Työttömyyttä ei osata poistaa koska ei ymmärretä mistä se johtuu
Työttömyys on oire yhteiskunnan "sairaudesta" ja typerintä on haukkua ja rankaista työttömiä.
Työttömyys johtuu yhteiskunnan teollistuneesta kehittymisestä joka on aina tähdännyt työntekijöiden vähentämiseen.
Nyt verotetaan ihmisiä jotka jalostavat raaka-aineita kun pitäisi verottaa enemmän teollisuutta, koneita ja robotteja. Tuotteita tehdään ihmisiä varten ei teollisuusrobotteja varten eikä yhteiskunta ole vain teollisuus tai talous jotka ovat sen osa-alueita jonka tekevät ihmiset.
Kommentit (36)
Työttömyys johtuu ihan vain siitä, että meillä ei ole riittävästi menestyviä vientiyrityksiä.
Vaikka olisikin niin, että samat työt saadaan nykyisin tehtyä vähemmällä työvoimalla, niin mikään ei rajoita yrityksien määrää, ja jokaisessa yrityksessä tarvitaan kuitenkin vähintään yksi ihminen (yrittäjä). Useimmiten yrittäjän lisäksi tarvitaan myös työntekijöitä. Suomi on pieni maa. Jos yrittäjyys olisi meillä suosittu uravalinta ja yrityksemme olisivat menestyviä, eläisimme kaikki herroiksi myymällä tuotteita ja palveluja ulkomaille.
"Teollisuudella, koneilla ja roboteilla" ei ole rahaa mistä verottaa. Työttömyys johtuu useammasta eri syystä ja yhtenä syynä on työttömien omat asenteet "paskaduuneista". ennen työelämään lähdettiin mansikkamaalta, nyt kaiken pitää olla hyvin palkattua ja hohdokasta, tj-tasoista hommaa, jota voi tehdä somessa.
Eli scifi- kirjailijoiden esittämä tulevaisuudenvisio, jossa älykkäät koneet hoitavat työt ja ihmiset voivat keskittyä muuhun, toteutuukin oikeastaan niin, että koneet tekevät sen varsinaisen työn, ja ihmiset tekevät keksimällä keksittyjä "tekotöitä" jotta saavat säilyttää ihmisarvonsa.
Voi peruna, että me ollaan kahjoja!
Kela Gold ja rahahuolesi ovat ohi lopullisesti!
Työllisyyden ei ole tarkoitus olla mikään päämäärä, vaan hyvän elämän. Kaikki voitaisiin koska tahansa työllistää johonkin typerään. Esim. leikkaamaan nurmikkoja lyhyeksi kynsisaksilla. Näin ei tehdä, koska tuottamattomalla työllä ei saavuteta mitään.
Jos automaatio pystyy tekemään työt tehokkaammin kuin ihmiset, niiden töiden väkisin tekeminen ihmisillä on sama kuin laittaisi ihmiset tekemään lähes täysin turhaa työtä.
Vierailija kirjoitti:
Älä viitsi! Oikeasti ymmärretään, mutta ei rahan vallalle mitään voi. Kun ei ole rahaa maksaa palkkaa esimerkiksi hoitajille ja pelastajille, ovat sitten työttömiä.
Rahaa on, mutta sensijaan, että sitä käytettäisiin palkkoihin, se lapioidaan veroparatiisitileille ulkomaille. Sieltä sitten maksellaan sen verran verottomia tai niukasti verotettuja osinkoja ja muita verottomaksi tehtyjä etuuksia pääomamiljonääreille, että pärjäävät.
Tämän näkee siitä, että planeetan kaikki varallisuus keskittyy yhä harvemmalle. Ja keskiluokka sekä pienituloiset, joita on eniten, eivät pysyt kiertämään veroja, joten tokihan verotaakka kaatuu meille.
Useampi kuin yksi persukansanedustajakin on jättänyt veronmaksun Suomeen kokonaan väliin. Silti nauttivat palkkaa Suomesta, suomalaisten veronmaksajien maksamaa.
Jos ihan tosissaan olette sitä mieltä, että pääasia on että kaikilla on töitä, niin jaetaan sitten kaikille se paperi, jonka molemmilla puolilla lukee "käännä" - ja näin kaikilla on loputtomasti "työtä"!
Eli kaikkien pitäisi olla metsästäjä keräilijöitä luontoyrittäjinä. Ei maapallolla voi kaikki olla yrittäjiä eikä suomessakaan. Herroiksi eläminen on aina toisten riistämistä.
