Kokemusta jatkuvasta kilpailusta parisuhteessa?

Nuorempana pari poikaystävääni oli tuollaisia kilpailijoita. Jos sain poikaystävääni paremman arvosanan tentistä, hän oli minulle vihainen. Kiukutteli, lyttäsi, eikä sallinut minun olla iloinen hyvästä tuloksesta. Jos hän sai paremman arvosanan, niin sain kuulla kuinka erinomainen hän on. Huvittavaa oli myös se, kuinka luettuaan Taru sormusten herrasta -kirjan, tyyppi ihan tosissaan sanoi olevansa parempi ihminen kuin minä. Harrastin siis itse lukemista, ja tyyppi tuon yhden vaivaisen kirjan luettuaan oli mielestään minua parempi ihminen.

Nämä poikaystävät olivat myös hellyyden suhteen sellaisia, että esimerkiksi minun oli turha pyytää selän hipsutusta, jos en ollut ensiksi hipsuttanut. Kerran jopa otti kellosta aikaa, etten vain saanut enemmän. Sanomattakin selvää, että nämä eivät olleet mitään parhaita rakastajia.

Tällaiset miehet eivät kestä, jos nainen on älykkäämpi, varakkaampi ja muuten vain asioissa osaavampi. Kannattaa heivata elämästä.

Tiedän että tämä on hyvin repivää eukä kovin kumppania kunnioittava neuvo, mut kokeilepa vastapalloon lyöntiä. 

Kun mies kiukuttelee tasavertaisuudesta ja tekee tuota pelaamista, älä lähde mukaan. Totea vain lakonisesti, että 'älä kulta ole noin lapsellinen olet aikuinen mies ja varmasti sinäkin haluat olla se perheen pää joka kantaa vastuun oman perheesi hyvinvoinnista' ja lähde pois tai lopeta muutoin keskustelu.

Sivuta aina kiukuttelu ja kilpsilusetelma ja vetoa oletusarvoon siitä että hän on AIKUINEN joka varmasti itse haluaa olla huolehtiva vastuunkantaja. Sitten kun joskus tekee pyyteettömästi jotain, niin huomioi se. Hän kaipaa lapsen tavoin hyväksyntää ja kiitosta. Sorry vaan, mutta miehet ovat hyvin usein kuin lapsia joita pitää kasvattaa (jos heidän oma äiti ei ole sitä tehnyt).

Tämä saattaa herättää hänen ajattelumaailmaansa. 

Meillä mies on tuollainen "kilpailija". Nuorempana en edes tajunnut mikä on homman nimi, koska en ollut tuollaiseen ennen törmännyt. Hetken aikaa jaksoin kilpailla mukana, mutta sitten ajattelin, ettei se  ole minun tapa elää ja sen jälkeen mies on saanut ihan rauhassa kilpailla yksinään. 

Joo, parikin exää oli tuollaisia. Yhden oli pakko päästä sanomaan minulle jostain siisteyteen liittyvästä asiasta, kun olin ilmaissut että hänenkin tulisi osallistua siivoukseen eikä laittaa kaikkea minun harteille. Siis minä siivosin aina kaiken ja silti kehtasi nalkuttaa. Toinen suuttui kun en erikseen lähtenyt huonoon säähän hakemaan hänelle kaupasta kaljaa. Toisella kertaa kun hän oli menossa kauppaan ja pyysin tuomaan pari olutta, ei suostunut.

Ärsyttää kun olin nuorena niin tyhmä että katselin tuollaisia lapsellisia miehiä. Nykyisen kanssa ei onneksi tarvitse kilpailla, autellaan toisiamme mahdollisuuksien mukaan ja siivouspyyntöihin vastataan siivoamalla.

Lähdetään tutkimaan asiaa siitä näkökulmasta onko miehelläsi muutoinkin heikko itsetunto ja millainen lapsuudenkoti ja vanhemmat hänellä oli. Käytösmalli juontaa varmasti jo sieltä juurensa. 

Veikkaisin että tuossa voi olla kyse ihan siitä että hän vähättelee naisia (siis sovinisti) ja siksi hänen täytyy pysyä kokoajan ns niskan päällä, voitolla tai johdossa ettei hän vaan anna itsestään mitään tossukan kuvaa jota nainen määrää.

Hänelle on henkisesti erittäin vaikeaa se että sinä pääsisit joskus helpommalla kuin hän tai saisit jotain enemmän. Noin toimii heikkoitsetuntoinen henkilö joka on ehkä joskus itse jäänyt paitsi jostain tärkeäasta, esim lapsena huolenpidosta tai rakastetuksi tulemisesta. 

