Olen hoitoalalla ja suurin ongelma ei ole ikävät potilaat tai olosuhteet, vaan työkaverit joiden kanssa minulla ei ole mitään yhteistä

Hyvä että avauduit jos edes vähän helpotti. 

Oletkohan sinä minun uusi työkaverini joka on todella raskas koska suu käy ihan koko ajan ja analysoit itseäsi ja persoonaasi 24/7? Koko ajan suustasi tulee "minä olen tällainen ja minä olen tuollainen" - who cares, oikeasti?

Ei ihme että on eri kiinnostuksenkohteet koska SINÄ ET KIINNOSTA MINUA.

Vierailija kirjoitti:

Oletkohan sinä minun uusi työkaverini joka on todella raskas koska suu käy ihan koko ajan ja analysoit itseäsi ja persoonaasi 24/7? Koko ajan suustasi tulee "minä olen tällainen ja minä olen tuollainen" - who cares, oikeasti?

Ei ihme että on eri kiinnostuksenkohteet koska SINÄ ET KIINNOSTA MINUA.

Oletpas sinä äksy tapaus. Tuskin sinua kukaan vapaaehtoisesti haluaakaan lähestyä. Äläkä raivoa siellä töissä sitten.

Ap, töissä ollaan töitä tekemässä, ei etsimässä kavereita. Teet työsi, ja puhut työkavereiden kanssa vain työasioita, ei mitään muuta, ja sitten lähdet kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletkohan sinä minun uusi työkaverini joka on todella raskas koska suu käy ihan koko ajan ja analysoit itseäsi ja persoonaasi 24/7? Koko ajan suustasi tulee "minä olen tällainen ja minä olen tuollainen" - who cares, oikeasti?

Ei ihme että on eri kiinnostuksenkohteet koska SINÄ ET KIINNOSTA MINUA.

Oletpas sinä äksy tapaus. Tuskin sinua kukaan vapaaehtoisesti haluaakaan lähestyä. Äläkä raivoa siellä töissä sitten.

Olen nyt viimeiset 3 päivää ollut työparinasi ja uskotko että alkaa tulla jo korvista ulos....

Olen kotihoidon sh ja oma tiimi on suurin voimavara. Ihmiset joiden kanssa voi jakaa rankat asiat. Ei tarvitse olla muuten yhteistä. 

Työpaikalla riittää kun on työ yhdistävänä tekijänä. Hoidat osasi, se riittää hyvin. Kukaan ei jaksa eikä ennätä mitään tunnustuksellisia selontekoja kuunnella. 

Tämä on tärkein syy, miksi olen kotihoidossa, ei tarvitse pyöriä niin paljon saman katon alla tiettyjen vallanhaluisten, kiusaavien ja kuppikuntia muodostavien työkavereiden kanssa. On niitä mukaviakin työkavereita, mutta sitten on toisenlaisia ja yksi tai kaksikin sellaista riittää.

Ei se mikään ihme ole. Ei minullakaan ole mitään yhteistä noiden tyyppien kanssa. Ollaan ihan eri aaltopituudella, mutta töissähän sitä vaan ollaan. Toki se väkisin näkyy vaikka miten olisi "vain töissä", mikä oli varsinkin nuorempana kiusallista. En etsinyt mitään kavereita, mutta olihan se joskus raskasta kun toiset on eri planeetalta.

Et sentään ole toimistotöissä tai valtiolla, tai kenties molemmissa, joissa ei välttämättä ole mitään tähdellistä tekemistä juurikaan ja esimiehet valtavalla k**malla pakottavat yhteisöllisyyshömppää. Toimistollekin vain sen takia, että Ritvalle olisi kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Ap, töissä ollaan töitä tekemässä, ei etsimässä kavereita. Teet työsi, ja puhut työkavereiden kanssa vain työasioita, ei mitään muuta, ja sitten lähdet kotiin.

En ole ikinä ollut tuollaisessa työpaikassa.olen hakeutunut alalle jossa on samanhenkisiä ihmisiä. Työkavereita nähdään myös vapaa-ajalla ja monet ovat muodostuneet ystäviksi. Siksi en kykenisi mitenkään hoito-alalle, jossa on yksinkertaisten naisten pyörittämät kuppikunnat ja jutut liikkuu lähinnä dieeteissä ja muussa yhdentekevässä. Ehkä päihde - tai psykiatriselle puolelle voisin mennä.

Vierailija kirjoitti:

Ap, töissä ollaan töitä tekemässä, ei etsimässä kavereita. Teet työsi, ja puhut työkavereiden kanssa vain työasioita, ei mitään muuta, ja sitten lähdet kotiin.

Kyllä se hyvä työyhteisö on tärkeä. Ei hullukaan jaksa käydä töissä ilman kivoja työkavereita. Olen muuten jo 50v ja akateeminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, töissä ollaan töitä tekemässä, ei etsimässä kavereita. Teet työsi, ja puhut työkavereiden kanssa vain työasioita, ei mitään muuta, ja sitten lähdet kotiin.