Onko työ itseisarvo ja miksi yrittäjä ei sitten tee työtä. Sehän haluaa samaan olotilaan työttömän kanssa sillä erotuksella että häntä arvostetaan eikä haukuta ja rankaista tekemättömyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Työttömyys johtuu ihan vain siitä, että meillä ei ole riittävästi menestyviä vientiyrityksiä.
Vaikka olisikin niin, että samat työt saadaan nykyisin tehtyä vähemmällä työvoimalla, niin mikään ei rajoita yrityksien määrää, ja jokaisessa yrityksessä tarvitaan kuitenkin vähintään yksi ihminen (yrittäjä). Useimmiten yrittäjän lisäksi tarvitaan myös työntekijöitä. Suomi on pieni maa. Jos yrittäjyys olisi meillä suosittu uravalinta ja yrityksemme olisivat menestyviä, eläisimme kaikki herroiksi myymällä tuotteita ja palveluja ulkomaille.
Höpö höpö. Vientiyritysten omistajista osa nauttii verottomia (piiloteltuja) osinkoja pörssiin listaamattomista yrityksistä. Osa on perustanut veroparatiisiyhtiön, jonka kautta osakkeet omistaa, jolloin osinko maksetaan veroparatiisitilille.
Jos yhtään kaivelet piironkia päässäsi, saatat muistaa sellaisen hallintarekisterilain, jota yritettiin toteuttaa Kataisen ja Stubbin hallituskausilla. Siihenhän Stubb kompastui, kun väsyneenä muisti asiantuntijalausunnot väärin: 80% asiantuntijoista puolsi hallintarekisterilakia ja 20% vastusti. Hän toisti nämä luvut väärin päin ja joutui eroamaan sen takia pääministerin tehtävästä. Hallintarekisteriin olisi merkitty listaamattomien yhtiöiden omistajat verotusta varten.
Ja jos vähän lisääkin kaivat, muistat, miten pääministeri Sipilä ei halunnut kertoa sidonnaisuuksiaan eli paljastaa "vakuutuskuorensa" sisältämiä omistuksia. Vakuutuskuori on toinen tapa harjoittaa veronkiertoa. Ei voida verottaa, kun ei tiedetä, kuka saa tuottoa.
Ministerin sidonnaisuudet pitää ilmoittaa, jotta vältytään tilanteilta, joissa tietyltä taholta osinkoa saavat henkilöt eivät jäävää itseään itseä hyödyttävästä päätöksenteosta. Nythän Orpo on ollut "vahingossa" päättämässä Tunnin junasta, vaikka hyötyy itse siitä. Purra myös, eikä ole kertaakaan jäävännyt itseään hankkeen käsittelystä. Sitä kutsutaan korruptioksi.
Orpon kunniaksi sanottava se, että kun hänelle huomautettiin, hän jättäytyi käsittelystä pois eli jääväsi itsensä. Purra ei ole toiminut samoin.
Vierailija kirjoitti:
Eli kaikkien pitäisi olla metsästäjä keräilijöitä luontoyrittäjinä. Ei maapallolla voi kaikki olla yrittäjiä eikä suomessakaan. Herroiksi eläminen on aina toisten riistämistä.
Onko työ itseisarvo ja miksi yrittäjä ei sitten tee työtä. Sehän haluaa samaan olotilaan työttömän kanssa sillä erotuksella että häntä arvostetaan eikä haukuta ja rankaista tekemättömyydestä.
Siihenhän oikeisto pyrkii: orjanomistajayhteiskuntaan. Ja PS auttelee siinä, vaikka uhraa omat äänestäjänsä. PS:n tosiolemus näkyy meille ulkoupuolisille aina, mutta äänestäjilleen vain hallitusvastuussa. Ei se edistä äänestäjiensä etua vaan omien päättäjäeliittinsä hillotolppia.
Ei PS:llä ole minkäänlaista tulevaisuusvisiota ja siksipä esim. Jussi Halla-aho ei osannut sanoa mitään Suomen lapsille. PS on rahankahmintaa varten ja kahmijoina ovat luku- ja kirjoitustaitoiset (hah, sekin kyseenalaista joidenkin kohdalla) jonkin tutkinnon suorittaneet puolue-eliitin jäsenet.
Ps räksyttää vääryyksistä, muttei sillä ole yhtään laillista ja toteuttamiskelpoista ehdotusta niiden korjaamiseen. Esim. PS:n äänestäjien muita korkeampi työttömyys ei selity maahanmuutolla vaan puuttuvalla koulutuksella ja sillä, että muutosvastarintaiset äijät eivät suostu muuttamaan sinne missä töitä olisi.
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö. Vientiyritysten omistajista osa nauttii verottomia (piiloteltuja) osinkoja pörssiin listaamattomista yrityksistä. Osa on perustanut veroparatiisiyhtiön, jonka kautta osakkeet omistaa, jolloin osinko maksetaan veroparatiisitilille.