Suosittelen terapiaa jos meinaat jatkaa tuon tyypin kanssa tai sopikaa että tapaatte 10v päästä kun hän on kasvanut aikuiseksi.

Mulla meni hermot, kun nyt jo eksä oli kateellinen mun palkalle. Ihmettelin, miksi hän ei ole iloinen hyvästä palkastani, mutta vähätteli työtäni ja siitä kuulemma maksettiin ihan liikaa 

Eksäni oli tuollainen. Hänellä oli myös muita narsistisia piirteitä.

On ollut hiukan saman tyyppinen, ei ehkä ihan noin räikeä. Hän oli urheilija ja pelasi joukkueessa ihan sarjatasolla, eli oli kilpailija ja nautti voittamisesta. Itse en ole ollut siiten lapsuuden yleisurheiluvuosien jälkeen oikeastaan millään tasolla kilpailuhenkinen. Pyrin hyvään tekemiseen mutta jonkun muun ihmisen voittaminen ei ole koskaan ollut minulle tärkeää.

Siksi tuo kilpailuasetelma parisuhteessa oli ihan hassua. Hänelle oli tärkeää olla joka asiassa parempi kuin minä. Jälkikäteen vasta keski-ikäisenä tajusin, että hän taisi kostaa minulle jotain juttuja josta minä taas kärsinyt kamalasti. 

Tuli mieleen toinenkin juttu tuolta kaljaexältä. Hänelle oli todella suuri uhka se, kun haaveilin yliopisto-opiskeluista. Vähätteli älyäni suoraan: "sille alalle tarvii sitten oikeasti hyvää lukupäätä." Hän myös keuli sillä, että on jossain tilanteessa keskustellut tohtorin kanssa ja tivasi minulta joskus, milloin minä olen viimeksi keskustellut tohtorin kanssa. :D Tämä oli sitä aikaa kun ero oli jo lähellä. Kuulostaa niin naurettavalta kirjoitettuna, mutta hän oli tilanteessa aivan tosissaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tuollainen kilpailua harrastava puoliso.

Hän on tehnyt parisuhteessa kaikesta kilpailun tai yrittää olla kokoajan minua parempi.

esim salilla käydessä hänen pitää kävelymatolla kävellä suuremmalla vastauksella, jalkakyykyissä isommat painot ja enemmän kyykkyjä jne

Pyöräilytunneilla isommat vastukset ja enemmän ylämäkiä.

Pystyy haastamaan itseään parempiin suorituksiin salilla, jos lähden mukaan tuohon.

On minulle sitten kiukkuinen, jos en säännöllisesti nosta jalkapräsissä painoja (hokee, että tahallani alisuoriutumista teen)

No monesti salilla lopputulema on sitä, että puoliso joutuu menemään pitkälleen, kun on vetänyt itsensä äärimmilleen ja päässä sumenee.

Miksi käytte yhdessä salilla?

Tuli mieleen eräs nuoruuden aikainen poikaystävä, johon valitettavasti tuhlasin kolme vuotta elämästäni. Itse tein fyysistä työtä ja hän oli myyntimies. Tyyppi ihan tosissaan oli sitä mieltä, että hänen työnsä oli fyysisesti raskaampaa! Ja kerran kun kehuin ystäväni älykkyyttä, niin hän lyttäsi koko asian kertomalla kuinka yksi hänen ystävänsä on minun ystävääni älykkäämpi. Joka asiassa otti kilpailuasetelman. Hänellä oli huono itsetunto. Ulkoiset puitteet oli tärkeitä. Piti olla merkkivaatteet, hieno auto alla ja salilla hankitut lihakset. Arvosteli ja vähätteli muita (varsinkin naisia) korostaakseen itseään.

Vierailija kirjoitti:

Mulla meni hermot, kun nyt jo eksä oli kateellinen mun palkalle. Ihmettelin, miksi hän ei ole iloinen hyvästä palkastani, mutta vähätteli työtäni ja siitä kuulemma maksettiin ihan liikaa 

Samoin itselläni, ex mies negatiiviseen sävyyn kommentoi palkankorotustani, asunto ja lapsia jo silloin. 

Taas tätäkin ketjua lukiessa saa olla tyytyväinen omasta valinnasta elää ilman miestä. Itsellä myös kokemusta ketjussa puhutusta miestyypistä. Vieläkin puistattaa, kun tulee nuoruusvuosilta mieleen kyseinen henkilö.

Kaverin ex suuttui jos kaveri voitti sen videopelissä.