymmärtää tilannetta paremmin tyttöystäväni näkökulmasta. Olemme jutelleet tilanteesta melko paljon. Haluan ehdottomasti toimia siten, että saan suhteemme toimimaan myös silloin, kun lapset ovat minulla.



Meidän suhteemme alkoi melko pian eroni jälkeen. Lapset alussa vertailivat tyttöystävääni äitiinsä ja se kuulemma tuntui pahalta. Lapseni kuitenkin pitävät tyttöystävästäni ja kysyvät aina milloin hän tulee.



Olen varmasti itse osasyyllinen tuohon tyttöystäväni käyttäytymiseen. Menin kerran kommentoimaan tyttöystäväni käytöstä lapsiani kohtaan, mutta tein sen vähän tökerösti. Silloin tyttöystäväni todella yritti kaikkensa, minkä huomasin vasta mokani jälkeen. Kerroin todella olevani pahoillani töksäytyksestäni.



Lisäksi olen joillakin kertomatta jättämisillä aiheuttanut hieman mustasukkaisuutta vaikka toden totta suhteeni lasten äitiin on vain ja ainoastaan lasten asioiden hoitaminen. Tyttöystäväni sanoo pelkäävänsä, että lapset sanovat jotakin, mitä hän ei kestä, vaikka todellakaan ei ole mitään pelättävää.



Tyttöystäväni on sanonut, että hän on mustasukkainen lapsistani ainakin joskus. Samoin hän on nuorehko eli alle 30v. eli kypsyyttä voisi olla vähän enemmänkin. Tyttöystäväni oli myös pitkään sinkku ennen kuin alkoi olemaan kanssani, joten valmis pöytä taitaa välillä vähän ahdistaa. Tyttöystäväni välillä pohtiikin, että hänelle olisi paljon helpompaa olla jonkun muun kanssa, jolla ei ole lapsia entuudestaan.



Olen tehnyt tyttöystävälleni selväksi, että rakastan häntä todella paljon ja kun hän on yhtä aikaa paikalla lasteni kanssa (todella harvoin) niin olen antanut huomiotani tyttöystävälleni. Silti hän sanoo, että tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja että annan hänelle liikaakin huomiota. En todellakaan vaadi tyttöystävältäni mitään, mutta haluan vain aikuista käytöstä.



Taustalla on myös tyttöystäväni perinteiset perhekäsitykset. Kaikista hankaluuksista huolimatta uskon vahvasti, että rakkautemme voittaa kaikki esteet. Luotan siihen, että aika autta. Koko paketti on toki hankala nieltäväksi, mutta uskon kovasti, että se ei ole mahdotonkaan.