Kokemusta jatkuvasta kilpailusta parisuhteessa?

"sinä myöhästyit silloin kerran niin minäkään en viitsi tulla ajoissa koskaan"

"sinä et silloin kerran voinut lainata rahaa kun sinulla ei ollut, nyt minäkään en lainaa rahaa edes hetkeksi, vaikka olisi mistä lainata" ap

Ja pidetään silti huoli koko ajan, että saadaan itse enemmän kaikkea hyvää kuin toinen eikä tehdä toiselle niin paljoa takaisin hyviä tekoja.

Luiskaan. JSSAP.

Jep, sellaisia parisuhteita sitten. Lasketteko orgasmitkin vai onko ne vaan miehen oikeus?

Ja pakko olla yhdessä koska..? 

Juu, lukioaikainen poikaystäväni teki jokaisesta jutusta kilpailun. Muiden kanssa ajettiin pyörällä vierekkäin ja juteltiin, mutta hän polki alamäet hirveällä vauhdilla, jotta pääsi seuraaviin liikennevaloihin odottamaan "hidasta" tyttöystäväänsä.

Aina piti kisata, kumpi on muka fiksumpi ja eniten ärsytti kun tämä hajamielinen professori yritti saada minut kiinni jostain huolimattomuudesta. Ei onnistunut, mutta ärsytti yli kaiken. Siksi sai jäädä kilpailemaan yksikseen.

samaa yritän sanoa emännälle siivouksesta. Ei ole mikään kilpailu, saa siivota ihan pyyteettömästi.

Jos sä et saanu viimeks orgasmia, sano et mieskään ei saa seuraavalla kerralla saada. 

Vaikuttaa enemmän nuoruusaikojen kaverisuhteelta kuin rakkaudelliselta parisuhteelta.

Jospa opiskelisitte yhdessä parisuhteen vuorovaikutustaitoja? Tai sitten täytynee tehdä suurempia muutoksia, vaikka asua erillään tms., jos toivot, että tilanne edes hieman muuttuisi. Joskus, kun muuttaa jotain osaa kokonaisuudessa, moni muukin asia voi yllättäen muuttua.

Kilpaileminen voi jäädä koko elämää hallitsevaksi tavaksi eikä se tiedä parisuhteelle hyvää. Ainoa, missä kehoitetaan kilpailemaan, on toistensa kunnioittaminen.

Jos antaa toisen voittaa, nin onko hän onnellinen? Jos myöntää toiselle, että olet paras kaikessa, joten on parempi, että sinä teet tässä parisuhteessa kaiken ja minä huonompana vetäydyn, onko hän sitten tyytyväinen?

Minulla oli tyngäksi jäänyt parisuhde tuollaisen miehen kanssa. Kun huomasin kuvion päätin, että nyt kilpaillaan siitä kumpi on pidempään ottamatta yhteyttä toiseen. Minulla on nyt käynnissä kahdeksas  yhtäjaksoinen vuosi, miehellä vasta toinen.

Joo, meillä rupes lasten saannin jälkeen olemaan tuollaista exän kanssa. Ennen sitä ei ollut, mutta lapset sitoi tietysti enemmän, niin alkoi tuo kiukuttelu ja tekemisten luettelu ja kiristäminen. Pikkuhiljaa johti jopa tönimisiin jne., minkä jälkeen erottiin. 

 

Merkki siitä, että suhde ottaa päähän ja siitä haluaa irti. Rakastunut ei tuollaista tekisi. 

Jos on työhullu(tai sellaista esittävä) nainen, niin ei käy että kumpikin tavallaan, vaan aina kyttäämässä miehen työmäärää ja nalkunnalkun miksi et tee sitä ja tätä jne.

Ei tule muuttumaan. Ihan todella harvassa on parisuhteet, jossa toinen on todella tehnyt ison muutoksen ja parisuhdetta on pystytty jatkamaan onnellisesti. Itse en ole kuullut ikinä yhdestäkään ja sanoinkin näin vain, koska joku kuitenkin täällä tulisi vänkäämään, että voi muuttua, koska heilläkin onnistui tms. Jos toivot toisessa jotain isoa muutosta, niin eroa. Parhaassakin tapauksessa hän voi hieman laimentaa piirrettä, mutta ei kannata ikinä luottaa siihen, että muuttuisi. Nyt siis kannattaa vain miettiä pystytkö elämään kilpailuasetelman kanssa vai et.

Minulla on tuollainen kilpailua harrastava puoliso.

