Voiko vierailuja synnytysosastolle estää?
Laskettuun aikaani on reilu kuukausi. Haluan olla sairaalassa rauhassa enkä kaipaa vierailijoita. Esikoinen syntyi korona-aikaan, jolloin vierailijoita ei edes sallittu. Koin sen helpottavana ettei tarvinnut "kestitä" vierailijoita, vaan sain rauhassa toipua vaikeasta synnytyksestä ja keskittyä vauvaan.
Nyt kun syntyy toinen, haluan saman linjan. Olen siitä lapsen isovanhemmille sanonutkin. Ongelma on yksi innokas isoäiti, joka yritti jo esikoisen synnytyksessä päästä väkisin synnytyssaliin (kielloista huolimatta). Pelkään, että hän tunkee väkisin osastolle katsomaan vauvaa.
Pystynkö jotenkin estämään ei-toivotut vierailijat? Vai pitääkö minun jännittää, että pöllähtääkö tämä yksi paikalle tahtomattani ja vasta sitten häätää hänet pois? Stressaa jo etukäteen ajatuskin, että isoäiti saapuu paikalle hössöttämään vaikka erikseen kielsin.
Kommentit (50)
Luultavasti emme kerro hänelle kun synnytys alkaa, mutta pelkään, että hän saa kuulla muiden sukulaisten kautta synnytyksen alkaneen. Nämä muut kyllä osaavat kunnioittaa toiveitamme, mutta tämä isoäiti ei. Pienin riski olisi, ettemme kertoisi yhtään kenellekään, mikä taas tuntuu epäreilulta heitä kohtaan, jotka ovat kunnioittavia mutta yhtä innoissaan vauvasta.
Aloittaja
Vierailija kirjoitti:

Epäreilulta? Ilmotimme kaikille, kun vauva oli syntynyt. Toimi mainiosti.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti emme kerro hänelle kun synnytys alkaa, mutta pelkään, että hän saa kuulla muiden sukulaisten kautta synnytyksen alkaneen. Nämä muut kyllä osaavat kunnioittaa toiveitamme, mutta tämä isoäiti ei. Pienin riski olisi, ettemme kertoisi yhtään kenellekään, mikä taas tuntuu epäreilulta heitä kohtaan, jotka ovat kunnioittavia mutta yhtä innoissaan vauvasta.
Aloittaja
Me kerromme todennäköisesti ainoastaan miehen vanhemmille, että synnytys on alkanut. Ja heillekin vain siksi, että he tulevat hoitamaan esikoista synnytyksen ajaksi.
Esikoisesta kerrottiin sitten, kun oli syntynyt. Ei edes käynyt mielessä kertoa aiemmin. Todennäköisesti toisen lapsen kohdalla siellä sairaalassa ei olla kuin päivä, jos kaikki menee hyvin ja on normaali alatiesynnytys. Sektion kanssa tietysti toipumisen mukaan. Mutta ei ketään varmastikaan haittaa saada sitä tietoa muutaman tunnin viiveellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sanot suoraan, että pysykää poissa. Ja jankkaat tätä koko raskauden ajan. Eihän kukaan ole niin tollero, että tuollaisen jälkeen väkisin tulee. Meidän sairaalassa isovanhemmat eivät edes saa tulla perheosastolle, saati synnytyssaliin.
Kerro se tälle isoäidille... Häneen kun ei kiellot aina tehoa jos hän on jotain päättänyt. Hän todella koitti päästä synnytyssaliin sisälle vaikka oli koronakuri päällä. Oli kiva kuulla tempauksesta kätilöltä kesken supistuskipujen.
Aloittaja
No mikä pakko sille isoäidille on kertoa, milloin olet synnyttämässä? Kerrot sitten kun lapsi on syntynyt ja olette kotiutuneet/juuri kotiutumassa.
Todella oksettavaa jos pyyntöä ei kunnioiteta. Kaikki joita ei ole kutsuttu painuu helv ettiin siitä tämän suorituksen jälkeen. Ei mene kuin elokuvissa että synnytyksen jälkeen ollaan valmiina suoraan sosialisointiin. Mummon pitäisi tietää ja kunnioittaa
Hyvä kuitenkin tietää, että sairaalassa voin kertoa henkilökunnalle, ettei esim yksi henkilö ole toivottu. Pelkään silti, että hän saa jostain tietää ja tulee turhaa stressiä. Ihan typerä ahdistuksen aihe, mutta muistan esikoisen syntymästä sen hormonisumun, jossa olin enkä kaipaa ihmisiä todistamaan sitä.
Esikoisen synnytys oli tosiaan vaikea ja vietimme sairaalassa yhteensä viikon. Jos nyt vietämme yhtä kauan sairaalassa, sitä on varmaan vaikea läheisiltä salata. Enkä tästäkään synnytyksestä pääse heti kotiin raskausdiabetekseni takia, joka pakottaa olemaan osastolla 2vrk vaikka synnytys menisi mallikkaasti.
Aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti emme kerro hänelle kun synnytys alkaa, mutta pelkään, että hän saa kuulla muiden sukulaisten kautta synnytyksen alkaneen. Nämä muut kyllä osaavat kunnioittaa toiveitamme, mutta tämä isoäiti ei. Pienin riski olisi, ettemme kertoisi yhtään kenellekään, mikä taas tuntuu epäreilulta heitä kohtaan, jotka ovat kunnioittavia mutta yhtä innoissaan vauvasta.
Aloittaja
No miksi siitä synnytyksen alkamisesta pitää ilmotella? Ei mulla tullut mieleenkään.
