Täytän juuri 50 vuotta ja laskin kauanko olen eläessäni ollut töissä....
11 vuotta, juuri ja juuri. Suuri osa aikuisiästä on mennyt sairauslomilla. Minulla on rikkinäinen kroppa ja aina on jotain leikattu tai jotain tulehtunut. Jos jotain hyvää, niin lapset on siinä sivussa hoidettu kotona.
Mutta ei tätä työpaikan kahvihuoneessa kehtaa sanoa, kun toisilla samanikäisillä työkokemusta kuitenkin 20-25 vuotta ja näitä vertailevat.
Pitää olla vaan tyytyväinen, että aina kun työkykyä on ollut, olen töitä saanut. Työttömyyttä ei paljoa ole ollut. Nytkin kynsin hampain pidän nykyisestä työstä kiinni, vaikka se tarkoittaa vahvojen kipulääkkeiden käyttöä että työpäivästä selviää.
Keskustelua, samassa tilanteessa olevia?
Kommentit (21)
Vietin 20-29 vuoteni välisen ajan ihan täytenä pummina :D Nyt työelämässä ollut vähän päälle 20 vuotta. Oli hurja nuoruus, vaikkakin hauska.
Työurani aikana olin kuusi kertaa tapaturmaisten luunmurtumien takia sairauslomalla, pisin loma 9kk. Työura kesti 34v kunnes jäin tk eläkkeelle.
Itse olen 45-vuotias ja töissä olen yhteensä ollut alle 2 vuotta.
Ja minua kun on harmittanut, kun ensin olin duunissa 25-vuotiaaksi, ja ikäluokallani eläke alkoi kertyä vasta 23 ikävuoden jälkeen, ja sitten menin ensin amk:hon 2 vuodeksi, lopetin ja vielä yliopistoon 5 vuodeksi joten eläkkeenkerrytysvuosia meni paljon hukkaan. Mutta ei noin huonosti sentään vuosia ole.
52/27 v työtä ja rehellisesti sanoen ei haittaisi ollenkaan, vaikka olis noista pari vuotta tehnyt jotain muutakin (hyödytöntä).
Aloitin työt koulun ohessa aikanaan 13 vuotiaana. Siitä lähtien olin kaikki koulun lomat töissä ja tein opiskelun ohella ilta ja viikonloppuhommia. Valmistuin 22 vuotiaana ja ollut siitä lähtien töissä kahden vuoden jaksoa lukuunottamatta, jolloin olin omaishoitajana ja saattelin molemmat vanhempani hautaan.
Nyt olen 58 vuotias ja vielä pitäisi jaksaa 7 vuotta työelämässä. Eli yli 40 vuotta on jo työelämää takana ja still going strong.
Ihan vaan läksin kiittämään, että olet kuitenkin aina tehnyt töitä kun olet pystynyt. Tälläkin palstalla on monia, jotka eivät millään saa töitä.
Autonkorjaaja Pietarinportilla kysyi jumalalta miksi minä kuolin näin nuorena johon jumala vastasi asiakkailta laskuttamiesi työaikojen mukaan olet yli 100-vuotias
Mä olen ollut niin vähän töissä etten kehtaa kertoa. Ensimmäiseen ammattiin valmistuin kun alkoi ysärin lama. Monenlaista työtä olen silti tehnyt. Liian pitkät työttömyydet on vaikuttaneet moneen asiaan. Yksi esimerkiksi on vuosia jatkunut stressi työttömyydestä. Sen voi arvata mitä se tekee korvien välille.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut niin vähän töissä etten kehtaa kertoa. Ensimmäiseen ammattiin valmistuin kun alkoi ysärin lama. Monenlaista työtä olen silti tehnyt. Liian pitkät työttömyydet on vaikuttaneet moneen asiaan. Yksi esimerkiksi on vuosia jatkunut stressi työttömyydestä. Sen voi arvata mitä se tekee korvien välille.
No mitä se sitten teki sinne.
Järkyttän vähillä työttömyyskorvauksilla ihan kaikille tulee mielenterveysongelmia. Tiedän sen itse. Se työmarkkinatuki ei riitä kuin jotenkin kahdeksi viikoksi ja loppu kaksi viikkoa pitää elää rahattoman ja tämä kaksikymmentä vuotta sitten. Nykyään eläminen on paljon kalliimpaa ja ihan sama se työmarkkinatuki kuin 20v sitten.
Ei kukaan pysy tervejärkisenä taiteellakseen sillä rahalla. Kukaan noista päättäjistä ei suostusi kokeilemaan kuinka sillä elää kun sillä ei elä.