Hän on tehnyt parisuhteessa kaikesta kilpailun tai yrittää olla kokoajan minua parempi.

esim salilla käydessä hänen pitää kävelymatolla kävellä suuremmalla vastauksella, jalkakyykyissä isommat painot ja enemmän kyykkyjä jne

Pyöräilytunneilla isommat vastukset ja enemmän ylämäkiä.

Pystyy haastamaan itseään parempiin suorituksiin salilla, jos lähden mukaan tuohon.

On minulle sitten kiukkuinen, jos en säännöllisesti nosta jalkapräsissä painoja (hokee, että tahallani alisuoriutumista teen)

No monesti salilla lopputulema on sitä, että puoliso joutuu menemään pitkälleen, kun on vetänyt itsensä äärimmilleen ja päässä sumenee.

Ei tuo ole kilpailu vaan varmistamista, että kaikki tehdään tasan puoliksi. Odotappas kun sairastut, sitten on hlvetti irti.

Kannattaa etsiä aikuisempi tyyppi. Lapsellista kilpailua kaikesta. Tosiaan kuten joku aiemmin kommentoi niin tämmöisestä käytöksestä paljastuu kaverillinen suhde, ei rakkaussuhde.

Ap, olette ilmeisesti tosi nuoria vielä. Kuulostaa siltä että olette joko molemmat tai ainakin miehesi ns aikuislapsi joka 6 vuotiaan tavoin pitää kiinni siitä että molemmat saa saman verran karkkia lauantaina.

Hän voi rakastaa sinua hyvinkin, siitä ei ole kyse, mutta hän on emotionaalisesti niin jälkeenjäänyt ja kyvytön että ottaakaiken itseensä. Hän peilaavat kaikkea siihen mitä itse saa. Lueppa narsismin piirteet Googlesta. Yksi pääpiirtein on voimakas itsekeskeisyys ja se että hän peilaavat kaikkea itsensä kautta ja olettaa että kaikki mikä ympärillä tapahtuu liittyy jotenkin häneen tai on häneltä pois tai hänelle lisää. 

Veikkaan että tulee olemaan haasteellista elämä tuon kumppanin kanssa, ellei sitten mene terapiaan  

Joo, on kokemusta ainakin jonkinasteisesta, mutta vain silloin kun se liittyi jotenkin voimankäyttöön tai johonkin liikuntalajiin. Nuoruudenaikainen avomieheni keksi mitä ihmeellisempiä tekosyitä ttei voi jatkaa jos huomasi jäävänsä häviölle, vaikka keilailussa (joka enemmän tekniikka- kuin voimalaji). Samoin kortti- tai joku lautapeli. Tilanteesta riippuen jollain verukkeella venkoili pois pelistä, selkään sattuu ei voi jatkaa, päätä särkee, oon niin väsyny etten jaksa nyt yhtään ajatella ja keskittyä jne.... Kerran pelattiin sulkapalloa ja hän mäytti olevan ihan tosissaan ja minä pistin pienempänä, kevyempänä ja ketterämpänä todella tiukasti kampoihin. Tauolla käänsin hänelle selän ja otin juomista, näin kuitenkin sivudilmälöä kun repäisi avaimella mailan langat rikki. Sitten sanoi ettei voi sen takia jatkaa....

Hah hah.... en sanonut mitään, pyörittelin vaan päätäni ja ajattelin että ompas lapsellinen. Saman päivän aikana sanoi 2 kertaa kuinka hän olisi kuitenkin boittanut ja lohdutti minua halaamalla että ihan hyvin mäkin pelasin mut että kyllähän hän isompana ja vahvempana oli voitolla ja olis voittanut jos maila ei ois menny rikki ja huonoista langoista johtu muutamat viimeiset huonot lyönnit. Voi hyvänen aika. Totesin vaan hymy huulilla joka kerta jotain että "juu juu, enhän mä ookkaan mikään urheilija niinku sinä"  Eli annoin hänen uskoa siihen että olisi voittanut ja että en huomannut kuinka hajotti itse mailan. Itselleni ei voitto ole tärkeää alkuunkaan,en ole kilpailuhenkinen, voiko olla yhdentekevämpää kuin se kumpi voittaa jonku mökkisulkiksen?

Miehille on tärkeää voittaa nainen, se tuo heille jotain arvovaltaa tms lisää.

Ihan vaan yksi yksittäinen "kääk, mitä mä just kuulin" tapaus. 

Seurustelukumppanini (mies) kysyi pelaanko shakkia? -- Ei, en pelaa, en osaa, en ole koskaan opetellut edes sääntöjä, kun ei ole sellainen peli mikä kiinnostaisi mitenkään. 

Hän sanoi "no voi harmi, minä olisin halunnut voittaa sinut siinä". 

What?