Olen hoitoalalla ja suurin ongelma ei ole ikävät potilaat tai olosuhteet, vaan työkaverit joiden kanssa minulla ei ole mitään yhteistä

Tunnistan ap:n kuvaileman tilanteen. Olen ammatinvaihtaja ja pakko kyllä sanoa että jutun aiheet ovat hieman toisenlaiset kuin aiemmassa työssäni. Yritän silti luovia tilanteessa, sopeutan omaa olemistani ja juttujani siten että gäppi olisi mahdollisimman pieni. Ihan jo oman jaksamisenikin vuoksi, vaikkei niitä yhteisiä arvomaailmoja ja kiinnostuksen kohteita niin löydykään. Onhan se välillä kyllä raskasta kun se tietynlainen ajattelutapa on niin erilainen. 

Mä olen it-alalla eikä mullakaan ole työkavereiden kanssa muuta yhteistä kuin palkanmaksaja. En ole kokenut ongelmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, töissä ollaan töitä tekemässä, ei etsimässä kavereita. Teet työsi, ja puhut työkavereiden kanssa vain työasioita, ei mitään muuta, ja sitten lähdet kotiin.

Kyllä se hyvä työyhteisö on tärkeä. Ei hullukaan jaksa käydä töissä ilman kivoja työkavereita. Olen muuten jo 50v ja akateeminen. 

 

Aina ei pääse haluamaansa työhön.

Joskus ympäristö muuttuu ja työ siinä mukana.

Minulla on yksinäinen ammatti.  Kuvittelin tämän työn jotenkin yhteisölliseksi. Ehkä se joillekin on sitä ja ehkä se joskus oli, mutta minä en pääsääntöisesti tapaa töissä ketään.

Tai silloin tällöin, mutta he ovat bisneskumppaneita, myyntiedustajia jne. eivät kavereita.

T:nimim. Assburger

Olen akateemisesti koulutettu lähihoitaja. Lähihoitajaksi opiskelin yliopistotutkinnon jälkeen, koska omat syyni. EI ole minullakaan mitään yhteistä puheenaihetta muiden hoitajien kanssa, no röntgenhoitajat ja kätilöt ovat aika monipuolista sakkia, sekä monet potilaskuljettajat. Olen kiinnostunut ihan toisenlaisista jutuista kuin saippuaoopperat tai juorut. Yleensä yövuorossa menen päivystävän lääkärin kanssa juttelemaan lääketieteestä, jos tulee hiljaisia hetkiä ja ehtii kahvitella, meillä joskus jopa ehtii...  koska lääketiede kiinnostaa minua ja kun ollaan kuitenkin molemmat akateemisia. Ei siis tehdä tosiaan mitään muuta kuin puhutaan lääketieteestä tai muista sivistävistä aiheista. Taitaa vielä olla niin, että vain tämä lääkäri tietää akateemisesta taustastani, hän keksi sen, kun epähuomiossa puhuin yhden toimenpiteen aikana akateemisesti. Eli paljastuin. Sen jälkeen olen ollut vähän varovaisempi: olen oppinut, että suomessa ihmiset ei oikein tajua, että miksi muka akateeminen tekisi jotain lähihoitajan hommia ja jos sitten paljastuu, niin alkaa syrjiminen.

Lauma-ala. On sopeuduttava massan määrittämään henkiseen ilmapiiriin. Aika tylsää porukkaa sairaanhoitajat keskimäärin on, kaikella kunnioituksella. 

Olen toisella alalla, mutta ongelma on aivan sama. Työkavereiden kanssa ei ole yhteisiä mielenkiinnonkohteita, keskusteluyhteys vaivaannuttava ja lounastamme ja kahvittelemme useimmiten eri aikaan. Yksinäistä puurtamista. Tiimissä oli aiemmin kaikkien kaveri ilmapiirin kohottaja, ja hänen lähtiessä tiimihenki lopahti. On päiviä, jolloin tiimin jäsenet puhuvat keskenään muutaman lauseen. Ja istumme metrin päässä toisistamme. Aiemmissa työpaikoissa en ole koskaan kokenut vastaavaa.

Kavereita ja ystäviäkö sä töistä haet? Töissä tehdään töitä.

Vierailija kirjoitti:

Kavereita ja ystäviäkö sä töistä haet? Töissä tehdään töitä.

Olipa todella omaperäinen kommentti. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, töissä ollaan töitä tekemässä, ei etsimässä kavereita. Teet työsi, ja puhut työkavereiden kanssa vain työasioita, ei mitään muuta, ja sitten lähdet kotiin.

Tämä pätee kaikkiin aloihin,ja työpaikkoihin.

