Lue keskustelun säännöt.
Köyhyystrauma
25.01.2024 |
Tein tästä reilu viikko sitten alotuksen, kuinka perheen taloudellinen niukkuus on vaikuttanu mun omaan hyvinvointiin ja miten musta tuntuu, että oon siivoomassa perheen sotkuja.
Riideltiin aamulla äidin kanssa, ja mun oma näkymys on se, että hän aina uhriutuu siitä miten tekee niin paljon töitä ja oon niin vaativa ja haluan pelkkää materiaa. Mul oli vaikea lapsuus, ja ei esimerkiksi koskaan käyty millään matkoilla (kerran alaikäsenä käytiin perheen kanssa Tallinnan päiväreissulla, se oli ainoo koko perheen matka) ja rahasta ollaan aina keskusteltu sen puutteen kautta. Joskus ei ollu varaa ees uusiin kenkiin.
Annoin vaan muutamia esimerkkejä, ja vähättelen ajoittain jopa ite itseäni, miten asiat olis voinu olla huonommin. Äiti tekee pienipalkkasta työtä, isä nyt pitkäaikaistyötön (mutta ettii aktiivisesti töitä), välillä tehnyt sijaisuuksia ja muita pätkätöitä. En edes ole materialistinen, tai tuhlaava, mutta nytkin äiti uhriutu siitä, miten on niin pahoillaan kun en saanut kaikkea ja olipa se niin vaikeaa. Kuten taisin sanoa mun aikasemmassa alotuksessa, köyhyys ja muut ongelmat ei oo todellakaan aina mitään yksilön valintoja. Pointti on vaan se, et tuntuu tosi pahalta miten mun omia kokemuksia vähätellään, kun lapsiperheköyhyydestä on tehty niin paljon tutkimuksia, miten se lisää syrjäytymisriskiä, vaikuttaa negatiivisesti kehitykseen ja opiskeluun jnejne, mutta mun pitäs olla jossain kiitollisuudenvelassa. Halusin avautua jonnekin anonyyminä, kiitos etukäteen jos jaksatte lukea ja antaa tukea, arvostan.
Kommentit (33)
En ees osaa sanoa, ehkä vaan sitä ettei ollut/ole oikein että lapsi stressaa toimeentulosta, ja miten toi vaikutti mun käytökseen kun aloin oireilemaan eikä mikään kiinnostanut. Enkä "osaa" vastata näihin, joten tää tulee omana vastauksena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ees osaa sanoa, ehkä vaan sitä ettei ollut/ole oikein että lapsi stressaa toimeentulosta, ja miten toi vaikutti mun käytökseen kun aloin oireilemaan eikä mikään kiinnostanut. Enkä "osaa" vastata näihin, joten tää tulee omana vastauksena.
Joo, se voi vaikuttaa käytökseen, mutta älä tee siitä asiasta ns. identiteettiä itsellesi. Älä rakenna elämääsi sen trauman varaan.
Sä olet kokonainen ihminen ja nyt vapaa rakentamaan oman elämän.
Minä olen yksinhuoltajan kasvattama, joten lapsuus ja nuoruus oli köyhää. Opiskelijaelämä oli köytää, samoin työttömyys sen jälkeen 90-luvun lamassa.
Siitä seurasi, että opin nuukaksi ja säästäväiseksi. Se ei muuksi muuttunut, vaikka aikanaan päästin töihin ja palkkakin on ollut hyvä. Tämän "trauman" ansiosta olen edelleen turvallisuushakuinen, nuuka ja säästäväinen.
"Trauman" ansiosta minulla on nyt viisikymppisenä lähes miljoonan omaisuus ja yli 2000€:n eläkekarttuma. Trauma tämä on siinä mielessä, etten edelleenkään halua kuluttaa ylimääräiseen. Onko tämä huono asia?
Köyhä lapsuus on perseestä joo. Mutta nyt sä TIEDOSTAT sen. Olet keskustellut vanhempiesi kanssa asiasta. Miten lähdet eteenpäin, se on itsestäsi kiinni. Olet ilmeisesti vielä aika nuori? Mene ja kouluttaudu. Säästä ja sijoita. Kyllä, sinäkin voit sijoittaa vaikka oletkin köyhästä perheestä.