Pari kohtaa meni oikein mutta loput sitten ihan pieleen.
Tiedoksi vaan, kyllä mullakin on osakeomistuksia hallintarekisterissä, ei tosin Suomen, mutta kyllä niitä vain verotetaan.
Itse asiassa niitä verotetaan tuplasti ja pitäis yittää.periä liikaa pidätettyjä veroja takaisin.
Eikä ne vakuutuskuoretkaan mitään piilottamisjuttuja ole, ihan takuulla menee verot niistäkin, kun nostat rahat ulos. Kokemusta on.
Mutta älä anna faktojen häiritä harhojasi.
Vakuutuskuoria voidaan kyllä verottaa ihan helposti ja niitä myös verotetaan. Ei ole mikään ongelma. Verottaja näkee omistukset ihan takuulla.
Koko uudistus kaatui lähinnä siihen, että toimittajilla ei olisi ollut vapaata pääsyä tonkimaan omistuksia, koska hallintarekisterissä ne sun osakeomistukset näkyy kuoren tarjoajan hallinnassa, vaikka sitten Osuuspankin. Ei ne olisi verottajalta piilossa ollut vaan toimittajilta.
Voithan sä ostaa vaikka osuuksia osakerahastosta. Silloin omistat rahaston sisässä olevia osakkeita, jotka on kuitenkin sen rahaston hallinnassa. Eli et ole suoraan kyseisten osakkeiden omistaja ja silloin niitä osakeomistuksia ei pääse toimittajat penkomaan. Rahat hienosti "piilotettu"? Joo, ehkä kateellisilta klikkimedian lööppitehtailijoilta. Mutta verottaja näkee nämäkin omistukset ihan takuulla ja veroilta et voi välttyä
Jos ei ymmärrä asiasta juuri hajuakaan, niin ei kannata kehitellä mitään ihme teorioita veronkiertämisestä hallintarekisterin avulla. Suuri osa läntisen uroopan maista toimii hallinterekisterisysteemillä, mutta me täällä Suomessa kitkutellaan vielä ydhen toimijan monopolin alla. Just joo. Jos välttämättä halutaan ajaa loputkin pääomat maasta pois, niin tällä linjalla kannattaa jatkaa.
Työnantajat niin ennakkoluuloisia, ettei halua ottaa minua töihin. Ai niin, työhön pitäisi perehdyttää. Että tiedän mitä teen.
Työntekijöiden kohtelu on monella alalla huonontunut. Palkkaus laahaa jäljessä. Työnantajat ihmettelevät työhaluttomuutta, mutta eivät ole valmiita korjaamaan palkkausta eikä työilmapiiriä.
Ihmetelkää vaan kaikki mukavissa ja hyväpalkkaisissa töissä olevat nuorten työhaluttomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Kela Gold ja rahahuolesi ovat ohi lopullisesti!
Korjaus: Kela Gold ja rahahuolet ovat elämäsi.
Siitä olen samaa mieltä, että työttömyys poistuu vasta, kun juurisyy hoidetaan. Mutta juurisyystä olen eri mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Työttömyys johtuu ihan vain siitä, että meillä ei ole riittävästi menestyviä vientiyrityksiä.
Vaikka olisikin niin, että samat työt saadaan nykyisin tehtyä vähemmällä työvoimalla, niin mikään ei rajoita yrityksien määrää, ja jokaisessa yrityksessä tarvitaan kuitenkin vähintään yksi ihminen (yrittäjä). Useimmiten yrittäjän lisäksi tarvitaan myös työntekijöitä. Suomi on pieni maa. Jos yrittäjyys olisi meillä suosittu uravalinta ja yrityksemme olisivat menestyviä, eläisimme kaikki herroiksi myymällä tuotteita ja palveluja ulkomaille.
Ei sitä vientiä tarvitsisi välttämättä lähes ollenkaan.
Se johtuu vain siitä ettei Suomessa ole teollisuutta ja raaka aineita.
Puuttuvat raaka aineet voisi ihan hyvin kierrättää jätteestä ja ulkomailta tuotavat tuotteet valmistaa omissa tehtaissa.
Se ehkä maksaisi enemmän mutta raha kiertäisi vain kotimaan markkinoilla.
Täystyöllisyyshän tarkoittaisi kuuleman mukaan katastrofia. Siksi "pitää" olla muutaman prosentin työttömyys.
Älä viitsi! Oikeasti ymmärretään, mutta ei rahan vallalle mitään voi. Kun ei ole rahaa maksaa palkkaa esimerkiksi hoitajille ja pelastajille, ovat sitten työttömiä.