Vierailija kirjoitti:

Olen akateemisesti koulutettu lähihoitaja. Lähihoitajaksi opiskelin yliopistotutkinnon jälkeen, koska omat syyni. EI ole minullakaan mitään yhteistä puheenaihetta muiden hoitajien kanssa, no röntgenhoitajat ja kätilöt ovat aika monipuolista sakkia, sekä monet potilaskuljettajat. Olen kiinnostunut ihan toisenlaisista jutuista kuin saippuaoopperat tai juorut. Yleensä yövuorossa menen päivystävän lääkärin kanssa juttelemaan lääketieteestä, jos tulee hiljaisia hetkiä ja ehtii kahvitella, meillä joskus jopa ehtii...  koska lääketiede kiinnostaa minua ja kun ollaan kuitenkin molemmat akateemisia. Ei siis tehdä tosiaan mitään muuta kuin puhutaan lääketieteestä tai muista sivistävistä aiheista. Taitaa vielä olla niin, että vain tämä lääkäri tietää akateemisesta taustastani, hän keksi sen, kun epähuomiossa puhuin yhden toimenpiteen aikana akateemisesti. Eli paljastuin. Sen jälkeen olen ollut vähän varovaisempi: olen oppinut, että suomessa

Voi että kun sinä oletkin akateeminen. Siis ihan hirveän aktteeminen. Mainitsinko, että taidat olla akateeminen?

Kuuluuko siihen tuollainen ylemmyyskompleksi, jossa sivuutetaan muut kun minä menen nyt juttelemaan lääkärin kanssa lääketieteestä, kun olemme niin akateemisia.

Aika narsistiset vibat koko touhussa.

Itse elin 50 vuotiaaksi luullen, että töissä on aina kamalaa, ja tällaista se vaan on. Kumpa olisin tiennyt, että kyse oli vaan alalla oleviasta työkavereista, jotka tekivät olosta sietämättömän. Oli kateutta, kiusaamista, ilkeitä sanoja päin naamaa ja takanapäin. Ylipäätään tympeitä ihmisiä, joiden naama alkoi heti vit....  Kyllä se elämä tulee hankalaksi, jos tekee mieli joka kerta itkeä, kun pitäisi mennä töihin tai jopa kun on sielä.  Vaihdoin alojakin useamman kerran, vain todeetaksen7, että täälä on vielä ilkeämmät ihmiset.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen akateemisesti koulutettu lähihoitaja. Lähihoitajaksi opiskelin yliopistotutkinnon jälkeen, koska omat syyni. EI ole minullakaan mitään yhteistä puheenaihetta muiden hoitajien kanssa, no röntgenhoitajat ja kätilöt ovat aika monipuolista sakkia, sekä monet potilaskuljettajat. Olen kiinnostunut ihan toisenlaisista jutuista kuin saippuaoopperat tai juorut. Yleensä yövuorossa menen päivystävän lääkärin kanssa juttelemaan lääketieteestä, jos tulee hiljaisia hetkiä ja ehtii kahvitella, meillä joskus jopa ehtii...  koska lääketiede kiinnostaa minua ja kun ollaan kuitenkin molemmat akateemisia. Ei siis tehdä tosiaan mitään muuta kuin puhutaan lääketieteestä tai muista sivistävistä aiheista. Taitaa vielä olla niin, että vain tämä lääkäri tietää akateemisesta taustastani, hän keksi sen, kun epähuomiossa puhuin yhden toimenpiteen aikana akateemisesti. Eli paljastuin. Sen jälkeen olen ollut

Ja tässä yksi esimerkki miten tapahtuu :) 

Työt työnä ja ihmissuhteet sitten vapaa-ajalla, jos sellaisia haluaa.

Kuuntelen puolella korvalla jos silläkään enkä osallistu. Kukaan ei ainakaan päin naamaa valita, ja osa on vain tyytyväisiä, kun on joku muu, joka nousee ja menee katsomaan hälytyksen muilla ollessa jutut kesken. 

Vaihda työpaikkaa koska ei ne kaikki samanlaisia ole ja varaa on valita :) Minä sinnittelin kolme vuotta paikassa jossa työyhteisö oli aivan pers*estä ja se työyhteisö sairastui. Työllistyin aivan toiseen paikkaan ja siellä yhteisö on ollut aivan erilainen ja ollaan hyvin samanhenkisiä vaikka ollaan eri elämäntilanteissa. Entisessä työpaikassa alkoi ruokatauot enemmän rasittaa kuin palauttaa, joten siirryin pitämään taukoni eri aikaan ja se helpotti. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, töissä ollaan töitä tekemässä, ei etsimässä kavereita. Teet työsi, ja puhut työkavereiden kanssa vain työasioita, ei mitään muuta, ja sitten lähdet kotiin.

Tämä olisikin unelma, mutta ei onnistu hoitoalalla, tai on ihan h€lv€tin hankalaa.

Jos Te hoitajat saisitte perustaa sellaisen itsellenne mieleisen hoitoyksikön missä saisitte päättää miten siellä toimitaan ja työskennellään ja saisitte valita myös johtajat ja päälliköt yksikköönne, niin millaisen yksikön perustaisitte?

