Multa meinasi itku päästä, kun jätin tytön ekaa päivää tarhaan. Sinne pihalle hän jäi perääni katsomaan.

Siinä ne vanhemman masennuskierteet ja lapsen traumatisoitumiset jälleen kohtaavat, kuin kaksi kaunista mehiläistä kesätuulessa.

No sieltähän se löytyy päivän päätteeksi.

Tuo on niin normaalia. Minulla pääsi itku kun jätin lapsen päivähoitoon . Ihme ,jos ei itketä ,kun lapsi itkee. Bussissa ihmiset luulivat varmaan, että vähintään joku on kuollut.

Ei edes itkenyt, ja teit aloituksen?

Joskus siitä oikein nautti kun sai lapsen jätettyä päiväkotiin ja itse pääsi huolta vailla töihin. 

Siis tarkoitan että luotin lapsi että on turvallisessa paikassa hoidossa sen aikaa.

Onhan se vähän karua, jos yhtään osaa asettua lapsen pieniin kumisaappaisiin ja kuvitella mitä se hänen näkökulmastaan on.

No, on siellä sentään suhteellisen turvallista ja voi löytyä kivojakin kavereita.

Kyllä se siitä. Hyvän vanhemman merkki kun ottaa hetken koville. 

Itkin silmät päästäni kun lapsi meni kouluun. Eskarin aloituspäivä oli kauhea. Ihanaa että ne kasvaa, mutta..

Ymmärrän sinua,.Itsekin itken kun kuulen kotiini kun pienet itkevät äidin tai isän perään ,Niin pieniä  ovat. Ei kaikki lapset ole tarhalapsia. 

Miksi veit tarhaan? Eikö se mene jo kidutuksen ja olisi lastensuojelun asia? 

Lapset tottuvat onneksi nopeasti. Kohta tarhaan meno alkaa tuntua jo tutulta ja kivalta.

Esikoinen oli 3,5v tarhaan mennessään ja lähti sinne aina riemuissaan. Kuopus aloitti samaan aikaan ja oli 1,5v. Hän oli ekat pvät reipas, mutta kun huomasi kaavan, että tänne kun tuodaan niin äiti lähtee pois ja jäi itkemään hoitajan syliin äitiä. Se oli kyllä ihan kamalaa, meinasi sydän särkyä ja vähällä oli etten perunut koko hommaa. Onneksi oli puolen tunnin ajomatka töihin niin ehdin itse rauhoittua siitä tunnemyrskystä, kun vesi vaan lensi silmistä. Tätä kesti onneksi vain muutaman päivän ja sitten jo tottui. Pieni ja kiva päiväkoti ja vakituiset opet varmaan helpotti sopeutumista.

Olen ollut vain iloinen, kun lapsi jäänyt turvallisen hoitajan syliin aamuisin. Toki välillä aamut on itkuisempia, mutta lapsi kuulemma lopettaa ja alkaa leikkimään, kun lähden ovesta ulos.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se vähän karua, jos yhtään osaa asettua lapsen pieniin kumisaappaisiin ja kuvitella mitä se hänen näkökulmastaan on.

No, on siellä sentään suhteellisen turvallista ja voi löytyä kivojakin kavereita.

Ei ole välttämättä turvallista ja voi joutua kiusatuksikin. Melua on myös paljon ja lapsi altistuu kuulovauriolle jo varhain.

Ap itkee. Lasta ikävä. Mitenköhän selviät töistäsi? Vai käytkö edes töissä? Onko lapsi virikehoidossa?

Vierailija kirjoitti:

Esikoinen oli 3,5v tarhaan mennessään ja lähti sinne aina riemuissaan. Kuopus aloitti samaan aikaan ja oli 1,5v. Hän oli ekat pvät reipas, mutta kun huomasi kaavan, että tänne kun tuodaan niin äiti lähtee pois ja jäi itkemään hoitajan syliin äitiä. Se oli kyllä ihan kamalaa, meinasi sydän särkyä ja vähällä oli etten perunut koko hommaa. Onneksi oli puolen tunnin ajomatka töihin niin ehdin itse rauhoittua siitä tunnemyrskystä, kun vesi vaan lensi silmistä. Tätä kesti onneksi vain muutaman päivän ja sitten jo tottui. Pieni ja kiva päiväkoti ja vakituiset opet varmaan helpotti sopeutumista.

Sellainen nyyhkytarina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se vähän karua, jos yhtään osaa asettua lapsen pieniin kumisaappaisiin ja kuvitella mitä se hänen näkökulmastaan on.

No, on siellä sentään suhteellisen turvallista ja voi löytyä kivojakin kavereita.

Ei ole välttämättä turvallista ja voi joutua kiusatuksikin. Melua on myös paljon ja lapsi altistuu kuulovauriolle jo varhain. Vaikuttaa myös aivojen kehitykseen haitallisesti.

Mikä on tarha?

Se on sitä luopumisen tuskaa, jota kokee vielä monta kertaa elämän aikana. Olisihan se ihme, jos isot elämänmuutokset ei tuntuisi ollenkaan.

Apua!!! Sehän kuolee sinne!! Heitteille jättö!!