Menneisyys on menneisyyttä ja ikäväähän se on jos vanhempasi uhriutuvat, mutta et voi vaikuttaa toisten reaktioihin. Omaan tulevaisuuteesi voit vaikuttaa. Älä jää märehtimään, vaan katse tulevaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yksinhuoltajan kasvattama, joten lapsuus ja nuoruus oli köyhää. Opiskelijaelämä oli köytää, samoin työttömyys sen jälkeen 90-luvun lamassa.
Siitä seurasi, että opin nuukaksi ja säästäväiseksi. Se ei muuksi muuttunut, vaikka aikanaan päästin töihin ja palkkakin on ollut hyvä. Tämän "trauman" ansiosta olen edelleen turvallisuushakuinen, nuuka ja säästäväinen.
"Trauman" ansiosta minulla on nyt viisikymppisenä lähes miljoonan omaisuus ja yli 2000€:n eläkekarttuma. Trauma tämä on siinä mielessä, etten edelleenkään halua kuluttaa ylimääräiseen. Onko tämä huono asia?
On jos se tarkoittaa säästämistä sen itsensä vuoksi. Elämä jää elämättä jos elämäntarkoitus on säästäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yksinhuoltajan kasvattama, joten lapsuus ja nuoruus oli köyhää. Opiskelijaelämä oli köytää, samoin työttömyys sen jälkeen 90-luvun lamassa.
Siitä seurasi, että opin nuukaksi ja säästäväiseksi. Se ei muuksi muuttunut, vaikka aikanaan päästin töihin ja palkkakin on ollut hyvä. Tämän "trauman" ansiosta olen edelleen turvallisuushakuinen, nuuka ja säästäväinen.
"Trauman" ansiosta minulla on nyt viisikymppisenä lähes miljoonan omaisuus ja yli 2000€:n eläkekarttuma. Trauma tämä on siinä mielessä, etten edelleenkään halua kuluttaa ylimääräiseen. Onko tämä huono asia?
On jos se tarkoittaa säästämistä sen itsensä vuoksi. Elämä jää elämättä jos elämäntarkoitus on säästäminen.
Rahan törsääminen ja kuluttaminenko sitten on sitä elämistä? No kukin tyylillään.
Köyhyystrauma jos on Suomessa, niin suosittelen vierailua Intian slummeihin, jossa elellään euron kuukausibudjetilla omien jätösten keskellä. Voi näkemys vähän muuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Köyhyystrauma jos on Suomessa, niin suosittelen vierailua Intian slummeihin, jossa elellään euron kuukausibudjetilla omien jätösten keskellä. Voi näkemys vähän muuttua.
Ei taida siellä olla kustannuksetkaan aivan Suomen tasoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua ap. Olen itse köyhästä yksinhuoltajaperheestä ja tiedän miltä tuntuu kun "ei ole varaa kenkiin". Tulee tunne ettei ole yhtä arvokas kuin muut, ei ansaitse samaa kuin muut. Köyhyys luo näköalattomuutta, ei näe omia mahdollisuuksiaan. Ei sitä että voisi opintojen kautta saavuttaa paremman elintason ja mielekkäämmän elämän. Ei ole mallia sille omassa perheessä. Jos ei saa tukea koulusta eikä miltään muultakaan taholta jää helposti yksin selviämään ja syrjäytyy.
En tiedä minkäikäinen olet ap ja koetko tarvitsevasi apua ja tukea mutta nykyään sitä on onneksi enemmän saatavilla kuin minun nuoruudessani. Esim. Ohjaamo tarjoaa apua ja tukea nuorelle/nuorelle aikuiselle joka tarvitsee ohjausta opiskelupaikan tai työpaikan etsimiseen. Myös asuntoasioissa autetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäinen olet?
Katse vain tulevaisuuteen ja rohkeasti eteenpäin. Älä jää miettimään, että olet köyhä ja köyhänä pysyt. Opiskele sinnikkäästi.
Älä jää varoihin, vaan tuo itseäsi esille.
Yritä löytää kesätöitä. Saat vähän omaa rahaa ja voit hemmotella itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on köyhyystrauma vaikka ei edes olla oltu köyhiä lapsuudessani. Piti vain elää niin kuin 50 luvulla, koska äidilläni oli pakkomielle siitä ajasta. Sen jälkeen olen ollut oikeastikin köyhä ja traumatisoin itse itseni kun tajusin, että se minun edellinen köyhyys ei ollutkaan ihan oikea köyhyys. Nyt olen keskituloinen ja yhä olen hirveässä paineessa riittääkö rahat ja ihan ilman syytä.