Vierailija kirjoitti:

Olen akateemisesti koulutettu lähihoitaja. Lähihoitajaksi opiskelin yliopistotutkinnon jälkeen, koska omat syyni. EI ole minullakaan mitään yhteistä puheenaihetta muiden hoitajien kanssa, no röntgenhoitajat ja kätilöt ovat aika monipuolista sakkia, sekä monet potilaskuljettajat. Olen kiinnostunut ihan toisenlaisista jutuista kuin saippuaoopperat tai juorut. Yleensä yövuorossa menen päivystävän lääkärin kanssa juttelemaan lääketieteestä, jos tulee hiljaisia hetkiä ja ehtii kahvitella, meillä joskus jopa ehtii...  koska lääketiede kiinnostaa minua ja kun ollaan kuitenkin molemmat akateemisia. Ei siis tehdä tosiaan mitään muuta kuin puhutaan lääketieteestä tai muista sivistävistä aiheista. Taitaa vielä olla niin, että vain tämä lääkäri tietää akateemisesta taustastani, hän keksi sen, kun epähuomiossa puhuin yhden toimenpiteen aikana akateemisesti. Eli paljastuin. Sen jälkeen olen ollut vähän varovaisempi: olen oppinut, että suomessa

Anteeksi, mutta kuulostaa oudolta, ettet ole huomannut, että yliopiston käyneitä on paljon hoitotyössä. Suurin osa sh:na tai kätilöitä sekä röntgenhoitajina. Tunnen kyllä myös lähihoitajiakin. 

Ei tämä lääkäreillekään mikään yllätys voi olla tai jos on, niin se kuulostaa oudolta. 

En myöskään tunne tätä maailmaa mistä puhutte. Ei minun työpaikoissa ole koskaan puhuttu vain tv:stä tai pinnallisista asioista. Kyllä meillä nimen omaan jutellaan paljon uusista hoitomenetelmistä tai lääketieteestä sekä kaikesta maailmasta. Minusta ei myöskään ole hyvä, että kaikki hetket täyttyvät vain vakavalla "asialla", sillä kepeys unohtuu ja mieli synkkenee. Jos, ette missään hoitotyössä koskaan koe työyhteisöä voimaannuttavaksi niin se on todella harmi. 

Vierailija kirjoitti:

"Ap, töissä ollaan töitä tekemässä, ei etsimässä kavereita. Teet työsi, ja puhut työkavereiden kanssa vain työasioita, ei mitään muuta, ja sitten lähdet kotiin."

Olen töissä töissä, en kertomassa omia asioitani, ne eivät kuulu muille. Ei mikään.

EN jaksa rupatella hääkakuista tai vauvan kakan väristä, uudesta shampoosta sun muusta, ei kiinnosta.

Ei mulla ole entisiä työkavereita kavereina, taitaa sori, yks on naamakirjassa.

 

Mun mielestä tämä on se varsinainen pointti, ei niinkään suoraan se, että ei ole mitään yhteistä. Isommassa työyhteisössä on enemmän mahdollista, että jonkun kanssa juttu luistaa ja nämä "ei kiinnosta" tyypit saavat olla rauhassa omanlaisiaan, mihin heillä on toki oikeus. Pienessä työyhteisössä tuo vaikuttaa paljon enemmän, kun ei ole vaihtoehtoja. Meillä on iso työyhteisö ja työntekijöitä on ihan laidasta laitaan, iän, muiden ominaisuuksien ja elämäntilanteiden osalta. Olen 45v eikä esim. noista hääkakuista (en ole koskaan ollut naimisissa), vauvan kakan väristä (omat lapseni on aikuisia) tai shampoosta (ostan jotain halpaa marketista) mikään puheenaihe ole "mitään yhteistä", mutta hyvin voin niistä jutella, aidosti kiinnostuneena.

Puhuit akateemisesti. :D Oikeasti tuli oikein sanomaan asiasta ja sen jälkeen olette yhdessä puhuneet sivistyneesti? Kuten tuossa joku jo mainitsikin niin hoitoalalla ihan lähihoitajinakin on paljon entisiä akateemisia. Osalle ei ole ollut töitä, mutta moni on myös vaihtanut alaa jonkun elämäntilanteen takia mikä on pistänyt arvoja uusiksi ja on halunnut ihmisläheisen ammatin. Ja mitä nyt kenelläkin. Itse arvostan hoitotyössä eniten sosiaalisuutta ja aitoutta. Voiko noin hienossa seurassa, missä löydetään juttuseuraa, kun toinen huomaa, että puhut akateemisesti, kertoa esim. siitä puolestasi joka iltaisin viihdyttää itseään vauvalehden av-palstalla? Luulet, että akateemisuutesi aiheuttaa kateutta, mutta kyllä mä sanoisin, että jos sinusta ei pidetä niin syyt löytyy jostain ihan muualta. Kuin siitä akateemisuudesta. Mainitsinko jo, akateemisuudestasi? 

Puhuttaisiin edes yleisellä tasolla kiinostavista asioista, mutta jos yhden monologi on joka päivä "Hannu heräsi neljältä jo auraamaan" , "Hannu ei laittanut kalakeittoon porkkanaa" jne Hannu sitä-tätä-tuota ja vaihteeksi Pinjan eli tyttären kuulumiset ja Pinjan miehen vatsavaivat.... niin ARRRGHH.