HS: Pakistan tehnyt ydinaseiskun Iranin Kashan kaupunkiin kostoksi ohjusiskuista
"Alustavien tietojen mukaan 30 kilotonnin ydinlatauksen kuljetti Kashan kaupungin pohjoisosaan keskipitkän matkan risteilyohjus. Ainakin 12000 ihmisen pelätään kuolleen välittömästi ja noin viisinkertaisen määrän loukkaantuneen."
Kommentit (22)
Moskovaan se isku tehtiin Putin on kuollut iskussa ja muut kyrväkkeet.
Kiinalaiset mediat: "Kiinan kansantasavalta on ryhtynyt tarvittaviin toimiin vihollistensa tuhoamiseksi. Kiina elää ikuisesti!"
UK:n ylintä johtoa on pyydetty saapumaan välittömästi äärimmäisen kiirelliseen hätäkokoukseen. Päätöksen ydinpelotteen käyttöönotosta tekevät paikalle ehtivät ministerit.
Vahvistamattomat lähteet: Venäjä yritti laukaista omia ydinohjuksiaan, mutta ainakin yksi on räjähtänyt omassa siilossaan.
"Yhdysvallat määrännyt kaksi lentotukialussaattuetta Punaiselle merelle. Biden pitää puheen noin kello 21.30 Suomen aikaa."
VMP - yrittäkää lapset ja lapsenmieliset keksiä edes joten kuten uskottava trollaus... varmaan jonkun uskiksen mårkä uni :D
Iranha on laittanut rähinän päälle. Täytyy muistaa että miehittävät varsin onnistuneesti myös Suomen itärajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vahvistamattomat lähteet: Venäjä yritti laukaista omia ydinohjuksiaan, mutta ainakin yksi on räjähtänyt omassa siilossaan.
Ja yllättynyt on:
...
Vierailija kirjoitti:
Vahvistamattomat lähteet: Venäjä yritti laukaista omia ydinohjuksiaan, mutta ainakin yksi on räjähtänyt omassa siilossaan.
Aika onnetonta. Onneksi tapahtui Kuolan niemimaan eristetyssä tukikohdassa.
Mitä vit...?