En ole ikinä ollut tuollaisessa työpaikassa.olen hakeutunut alalle jossa on samanhenkisiä ihmisiä. Työkavereita nähdään myös vapaa-ajalla ja monet ovat muodostuneet ystäviksi. Siksi en kykenisi mitenkään hoito-alalle, jossa on yksinkertaisten naisten pyörittämät kuppikunnat ja jutut liikkuu lähinnä dieeteissä ja muussa yhdentekevässä. Ehkä päihde - tai psykiatriselle puolelle voisin mennä.

Ihan yhtä yhdentekevät ne jutut on mt-puolellakin. Kantsii kumminkin johonkin töihin mennä eikä jättää miettimisen tasolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, töissä ollaan töitä tekemässä, ei etsimässä kavereita. Teet työsi, ja puhut työkavereiden kanssa vain työasioita, ei mitään muuta, ja sitten lähdet kotiin.

Kyllä se hyvä työyhteisö on tärkeä. Ei hullukaan jaksa käydä töissä ilman kivoja työkavereita. Olen muuten jo 50v ja akateeminen. 

 

Jos ap on sitä mieltä että kivojen työkavereiden puute on nimenomaan hoitoalan ongelma niin todennäköisesti ap:n suurin ongelma löytyy peiliin katsomalla. Yhdessä yksikössä on helposti sata työntekijää, jos yhdenkään kanssa ei mitään yhteistä löydä niin silloin on itsessä vika.

Heti alkaa riitely..

Hoitoalalla on kyllä oikein kiusaajahenkisten vanhan liiton hoitajuuden syöpäläiset. En ymmärrä miten sitä ei ole saatu kitkettyä pois sairaala-laitosmaailmasta vieläkään. Siis kun siellä on kuitenkin niitä hyviäkin ihmisiä seassa, jotka kykenee itsereflektioon, niin miten ihmeessä he eivät tee tällaiselle sadismille loppua? Itse olen sos.alalla kypsässä paikassa, jossa me kaikki keskustelemme avoimesti omista heikkouksistamme ja siksi juuri pystymme niihin vaikuttamaan ja olemaan oikeasti hyviä tyyppejä muille. Olen lakannut laskemasta, kuinka moni sh-opiskelija joka meille tulee, on traumatisoitunut sairaalamaailmassa saamastaan kohtelusta. Ei vastata kysymyksiin, puhutaan selän takana opiskelijoiden toimista valheellisesti, ei pidetä avoimia, reflektoivia opiskelijanohjauksia, joista opiskelijan olisi oikeasti mahdollisuus saada irti oivalluksia ja oppia sekä antaa näkökulmia työntekijöille. Ylipäätään paetaan kaikkea rehellistä keskustelua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, töissä ollaan töitä tekemässä, ei etsimässä kavereita. Teet työsi, ja puhut työkavereiden kanssa vain työasioita, ei mitään muuta, ja sitten lähdet kotiin.

Kyllä se hyvä työyhteisö on tärkeä. Ei hullukaan jaksa käydä töissä ilman kivoja työkavereita. Olen muuten jo 50v ja akateeminen. 

 

Juuri näin. Varsinkin jossakin hoitoalalla kuvittelisi että olisi hyvä jos porukka olisi samalla aaltopituudella. Kuitenkin raskaita juttuja. Jos homma on ihan tehdasmeininkiä, niin kyllähän se pitkällä tähtäimellä raskaaksi muuttuu.

Hoitoalalla on niin outoja ihmisiä töissä, että usko pois ehkä parempikin ettei heidän kanssa ole mitään yhteistä. Herneitä vedetään nenään joka asiasta ja nipotetaan ja valitetaan ja minä, minä, minä... Seli, seli, seli.

Töissä tehdään töitä ja jutellaan työasioista ja jostain pikku jutuista. Se riittää. Ainakin minulle.

Ap ymmärrän hyvin, koska itse koen tilanteen hieman samanlaisena. Toisaalta syy voi olla omani, koska harvoin avaudun omista kiinnostuksen kohteista tai tekemistäni, puhun vain työasioista tai säästä.

"Ap, töissä ollaan töitä tekemässä, ei etsimässä kavereita. Teet työsi, ja puhut työkavereiden kanssa vain työasioita, ei mitään muuta, ja sitten lähdet kotiin."

Olen töissä töissä, en kertomassa omia asioitani, ne eivät kuulu muille. Ei mikään.

EN jaksa rupatella hääkakuista tai vauvan kakan väristä, uudesta shampoosta sun muusta, ei kiinnosta.

Ei mulla ole entisiä työkavereita kavereina, taitaa sori, yks on naamakirjassa.