Älä kerro synnytyksestä. Jos se tulee ilmi, niin valehtele siitä missä sairaalassa olet.
Ei kenellekään tarvitse kertoa synnytyksen alkamisesta. Sukua tiedotetaan vasta sitten, kun lapsi on syntynyt. Kenelläkään ei ole oikeutta loukkaantua siitä, jos joku ei raportoi elämästään joka päivä.
Ala harventamaan tuota raportointia, niin kukaan ei huomaa mitään, kun käyt synnyttämässä.
Tai laitat sairaalasta aiemmin ottamasi kuvan onnistuneesta leivontatuloksesta, niin kaikki olettavat sinun olevan kotona, ja saat synnytellä rauhassa.
Tyhmähän sinä olet, jos lavertelet sairaalassaolosta ihmisille, ja sitten pahoitat mielesi, kun he tietävät siitä ja tulevat katsomaan.
Olet itse vastuussa siitä mitä muut tietävät.
Sulla on täysi oikeus sanoa henkilökunnalle vaikka niinkin, että kuka tahansa muu saa tulla katsomaan mutta isoäiti ei (näin kärjistettynä). Riippuu vähän potilastietojärjestelmä mutta tuon kiellon saa tosi helposti näkymään ihan siihen etusivulle ja vielä fyysiseen huonetauluunkin jos sellainen on ja yleensä sairaaloissa ym. tiedotetaan henkilökunnan kesken joka vuoroasa jos joku ei halua vierailijoita tai ei saa antaa tietoja.
Ei kai synnyttäneiden vuodeosastolle pääse muut kuin lapsen isä ja perheen muut lapset? Ovetkin pidetään lukossa.
Pääseekö nykyään muu kuin isä tai tukihenkilö näkemään? Usein synnyttäneet jatkavat saman huoneen monen muun äidin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hulluja sukulaisia ap:llä.
Mulla oma äiti yritti tunkea paikalle, soitteli synnytyssaliin että voiko tulla kuitenkin, kun ollaan jo vuorokausi siellä oltu. Onneksi aviopuolisolla oli sen verran selkärankaa että sanoi suoraan, että tänne et nyt kyllä tule, me soitetaan kun on jotain uutisia.
Miksi teillä oli puhelimet synnytyssalissa mukana?
Siellä salissa on kuule ihan vanha kunnon lankapuhelinkin.. soitti siihen (tai siis sairaalan vaihteen kautta, joku idari sit yhdisti sen puhelun), kun ei saanut mua ja miestä kiinni kännykästä. Ja ne lankapuhelimet on poitlasturvallisuuden takia, itsekkin pääsin sen kokemaan kun vauvan sydänäänet hävisi kesken kaiken. Kätilö nosti sen luurin ja totesi "äänet hävisi", 3s ja huoneessa oli 3 kätilöä lisää.
On täällä kyllä ihmisillä erikoisia ongelmia :D :D :D
Vierailija kirjoitti:
Pääseekö nykyään muu kuin isä tai tukihenkilö näkemään? Usein synnyttäneet jatkavat saman huoneen monen muun äidin kanssa.
Pääsee.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kuitenkin tietää, että sairaalassa voin kertoa henkilökunnalle, ettei esim yksi henkilö ole toivottu. Pelkään silti, että hän saa jostain tietää ja tulee turhaa stressiä. Ihan typerä ahdistuksen aihe, mutta muistan esikoisen syntymästä sen hormonisumun, jossa olin enkä kaipaa ihmisiä todistamaan sitä.
Esikoisen synnytys oli tosiaan vaikea ja vietimme sairaalassa yhteensä viikon. Jos nyt vietämme yhtä kauan sairaalassa, sitä on varmaan vaikea läheisiltä salata. Enkä tästäkään synnytyksestä pääse heti kotiin raskausdiabetekseni takia, joka pakottaa olemaan osastolla 2vrk vaikka synnytys menisi mallikkaasti.
Aloittaja
Eli eihän tässä taas ollutkaan kyse muusta kuin että anoppia ei haluta paikalle, muut vieraat onkin sitten enemmän kuin ok...

Ei, vaan nämä muut ihmiset osaavat kunnioittaa äidin toivetta ja jättää vierailut myöhemmäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kuitenkin tietää, että sairaalassa voin kertoa henkilökunnalle, ettei esim yksi henkilö ole toivottu. Pelkään silti, että hän saa jostain tietää ja tulee turhaa stressiä. Ihan typerä ahdistuksen aihe, mutta muistan esikoisen syntymästä sen hormonisumun, jossa olin enkä kaipaa ihmisiä todistamaan sitä.
Esikoisen synnytys oli tosiaan vaikea ja vietimme sairaalassa yhteensä viikon. Jos nyt vietämme yhtä kauan sairaalassa, sitä on varmaan vaikea läheisiltä salata. Enkä tästäkään synnytyksestä pääse heti kotiin raskausdiabetekseni takia, joka pakottaa olemaan osastolla 2vrk vaikka synnytys menisi mallikkaasti.
Aloittaja
Eli eihän tässä taas ollutkaan kyse muusta kuin että anoppia ei haluta paikalle, muut vieraat onkin sitten enemmän kuin ok...
lueppa toi teksti minkä lainasin, että: "YKSI henkilö ei ole toivottu". Eiköhän sitä jos tosiaan haluaa olla rauhassa vaan ilmoiteta sairaalassa että "KUKAAN ei ole toivottu"?
Paska provo tämäkin. Ei kukaan kerro kun lähtee synnyttämään eikä kukaan synnytyssaliin ole tunkemassa. Ei kukaan osastollekaan tuki ilman lupaa.