Pelkään nykyään syyhyä ja luteita niin, että tämä käy mielenterveyden päälle, muita?
Yritän elää mahdollisimman minimalistisesti, en käy kirppareilla, välttelen muutenkin muiden kotona luuhaamista ja ihmisten kanssa lääppimistä, mutta silti pelottaa. Pelottaa, että saan syyhyn tai luteita jostain bussin penkistä ja minulla menee näiden hoitoon koko omaisuus ja mielenterveys. Joudun heittämään rakkaita asioita roskiin ja hankkimaan uutta tilalle, jotta voin taas alkaa pelätä.
Oikeastaan olen jo harkinnut muuttamista erakoksi metsään tämän takia.
Kommentit (10)
Millä paikkakunnalla asut jos se pelottaa. Joissakin paikoissa sitä ei ole?
Sama juttu aiemmin, kun lapsi asui vielä mun luona. Nyt kun jän on aikuinen, en pelkää niin paljon. Mutta kyllä pelottaa kulkea julkisilla ja istua jossain julkisen tilan odotusaulan penkeillä.
Itse käyn kirpputoreilla kerran tai kaksi vuodessa. Ei ole koskaan ollut lude- tai syyhyongelmaa. Myöskään kellään tutullani ei ole ollut.
Vähän sama. Jo syksyllä tuli lapsen koulusta viestiä, että koulussa on syyhyä. Kihomato- ja täiepisodit jo olleet. En todellakaan kaipaa mitään noista.
Oletteko lukeneet uutisia? tänäänkin ylen sivuilla luki että syyhytapauksia viime vuonna 37 000 ja tämähän tarkoittaa vain diagnosoituja tapauksia, iso osa ei mene edes lääkäriin sen takia ja monet ei yritä hoitaa edes käsikauppalääkkeillä. Kiva lukea uutisia, missä ihmiset kertoo että menee satoja euroja kuussa hoitoon, joka ei tepsi ja mielenterveys menee kutinan ja muiden oireiden takia. Vainhoharhaiseksikin vielä tulee, vaikka selviäisi tilanteesta. Ap
Et saa syyhyä bussin penkistä, ellet hinkkaa siihen itseäsi alasti.
Luteista en halua sanoa edes mitään, niin paljon iljettää. Ap
En uskalla käydä jumpassa, salilla enkä uimahallissa jos pukukopissa on syyhypunkkeja (muiden vaatteista pudonneet). Kuolisiko ne desinfiointi-aineella??
Mieti mitä kaikkea siellä metsässä asuu