Ei voi olla totta että sillä summalla pitäisi pysyä työmarkkinakelpoisena ja työnhaku kelpoisena kun se summa on ihan samaa luokkaa kuin toimeentulotuki sen nousten vielä suuremmaksi kun siihen tulee indeksikorotukset neljä vuotta ja työmarkkinatuki pysyy samana jääden alle toimeentulotuenkin.
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan läksin kiittämään, että olet kuitenkin aina tehnyt töitä kun olet pystynyt. Tälläkin palstalla on monia, jotka eivät millään saa töitä.
Kiitos! Ja kyllä, aina kun olen työttömäksi jäänyt niin kauaa sitä ei ole kestänyt, 1-3 kk kun olen työn löytänyt. Kerran työttömäksi jäätyäni TE-toimiston johtava työvoimaneuvoja sanoikin että turhaan hän minulle mitään tyrkyttää, "kun löydät itse paikkasi, kuten aina!" Ja sen tapaamisen jälkeen meni 2 viikkoa niin aloitin työt. Aina ottanut rohkeasti uuttakin työtä ja määräaikaisia. Se huonoa, että jos ei ole sopinut terveydelle, on työttömyys ollut aina edessä saikun jälkeen. Se hyvää, että tiesipä taas mikä työ ei sovi. Nyt vanhemmiten sitten vakituisessa virassa ja sitä monipuolista työkokemusta, vaikkakin vähäistä, on arvostettu täällä todella paljon! Ap
Olen 48 v ja olen ollut töissä 17 vuotta jos ei nuorena kesätöitä oteta huomioon. 20 vuotiaana sain heti armeijan jälkeen raksatöitä .Nyt just on 8 vuoden työttömyysputki menossa. Jostain syystä 40 vuotiaana alkoi työttömyys ja en ole kelvannut sitten mihinkään vaikka mitä hakemuksia lähettää. Olen hakenut paikkoihin josta on osaamista ja kokemusta ja osaan vähän kaikkea. Sairaslomalla en ole koskaan ollut joten ihmettelen miksei kelpaa työntekijä joka on luotettava.
Minä otin laskuissani ne nuoruuden kesätyötkin huomioon 😕ap
56/31, niin kauan tehdään kun työtä on tarjolla
Mä olen 57 ja työkokemusta 40 vuotta, lukuunottamatta muutamaa vuotta kotona lapsen kanssa ja paria työttömyyspätkää, jolloin silloinkin tein vuokrafirmojen kautta eripituisiä pätkiä.
Vierailija kirjoitti:
Aloitin työt koulun ohessa aikanaan 13 vuotiaana. Siitä lähtien olin kaikki koulun lomat töissä ja tein opiskelun ohella ilta ja viikonloppuhommia. Valmistuin 22 vuotiaana ja ollut siitä lähtien töissä kahden vuoden jaksoa lukuunottamatta, jolloin olin omaishoitajana ja saattelin molemmat vanhempani hautaan.
Nyt olen 58 vuotias ja vielä pitäisi jaksaa 7 vuotta työelämässä. Eli yli 40 vuotta on jo työelämää takana ja still going strong.
Melkein kuin minun tarinani. Lukion jälkeen kauppaopistoon ja sieltä valmistuin 21-vuotiaana. Ikää nyt 56, työvuosia takana nyt kokopäivätyössä 35,5. Aikuisena opiskelin työn ohessa maisteriksi. Vielä pitää 9 vuotta jaksaa. Eläkkeelle päästessä työvuosia on kasassa 44,5 vuotta jos sinne asti hengissä pysyy.
Myös täällä on vanhemmat hoidettu hautaan ja lapsiakin saatu ja kasvatettu. Niin että kyllä sen työeläkkeensä eteen joutuu töitä tekemään.
42, töissä 9 vuotta yhteensä pienissä pätkissä.
Kyllä se työttömän elämä on niin surkeaa kituuttamista, että ihan mielelläni uhraan aikaani työelämälle. Saa paljon enemmän mahdollisuuksia mieleiselle vapaa-ajalle, kun rahaa On.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 45-vuotias ja olen ollut töissä 23 vuotta. Vielä 20 vuotta edessä jos henki pihisee.
Toiset 23 vuotta vielä, eläkeikäsi on 68 vuotta 7 kuukautta.
Itse olen 45-vuotias ja olen ollut töissä 23 vuotta. Vielä 20 vuotta edessä jos henki pihisee.