Tästä syystä aika moni sanoo, että lapsia pitää tehdä vain just sen verran, mihin on resursseja. Kukaan ei halua olla köyhän perheen lapsi. On ihan hyvä, että kerroit tuntemuksista äidillesi. Nykyään joka asiaan haetaan joku terapeutti puhekaveriksi eikä asianosaisia ja perheetkin ovat ihan tuppisuita ja keskittyvät puhumaan puuta heinää tai vaan mukavia asioita. Ikävistäkin asioista voi ja kuuluu puhua. Se voi kuitenkin johtaa siihen, että saat asiasta rauhan itsellesi. Kuitenkin on mentävä eteenpäin ja kun olemme Suomessa, niin täällä köyhänkin on mahdollisuus menestyä, jos on kaikki muut palikat on kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Köyhyystrauma jos on Suomessa, niin suosittelen vierailua Intian slummeihin, jossa elellään euron kuukausibudjetilla omien jätösten keskellä. Voi näkemys vähän muuttua.
Mitä olen intialaisten kommentointia somessa nähnyt niin niitä ei haittaa lainkaan ruokailla jätöstensä päällä ja kaikki tuhoeläimetkin on vain jumalia.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yksinhuoltajan kasvattama, joten lapsuus ja nuoruus oli köyhää. Opiskelijaelämä oli köytää, samoin työttömyys sen jälkeen 90-luvun lamassa.
Siitä seurasi, että opin nuukaksi ja säästäväiseksi. Se ei muuksi muuttunut, vaikka aikanaan päästin töihin ja palkkakin on ollut hyvä. Tämän "trauman" ansiosta olen edelleen turvallisuushakuinen, nuuka ja säästäväinen.
"Trauman" ansiosta minulla on nyt viisikymppisenä lähes miljoonan omaisuus ja yli 2000€:n eläkekarttuma. Trauma tämä on siinä mielessä, etten edelleenkään halua kuluttaa ylimääräiseen. Onko tämä huono asia?
Näin se meidän 70-luvulla syntydeiden elämä isolla osalla meni ja menee. Otamme itse vastuuta itsestämme. Nyt jollakin tuntuu olevan se käsitys, että vanhempien ja yhteiskunnan pitää taata se tietynlainen elämä ja hoitaa kaikki pahaolo pois.
Vierailija kirjoitti:
Köyhyystrauma jos on Suomessa, niin suosittelen vierailua Intian slummeihin, jossa elellään euron kuukausibudjetilla omien jätösten keskellä. Voi näkemys vähän muuttua.
Meistä jokainen vertaa elämäänsä omaan elinympäristöön tai sitä lähellä oleviin. On ihan turha pyytää vertaamaan Intian kurjuuteen tai USAn Beverly Hill'siin - aina löytyy maailmasta joku, jolla on vielä kurjemmin tai paremmin. Se ei vaan tässä asiassa auta. Ja tiedoksi: Olen käynyt molemmissa paikoissa.
Vierailija kirjoitti:
En ees osaa sanoa, ehkä vaan sitä ettei ollut/ole oikein että lapsi stressaa toimeentulosta, ja miten toi vaikutti mun käytökseen kun aloin oireilemaan eikä mikään kiinnostanut. Enkä "osaa" vastata näihin, joten tää tulee omana vastauksena.
Ei ne varmaan osaa eikä pysty sanomaan noin. Ehkei kannata sitä jäädä odottamaan vaan etsiä muuta apua tai tukea sulle?
En ole lukenut aiempia kirjoituksia, joten vastaan nyt vain tähän.
Mulle ei tulisi mieleenkään käydä tuollaisia keskusteluja omien vanhempieni kanssa. Mitä se hyödyttää, että oksentaisin jotain "köyhä lapsuus" -traumaa heidän niskaansa? Minkä he sille voivat? He tekivät koulutuksensa mukaista työtä, vaikka palkka olikin pieni ja rahat menivät asumiseen.
On ihan ok, että käsittelet asiaa, mutta parempi paikka voisi olla jokin terapia, psykologi tai vertaistukiryhmä.
Mitä sä edes oikein tavoittelet sun vanhemmilta noilla keskusteluilla? Miten heidän pitäisi se sulle hyvittää? Äitisi ei ehkä reagoinut maailman aikuismaisimmalla tavalla, mutta toisaalta mitä hän edes voisi sanoa? Mikä järki?
Tunnista omat korttisi, totta, ei voi valita, mitkä kortit saa. Sitten niillä omilla korteilla täytyy vaan pelata eteenpäin.